Siirry pääsisältöön

Tekstit

Ylisukupolvisen yhteistyön merkityksiä hyvinvoinnille

Ikäihmisten ja koulujen hyvinvointi on ollut esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Samoin lasten lukutaidon heikkenemisestä on uutisoitu varsin vilkkaasti (YLE 2023). Halusimme pro gradu -tutkielmassamme selvittää voisiko ylisukupolvisella yhteistyöllä olla merkitystä ikäihmisten ja koulujen hyvinvoinnille. Tutkimuksella haluamme myös nostaa esiin ikäihmisille ja lapsille suunnatun toiminnan merkityksellisyyttä ajassa, jossa hallitus heikentää voimakkaasti hyvinvointia tukevaa toimintaa koordinoivien järjestöjen toimintaedellytyksiä. Pro gradu -tutkielmassamme selvitimme lukumummi ja -vaari -toiminnan merkityksiä ikäihmisille ja kouluille hyvinvoinnin näkökulmasta. Lukumummi ja -vaari -toiminta on yksi ylisukupolvisen yhteistyön muoto. Toiminta on sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen tukemaa ja se perustuu siihen, että vapaaehtoiset lukumummit ja -vaarit käyvät kouluilla lukemassa lasten kanssa. Tuokiot ovat kahdenkeskisiä ja kestoltaan noin 20 minuuttia. Tutkimuksen ai...

Sukupuolen merkitys musiikin opetuksessa

Sukupuolistereotypiat ovat ennakko-oletuksia siitä, miten tiettyjen sukupuolten odotetaan toimivan tietyissä tilanteissa. Tällaisia ennakkokäsityksiä esiintyy myös koulumaailmassa. Musiikkikulttuurissa näkyy vahvoja sukupuolittuneita käytäntöjä ja myös Suomessa musiikkikulttuuri on hyvin sukupuolittunut. Esimerkiksi Teoston (2023) tekemän vuosikertomuksen mukaan musiikin tekijöistä vain 21 % on naisia. Usein myös festivaaliesiintyjät koostuvat suurimmaksi osaksi miehistä, ja jos naisia on mukana, he ovat laulajina. Erilaiset sukupuolittuneet käytännöt musiikissa heijastuvat myös musiikin opetukseen. Tutkin pro gradu –tutkielmassani peruskoulun ja lukion opettajien käsityksiä siitä, miten eri sukupuolisten oppilaiden käyttäytyminen ja työskentelyvalinnat eroavat musiikin opetuksessa. Tutkimukseeni osallistui viisi opettajaa, joista kaksi työskenteli haastatteluhetkellä alakoulussa, yksi yläkoulussa ja kaksi lukiossa. Tutkimukseni oli puolistrukturoitu teemahaastattelu, ja haastatteluiss...

Toimintakulttuurina inklusiivinen varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuslain uudistus nosti inklusiivisen varhaiskasvatuksen periaatteet vahvemmin esille varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Varhaiskasvatuksen perusteet eivät kuitenkaan ohjeista sitä, miten inklusiivista varhaiskasvatusta tulisi toteuttaa niin, että lapset tuen tarpeistaan huolimatta saisivat inklusiivisen periaatteiden mukaista laadukasta hoitoa, kasvatusta ja tukea.  Inklusiivinen varhaiskasvatus on herättänyt paljon keskustelua varhaiskasvatuksen kentällä. Henkilöstöllä ei ole riittävästi tietoa, taitoa eikä resursseja siihen, miten inklusiivista varhaiskasvatusta tulisi toteuttaa. Tämän päivän varhaiskasvatusryhmissä on entistä enemmän tuen tarvitsevia lapsia, mikä näkyy henkilöstön sairauspoissaolojen määrässä ja alanvaihtona. Henkilöstö kokee tämänhetkisen varhaiskasvatustyön kuormittavana, kun ryhmässä on liian monta tukea tarvitsevaa lasta samanaikaisesti. Varhaiskasvatus on alana menettänyt kiinnostusta ja sen myötä pätevän henkilöstön saaminen on vaikeaa ja...

