Monikulttuurisuus on noussut suureksi puheenaiheeksi suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosien aikana. Vaikka yhteiskuntamme ei ole koskaan ollut kulttuurisesti yhtenäinen, on lisääntynyt maahanmuutto vaikuttanut aiheesta käytävään keskusteluun. Globalisaation myötä kulttuurien moninaisuus tulee nähtäville kaikkialla, myös Suomen syrjäisemmillä paikkakunnilla. Oman gradututkielmani kontekstina on kainuulainen, noin 3300 asukkaan Paltamon kunta, jossa sijaitsee aikuisten maahanmuuttajien perusopetusta tarjoava sisäoppilaitos Kainuun opisto. Aikuiset opiskelijat saapuvat perheineen eri puolilta Suomea opiskelemaan Paltamoon. Aiemmin opiskelijoiden lasten hoito järjestettiin ryhmäperhepäivähoitona opistolla, mutta syksystä 2018 saakka lapset on hoidettu kunnan varhaiskasvatusyksiköissä. Tutkimukseni keskiössä onkin tämä muutos. Keräsin tutkimusaineistoni neljälle Paltamon varhaiskasvatuksen työntekijälle järjestämäni ryhmäkeskustelun avulla.
Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein suvaitsevaisuudesta. Ajattelin kuitenkin, että on syytä mennä syvemmälle: miten voimme pelkän toistemme suvaitsemisen sijaan oppia toisiltamme ja muodostaa yhteisiä, toisiamme kunnioittavia toimintatapoja? Interkulttuurisen oppimisen käsite on tärkeä tässä prosessissa ja se toimikin graduni taustateoriana. Sen pääideana on, että mitä enemmän saamme kokemusta kulttuurisesta moninaisuudesta, sitä paremmin myös ymmärrämme sitä. Opimme jäsentämään erilaisuutta ja näkemään itsemme tietyn kulttuurin edustajina ja ymmärrämme, kuinka se vaikuttaa toimintaamme ja arvoihimme. Interkulttuurisen sensitiivisyyden kehittymisen teorian (Bennett & Bennett 2004) mukaan oppimisen voi nähdä etenevän vaiheittain: alun etnosentrisissä vaiheissa käsityksemme ovat aina lähtöisin vain omasta kulttuuristamme, johon muita vertaamme. Etnorelativistisissa vaiheissa ymmärretään kulttuurien moninaisuus ja niitä käsitellään suhteessa toisiinsa. Tässä vaiheessa opitaan, ettei oma kulttuuri olekaan kaiken keskipiste, vaan asioita on mahdollista lähestyä monilla tavoin.
Tutkimukseni tuloksena voi todeta, että interkulttuurista oppimista on tapahtunut Paltamon varhaiskasvatuksessa. Työntekijöiden puheenvuoroista käy ilmi, kuinka kokemuksen myötä myös oma osaaminen lisääntyy ja yhteistyö moninaisista taustoista tulevien perheiden kanssa helpottuu. Maahanmuuttajaperheitä ei ole voinut kohdata yhtenä, tietyt kulttuuriset tavat omaavana ryppäänä, vaan kunkin perheen kanssa on täytynyt hakea omat toimintatavat. Perheet ovat yksilöllisiä, aivan kuten suomalaistenkin perheiden kohdalla. Kulttuurierojen sijaan keskeisemmäksi yhteistyötä hankaloittavaksi seikaksi nostettiin yhteisen kielen puuttuminen, vaikka kulttuurierojakin oli havaittavissa ja niiden suhteen haettiin yhteisiä toimintalinjoja. Henkilöstön kokemuksissa kuului interkulttuuriseen oppimiseen liittyvä kontekstuaalisen relativismin ihanne: vaikka ymmärrämme muita kulttuureja ja ajattelemme lähtökohtaisesti kaikkien olevan yhtä arvokkaita, on meillä kuitenkin mahdollisuus tehdä omiin arvoihimme ja vallitsevaan kontekstiin sopivia ratkaisuja. Varhaiskasvatus toimii suomalaista varhaiskasvatusta ohjaavien asiakirjojen mukaisesti, tietyllä tavalla suomalaista kulttuuria noudattaen. Esimerkkinä tästä esitettiin joka säällä ulkoilu, josta ei ollut toiveista huolimatta joustettu.
Interkulttuurisen oppimisen myötä voimme paremmin ymmärtää toisten ihmisten taustoja ja niiden vaikutusta heidän tämänhetkiseen tilanteeseensa. Tutkimuksessani tällaista muutosta kuvattiin esimerkiksi siten, että rasistinen puhe on alkanut tehdä vihaiseksi tai kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia on alettu kyseenalaistamaan. Toisen asemaan asettuminen onkin varmasti taito, jota tarvitsemme yhteiskunnassamme lisääntyvissä määrin.
