Kasvatuksen tuulia

Koulumaailmassa on herättänyt keskustelua neuropsykiatrisesti oireilevat oppilaat, jotka tutkimuksessamme määrittelimme neuropsykiatristen oireiden kautta Parikan, Halonen-Malliarakiksen ja Puustjärven (2017) määritelmän mukaan. He sisällyttävät neuropsykiatrisiin oireisiin ADHD:n, ADD:n, oppimiskyvyn häiriöt, laaja-alaiset kehitykselliset häiriöt, Touretten sekä autismikirjon häiriöt. Käytämme tässä kirjoituksessamme neuroepätyypillisestä oppilaasta termiä nepsy-oppilas. Yksi keskustelun aihe on ollut näiden nepsy-oppilaiden lisääntynyt tuen tarve peruskoulussa, samalla kun kouluissa on siirrytty myös entistä avoimempiin ja inklusiivisempiin oppimisympäristöihin. Nämä ovat liikunnan opetuksessa jo entuudestaan yleisiä. Tuen tarve on noussut vuosien 2020–2022 välisenä aikana 2,3 %, joka vastaa noin 14 000 oppilasta koko Suomes-sa (Tilastokeskus 2024a; Tilastokeskus 2024b).  Koulumaailmassa ja sen ympärillä keskustellaan paljon myös lasten liikkumattomuudesta. Terveyden ja hyvinvoinninl

Nykyajan työmaailma vaatii valmistuvilta opiskelijoilta geneerisiä valmiuksia. Geneeristen taitojen oppiminen tapahtuu samanarvoisesti niin yliopistokoulutuksessa kuin työelämässä (Virtanen & Tynjälä 2019, 881). Geneeristen taitojen oppimisen suhteen kasvatustiede, aikuiskasvatustiede ja mediakasvatus ovat etuasemassa, sillä niiden koulutusohjelmat ovat rakennettu vastaamaan generalistialan vaatimuksia (Karhu ym. 2014, 47). Generalistialalle tyypillistä on se, että tutkinnolla ei saa pätevyyttä tiettyyn ammattiin, vaan sillä voi työskennellä eri ammattinimikkeiden alla eri sektoreissa. Tällöin myös generalistialojen koulutusohjelmat pitävät sisällään geneeristen taitojen oppimista. Kun tutkii näiden kolmen koulutusohjelman tutkintorakenteista, voi niistä huomata generalistialan piirteitä. Osana kasvatustieteen, aikuiskasvatustieteen ja mediakasvatuksen maisterivaiheen opintoja on pakollinen harjoittelu. Harjoittelun pituus on 3kk ja se kattaa noin 8 % koko maisteritutkinnon opinnoi

Yliopisto-opintojen tarkoituksena on tuottaa työelämään yksilöitä, joilla olisi mahdollisuudet kehittyä työkokemuksen lisäännyttyä omien alojensa asiantuntijoiksi. Yliopisto-opintoja pidetään yleisesti hyvin teoriapainotteisina ja kasvatustiede on yksi teoreettisena pidetty oppiaine. Kasvatustiede on hyvin laaja tutkimusalue, mikä näkyy hyvin kasvatustieteen eri oppiaineissa ja yliopistotutkinnoissa. Meillä kasvatustieteen opiskelijoilla on vapaus valita itsellemme mieluisia kursseja ja sivuaineita sekä rakentaa tämän kautta omannäköinen ja itseämme inspiroiva tutkinto. Valmistuminen yliopistosta ei ole automaattinen tae asiantuntijuudelle. Valmistumisen jälkeen jokainen lähtee omalla tavallaan etsimään ja kehittämään omaa asiantuntijuuttaan sekä urapolkuaan erilaisissa työkokemuksissa. Vaikka kasvatustieteilijöillä on laaja-alaiset valmiudet monenlaisiin asiantuntijatehtäviin, oman haasteensa tähän tuo se, ettei kasvatustieteilijät valmistu mihinkään tiettyyn ammattiin. Kasvatusalan o