Sukupuolen representaatiot uskonnon oppikirjassa

Oppimateriaalit ovat tärkeä osa koulumaailmaa ja niiden sisältämät piiloviestit voivat vaikuttaa oppilaiden käsityksiin maailmasta merkittävästi. Pro gradu -tutkielmassani tarkastellaan, miten sukupuoliroolit esitetään peruskoulun kolmasluokkalaisille suunnatussa Aarre 3 (2021) -uskonnon oppikirjassa. Erityisen huomion kohteena oli kirjan etiikkaa käsittelevä osuus ja sen kuvitus. Tutkimukseni tarjoaa näkökulmia siihen, millaisia malleja oppikirjat antavat sukupuolista ja miten ne tukevat tai haastavat tasa-arvon toteutumista. Tutkimukseni on ajankohtainen senkin vuoksi, että erityisesti vuoden 2014 perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan sukupuolten tasa-arvon edistämistä. Tutkimuksessa hyödynsin kuva-aineiston sisällönanalyysiä ja representaatioanalyysiä. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että tarkastelin, millaisia sukupuolirooleja kuvat välittävät. Esitin kolme keskeistä tutkimuskysymystä: 1. Millaisia sukupuolia kolmannen luokan oppikirjassa esiintyy 2. Miten eri ...

Lasten käsitykset heidän liikkumistaan edistävistä ja rajoittavista tekijöistä

Liikunta liittyy laajemmin yhteiskunnallisesti merkittäviin ilmiöihin, kuten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, syrjäytymisen ehkäisyyn ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Myös oppiminen, työ- ja toimintakyky sekä ilmastonmuutoksen hillintä ovat liikunnan ja aktiivisuuden välillisiä vaikutuksia. (Kokko & Martin 2023, 9.) Huoli lasten liikkumattomuudesta on kuitenkin jatkuvasti ajankohtainen, ja laajojen tutkimusten, kuten Valtion liikuntaneuvoston LIITU-tutkimuksen ja WHO:n kansainvälisten selvitysten, mukaan liikkumattomuus on maailmanlaajuinen haaste. Lähdimme selvittämään, mikä lappilaisia lapsia motivoi liikkumaan. Tutkimuksen tavoitteena oli ymmärtää lasten liikuntakäyttäytymistä ja kehittää keinoja liikunnan lisäämiseksi. Pyrimme selvittämään, mikä motivoi lapsia liikkumaan ja onko heidän motivaationsa sisäistä vai ulkoista. Tulosten pohjalta loimme ehdotuksia, joiden avulla lasten kiinnostusta liikuntaan voitaisiin herättää ja ylläpitää. Tutkimusaineisto kerättiin etänä...

Oppilaiden motivoinnin merkitys tulevien opettajien silmin

Oppilaiden motivointi on yksi opettajan tärkeimmistä tehtävistä, mutta samalla yksi haastavimmista. Motivoitunut oppilas oppii paremmin, sitoutuu aktiivisesti ja kokee oppimisen mielekkääksi. Mutta mitä motivointi käytännössä tarkoittaa opettajan näkökulmasta? Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia ja käsityksiä oppilaiden motivoinnista. Tutkimus tuo esiin tulevien luokanopettajien ajatuksia siitä, miten oppilaiden motivointia voidaan tukea perusopetuksessa. Tutkimuksessani nousi vahvasti esiin opettajan roolin merkitys. Opettaja toimii oppimisympäristön rakentajana, jonka positiivinen asenne, innostus ja luova pedagogiikka voivat vaikuttaa merkittävästi oppilaiden motivaatioon. Luokanopettajaopiskelijat korostivat erityisesti oppitunnin aloituksen tärkeyttä: hyvin suunniteltu ja innostava aloitus voi herättää oppilaiden mielenkiinnon ja luoda oppimiselle myönteisen pohjan. Lisäksi oppilaiden omien kiinnostuksen kohteiden ja kokemusten huomioimine...

Työhyvinvointi yhteisopettajuudessa

Teimme pro gradu -tutkielman opettajien työhyvinvoinnista yhteisopettajuudessa. Tutkimuksen kautta halusimme saada selville yhteisopettajuutta tekevien opettajien kokemuksia työhyvinvoinnista yhteisopettajuudessa. Tutkimuksen kannalta koimme oleelliseksi selvittää sen, mitä yhteisopettajuuden malleja opettajat käyttävät tai ovat käyttäneet. Haastatteluista saimme selville myös sen, millaiset toimintatavat ja tekijät lisäävät työhyvinvointia ja mitkä puolestaan eivät. Tutkimuksen kannalta koimme tärkeäksi kysyä ja kirjoittaa auki sen, mitä yhteisopettajuus ja työhyvinvointi tarkoittavat haastateltaville eli tutkimuksen kohdehenkilöille. Määritelmien avaaminen oli olennaista koko tutkimuksen kannalta, koska se vaikutti aineiston analysoimiseen.  Innostuimme tutkimaan tätä aihetta kuultujen ja omien kokemusten johdattelemana. Lisäksi yleinen puhe opettajien kuormittuneisuudesta vaikutti ajatukseemme lähteä tutkimaan aihetta. Aiheeksi valitsimme yhteisopettajuuden, sillä halusimme kuul...