Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Digitaalinen teknologia luokanopettajan työssä

 Digitaalinen teknologia on yhä enenevissä määrin osana yhteiskuntaamme ja digitaaliset taidot ovat nykypäivän yhteiskunnassa selviämisen kannalta olennaisen tärkeitä. Monissa ammateissa on tapahtunut kehitystä viimeisten vuosikymmenien aikana digitaalisempaan suuntaan. Myös opettajan työnkuva on muuttunut ja he tarvitsevat digitaitoja päivittäin työssään, sillä digitaalinen teknologia on kiinteä osa opettajan arkea. Digitalisaatio on globaali trendi, joka on muuttanut ammatteja ja tapoja tehdä työtä. (Eriksson 2019.) Nykypäivänä digitaalisen teknologian käytön osaaminen on kansalaistaito, joten kouluissa digitalisaatio on hyvin olennainen osa opetusta. Koulujen laitteet ja digitaaliset materiaalit ovat uudistuneet sekä entistä laajempia, sillä nykykoulussa kasvetaan digitaalisuuteen. Digitaalista teknologiaa käytetään nykyään kaikissa oppiaineissa ja kaikilla vuosiluokilla. (Opetushallitus, 2014, 23). Pro gradu –tutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten luokanopettajat ovat kokenee

Henkilöstöjohtamisen asema varhaiskasvatuksessa

Varhaiskasvatuksen kentällä on koettu useita rakenteellisia muutoksia viime vuosien aikana, mikä on kiinnittänyt varhaiskasvatusta yhä vahvemmin osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää. Merkittävin muutos liittyy eduskunnan vuonna 2018 hyväksymään uuteen varhaiskasvatuslakiin, jonka myötä muutokset ovat koskettaneet myös henkilöstöresursseja. Henkilöstön moniammatillisuudella on yhä suurempi rooli päiväkotien toiminnan kontekstissa. Varhaiskasvatuksen opettajan tai varhaiskasvatuksen sosionomin tutkinto, vähintään kasvatustieteen maisterin tutkinto sekä riittävä johtamiskokemus ovat vuodesta 2030 alkaen päiväkodin johtajan kelpoisuutta määrittäviä tekijöitä. Päiväkotikonteksin johtamista ja eritoten henkilöstöjohtamista koskettavaa ajankohtaisuutta luovat myös työnkuvan pirstaloituminen ja yksityisen sektorin toimintatapojen soveltaminen (Opetushallitus 2018.) Lisäksi taloudelliset argumentit ovat yleisen koulutuspolitiikan ohella viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ulottuneet yhä e

Koira koulussa

Eläinavusteisuudesta puhuttaessa tulee ensimmäisenä mieleen, ainakin itselläni, poliisikoirat, joista on tehty sarjoja ja joista on myös uutisoitu mediassa. Kuitenkin eläinten ja erityisesti koirien käyttö on levinnyt laajasti useisiin ammatteihin. Koulumaailmassa koiria tavataan vielä melko vähän, vaikka kiinnostus koiran käyttämiseen opetuksessa onkin kasvanut viime vuosina (Sandt, 2020). Myös koiran ja ihmisen välistä suhdetta on alettu tutkia ja tutkimuksissa on löydetty useita positiivisia yhteyksiä: Ihmisen ja koiran välinen vuorovaikutus muun muassa vähentää ihmisen stressitasoja (Beetz, Uvnäs-Moberg, Julius & Kotrschal, 2012). Lisäksi koiran läsnä ollessa lapset selviävät annetuista tehtävistä vähemmillä neuvoilla (Gee, Crist, Carr, 2015) ja koirat myös rohkaisevat sosiaalisten taitojen oppimisessa (Pendry, Carr & Vandagriff, 2017). Gee (2011) esittää kuusi teemaa, joihin eläinavusteisen opetuksen vaikutukset lapsiin voidaan jakaa. Nämä teemat liittyvät fyysisten kykyj