Siirry pääsisältöön

Tekstit

Interkulttuurista oppimista Paltamon varhaiskasvatuksessa

Monikulttuurisuus on noussut suureksi puheenaiheeksi suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosien aikana. Vaikka yhteiskuntamme ei ole koskaan ollut kulttuurisesti yhtenäinen, on lisääntynyt maahanmuutto vaikuttanut aiheesta käytävään keskusteluun. Globalisaation myötä kulttuurien moninaisuus tulee nähtäville kaikkialla, myös Suomen syrjäisemmillä paikkakunnilla. Oman gradututkielmani kontekstina on kainuulainen, noin 3300 asukkaan Paltamon kunta, jossa sijaitsee aikuisten maahanmuuttajien perusopetusta tarjoava sisäoppilaitos Kainuun opisto. Aikuiset opiskelijat saapuvat perheineen eri puolilta Suomea opiskelemaan Paltamoon. Aiemmin opiskelijoiden lasten hoito järjestettiin ryhmäperhepäivähoitona opistolla, mutta syksystä 2018 saakka lapset on hoidettu kunnan varhaiskasvatusyksiköissä. Tutkimukseni keskiössä onkin tämä muutos. Keräsin tutkimusaineistoni neljälle Paltamon varhaiskasvatuksen työntekijälle järjestämäni ryhmäkeskustelun avulla. Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein suvaits...

Kokemuksia videopelien vaikutuksesta koulunkäyntiin, opiskeluun ja opettajuuteen

Lasten ja nuorten viihdekäyttäytyminen ja sosiaalinen toiminta siirtyy ja painottuu jatkuvasti enemmän digitaalisen median ja sovellusten pariin. Monella suomalaisella nuorella ruutuaika on arkipäivinäkin yli seitsemän tuntia. Ei ole siis ihme, että videopeliharrastus on yleinen harrastus nuorilla ja lapsilla. Pelaaminen ei kuitenkaan ole vain nuorempien sukupolvien juttu, vaan nykyään pelaajia on kaikenikäisiä. Videopeliharrastajien keski-iän noustessa jo yli 30 vuoden meillä alkaa myös työelämässä aikuisia, jotka ovat pelanneet koko elämänsä ajan. Millaisia vaikutuksia on koko elämää leikkaavalla videopeliharrastuksella? Videopelien vaikutuksia ihmiseen on tutkittu jo vuosikymmeniä. Pro gradu -tutkielmani teoriaosuudessa avaan näitä tutkimuksia ja samalla rakennan pohjaa sille, miksi on relevanttia ylipäänsä olettaa videopeleillä olevan jonkinlaisia vaikutuksia ihmiseen. Teoriaosuudessa tarkastellaan muun muassa leikin roolia ihmisen elämässä ja kehityksessä, leikillistä oppimista, v...

Tyttöjen Talon toiminnan tuoma yksilöllinen hyvinvointi tyttöjen ja naisten kokemana

Hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen on erittäin tärkeää ihmisen jokaisessa elämänvaiheessa. Kuitenkin erityisesti kehityksessä olevalle nuorelle hyvinvoinnin kokemus on suuressa asemassa, sillä silloin luodaan pohja tulevaisuuteen ja hyvinvoivaan aikuisuuteen (Wiens, 2018, 26). Muun muassa tämän vuoksi pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli tuottaa tietoa siitä, millaista mahdollista yksilöllistä hyvinvointia Oulun Tyttöjen Talo tuotti siellä vieraileville tytöille ja nuorille naisille. Lisäksi selvitettiin miten kävijät määrittelivät hyvinvointia, mitkä asiat olivat motivoineet Talon toimintaan osallistumiseen, mitkä toiminnot olivat tuottaneet yksilöllistä hyvinvointia ja millainen merkitys Tyttöjen Talolla oli kävijöille. Tutkielmassa yksilöllinen hyvinvointi määriteltiin Erik Allardtin hyvinvointiteorian mukaan. Teoria koostuu kolmesta hyvinvoinnin osa-alueesta sekä myöhemmin täydennetystä neljännestä osa-alueesta. Kyseiset osa-alueet ovat elintaso (having), sosiaaliset suhteet...