Riina Paimen
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ” Paltamon varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemuksia asiakaskunnan monikulttuuristumisesta”
Lähteet:
Bennett, J. M. & Bennett, M.J. 2004. Developing intercultural sensitivity: An integrative approach to global and domestic diversity. Teoksessa D. Landis, J.M Bennett & M. Bennett (toim.), Handbook of intercultural training. Thousand Oaks, CA: Sage. 147–165.
.
Maahanmuuton yhteydessä puhutaan usein suvaitsevaisuudesta. Ajattelin kuitenkin, että on syytä mennä syvemmälle: miten voimme pelkän toistemme suvaitsemisen sijaan oppia toisiltamme ja muodostaa yhteisiä, toisiamme kunnioittavia toimintatapoja? Interkulttuurisen oppimisen käsite on tärkeä tässä prosessissa ja se toimikin graduni taustateoriana. Sen pääideana on, että mitä enemmän saamme kokemusta kulttuurisesta moninaisuudesta, sitä paremmin myös ymmärrämme sitä. Opimme jäsentämään erilaisuutta ja näkemään itsemme tietyn kulttuurin edustajina ja ymmärrämme, kuinka se vaikuttaa toimintaamme ja arvoihimme. Interkulttuurisen sensitiivisyyden kehittymisen teorian (Bennett & Bennett 2004) mukaan oppimisen voi nähdä etenevän vaiheittain: alun etnosentrisissä vaiheissa käsityksemme ovat aina lähtöisin vain omasta kulttuuristamme, johon muita vertaamme. Etnorelativistisissa vaiheissa ymmärretään kulttuurien moninaisuus ja niitä käsitellään suhteessa toisiinsa. Tässä vaiheessa opitaan, ettei oma kulttuuri olekaan kaiken keskipiste, vaan asioita on mahdollista lähestyä monilla tavoin.
Tutkimukseni tuloksena voi todeta, että interkulttuurista oppimista on tapahtunut Paltamon varhaiskasvatuksessa. Työntekijöiden puheenvuoroista käy ilmi, kuinka kokemuksen myötä myös oma osaaminen lisääntyy ja yhteistyö moninaisista taustoista tulevien perheiden kanssa helpottuu. Maahanmuuttajaperheitä ei ole voinut kohdata yhtenä, tietyt kulttuuriset tavat omaavana ryppäänä, vaan kunkin perheen kanssa on täytynyt hakea omat toimintatavat. Perheet ovat yksilöllisiä, aivan kuten suomalaistenkin perheiden kohdalla. Kulttuurierojen sijaan keskeisemmäksi yhteistyötä hankaloittavaksi seikaksi nostettiin yhteisen kielen puuttuminen, vaikka kulttuurierojakin oli havaittavissa ja niiden suhteen haettiin yhteisiä toimintalinjoja. Henkilöstön kokemuksissa kuului interkulttuuriseen oppimiseen liittyvä kontekstuaalisen relativismin ihanne: vaikka ymmärrämme muita kulttuureja ja ajattelemme lähtökohtaisesti kaikkien olevan yhtä arvokkaita, on meillä kuitenkin mahdollisuus tehdä omiin arvoihimme ja vallitsevaan kontekstiin sopivia ratkaisuja. Varhaiskasvatus toimii suomalaista varhaiskasvatusta ohjaavien asiakirjojen mukaisesti, tietyllä tavalla suomalaista kulttuuria noudattaen. Esimerkkinä tästä esitettiin joka säällä ulkoilu, josta ei ollut toiveista huolimatta joustettu.
Interkulttuurisen oppimisen myötä voimme paremmin ymmärtää toisten ihmisten taustoja ja niiden vaikutusta heidän tämänhetkiseen tilanteeseensa. Tutkimuksessani tällaista muutosta kuvattiin esimerkiksi siten, että rasistinen puhe on alkanut tehdä vihaiseksi tai kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia on alettu kyseenalaistamaan. Toisen asemaan asettuminen onkin varmasti taito, jota tarvitsemme yhteiskunnassamme lisääntyvissä määrin.
Riina Paimen
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ” Paltamon varhaiskasvatuksen henkilöstön kokemuksia asiakaskunnan monikulttuuristumisesta”
Lähteet:
Bennett, J. M. & Bennett, M.J. 2004. Developing intercultural sensitivity: An integrative approach to global and domestic diversity. Teoksessa D. Landis, J.M Bennett & M. Bennett (toim.), Handbook of intercultural training. Thousand Oaks, CA: Sage. 147–165.
.
Kommentit
Lähetä kommentti