Tunnetaidoista ja niissä ilmenevistä puutteista puhutaan nykyään paljon. Puutokset tunnetaidoissa voivat ilmetä esimerkiksi levottomuutena, aggressiivisuutena sekä vaikeutena ilmaista ja sietää omia tunteita. (Jääskinen & Pelliccioni 2017, 5.) Tunnetaidot- ja vuorovaikutustaidot kuuluvat suurempaan kokonaisuuteen. Ne vaikuttavat yksilön kokonaiskehitykseen, motivaatioon, oppimiseen sekä stressin kokemiseen ja sen säätelyyn (Sandberg 2021, 175–176). Hyviin tunnetaitoihin kuuluu kyky nimetä ja tunnistaa muissa ihmisissä ja itsessä herääviä tunteita, tunteiden turvallinen ja ymmärrettävä ilmaisu, tunteiden syiden hahmottaminen, kyky säädellä omia tunteita sekä empatiataidot (Jääskinen & Pelliccioni 2017; Peltonen 2005). Luokanopettajaopinnoissa olen itse voinut huomata sen, kuinka opettajan työ on paljon kasvattamista, ja tunnetaitoihin liittyvää ohjausta, jota tapahtuu kouluissa joka päivä. Metsäpellon ja kollegoiden (2021) tutkimuksessa analysoitiin Jyväskylän ja Turun yliopisto

Koulutuksessa inkluusio nähdään ihmisoikeutena ja perustana oikeudenmukaisemmalle ja tasa-arvoisemmalle yhteiskunnalle. (Forlin, Loreman, Chambers, Sharma & Deppeler, 2014). Inkluusio ajaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon asiaa. Koulutuksen kentällä se pyrkii edesauttamaan sitä, että jokaisella olisi samanlaiset mahdollisuudet oppia ja kehittyä. Inkluusio tarkoittaa, että erilaisia kykyjä omaavat lapset oppivat, leikkivät ja työskentelevät yhdessä (Tančić & Pavlović, 2023). Pro gradu -tutkielmani oli diskursiivinen analyysi ja tavoitteena oli tutkia, minkälaista todellisuutta ja kuvaa inkluusiosta luodaan kirjoitetulla kielellä Helsingin Sanomien artikkeleissa vuosina 2020–2022. Helsingin Sanomissa vuosina 2020–2022 inkluusiosta kirjoitettiin moneen eri sävyyn. Esille nousivat sekä kielteinen että myönteinen sävy inkluusiota kohtaan. Myös inkluusion ongelmat tuotiin esille monessa artikkelissa. Artikkeleissa myös määriteltiin inkluusiota sekä kirjoitettiin inkluusion mahdollisuu

Kyläkoulujen määrä on vähentynyt Suomessa huomattavasti viimeisten vuosikymmenten ajan (SVT 2023). Samalla on vähentynyt kyläkouluille tyypillinen yhdysluokkaopetus, jossa opettaja opettaa samaan aikaan kahta tai useampaa vuosiluokkaa. Kyläkoulujen lakkauttamista perustellaan oppilasmäärän vähenemisellä ja erityisesti säästösyillä. (Korpinen 2010.) Onko kyläkoulujen tuomat mahdollisuudet jääneet huomioimatta, kun koulutuspoliittisia päätöksiä on tehty talousnäkökulma edellä? Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että kyläkoulujen vahvuuksia ovat esimerkiksi oppimisympäristö, yhteisöllisyys sekä hyvä oppilaantuntemus (ks. esim. Kangas ym. 2014, Kilpeläinen 2010, Brühwiler & Blatchford 2011). Kyläkouluista ja yhdysluokkaopetuksesta on kuitenkin tehty suhteellisen vähän tutkimusta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Miten voidaan tehdä tutkimusperustaisia ja järkeviä koulutuspoliittisia päätöksiä ja muutoksia kouluverkostoon, jos pienet koulut jätetään tutkimuksen ulkopuolelle? Tutkin pr