Oppimisen tukeminen liikunnanopetuksessa

Suomalaisella liikunnan opetuksella ja liikuntakasvatuksella on monimuotoinen tausta ja pitkät perinteet. Liikunnan ja liikuntakasvatuksen tärkeyttä perustellaan tällä hetkellä sillä, että huolehtimalla kansalaisten fyysisestä toimintakyvystä voidaan vaikuttaa merkittävästi koko yhteiskunnan hyvinvointiin ja terveyteen. Lasten ja nuorten liikkumisen vähentyminen sekä huonontuneet liikkumistaidot ja toimintakyky ovat herättäneet paljon keskustelua viime vuosina. Lasten liikkumista on pyritty lisäämään ja tukemaan monin keinoin kouluarjessa. Julkiset keskustelut sekä oma kokemukseni tästä aiheesta inspiroivat minua tutkimaan oppimisen tuen toteutumista kaikille yhteisessä liikunnanopetuksessa tarkemmin. Tutkielmassani selvitin, millaisia käsityksiä liikuntaa opettavilla opettajilla on oppimisen tuen toteutumisesta ja toteuttamisesta liikunnanopetuksessa. Tavoitteenani oli saada tietoa myös siitä, millaisia positiivisia ja negatiivisia käsityksiä opettajilla on inklusiivisesta liikunnano...

Teknologia osana lukemaan ja kirjoittamaan opetusta

Teknologia kehittyy hurjaa vauhtia nykymaailmassa, ja sitä kautta myös kouluissa. Opettajilta vaaditaan laajaa teknologista osaamista ja valmiuksia hyödyntää teknologiaa osana opetusta. Tulevaisuudessa teknologia lisääntyy kouluissa ja se vakiinnuttaa paikkaansa perinteisten opetusmenetelmien rinnalla. Pro gradu –tutkielmassani tutkin alkuopettajien kokemuksia teknologian hyödyntämisestä lukemaan ja kirjoittamaan opetuksessa. Tutkimukseni on laadullinen, ja toteutin sen fenomenologista tutkimussuuntausta mukaillen. Keräsin tutkimusaineistoni sähköisellä kyselylomakkeella ympäri Suomea asuvilta 20 alkuopettajalta. Lisäksi tutkimukseeni osallistuneet henkilöt olivat työskennelleet opettajana vähintään vuoden. Aineiston analysoinnissa käytin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Analyysivaiheessa muodostin aineiston pohjalta viisi kategoriaa: alkuopettajien valmiudet, teknologiset välineet ja sovellukset, alkuopettajien kokemukset teknologian roolista, käytettävyydestä ja saatavuudesta, tekno...

Tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden kanssa työskentely avoimessa oppimisympäristössä

Yhä useammissa Suomen uusissa ja peruskorjatuissa koulurakennuksissa on käytössä avoimet oppimisympäristöt. Avoimissa oppimisympäristöissä on samankokoisten ja identtisesti kalustettujen luokkahuoneiden sijasta muunneltavissa olevia erilaisia ja kokoisia tiloja, jotka mukautuvat helposti ja nopeasti erityyppisiin oppimistarkoituksiin siirrettävien seinien ja sermien avulla. Siellä myös työskentelee yhtä aikaa useampi opettaja oppilaineen. Pro gradu -tutkielmassani tutkin opettajien käsityksiä tehostetun ja erityisen tuen oppilaiden kanssa työskentelystä avoimessa oppimisympäristössä. Sen tuloksia avaan tässä tekstissäni. Haastattelin kymmentä opettajaa neljästä Suomen koulusta. Opettajista kuusi oli eri vuosiluokkien alakoulun luokanopettajia, kaksi yläkoulun aineenopettajaa ja kaksi erityisopettajaa. Kaikki opettajat olivat työskennelleet vähintään vuoden koulussa, jossa iso osa opetuksesta toteutettiin avoimessa oppimisympäristössä. Heistä jokainen oli työskennellyt myös perinteisess...

Esteettömyyden viitekehys luokanopettajaopiskelijoiden silmin

Tutkimme pro gradu –tutkimuksessamme luokanopettajaopiskelijoiden käsityksiä esteettömästä peruskoululiikunnasta. Ensimmäisessä tulosluvussamme on esitelty opiskelijoiden pohdintoja esteettömyyden käsitteestä, joita nyt avaamme tässä kirjoituksessa. Tulokset osoittavat, että Lapin yliopistossa opiskelevat opiskelijat ovat hyvin epävarmoja omista käsityksistään ja kokevat ne aihepiirin saralla hyvin riittämättöminä. Opiskelijat kokevatkin, että ennen siirtymistään kentälle liikuntaa opettavaksi opettajaksi, heidän tulisi kouluttautua lisää aihepiirin saralla. Erityisen mielenkiintoista oli huomata, että tiedot koettiin pääosin vähäisiksi riippumatta siitä, oliko opiskelijalla taustallaan vain liikunnan monialaiset perusopinnot tai 25 opintopisteen laajuiset liikunnan sivuaineopinnot. Kaiken kaikkiaan haastattelimme 35 Lapin yliopiston luokanopettajaopiskelijaa, joista viidellätoista oli taustallaan vain viiden opintopisteen laajuinen liikunnan peruskurssi, kun taas 20 haastateltavista ...