Sosiaaliset voimavarat korkeakouluopiskelijoiden kokemana: Yhteisöllisyys jaksamisen tukena

Korkeakoulutuksen rooli ulottuu yhä useammin akateemisten taitojen opettamisen lisäksi opiskelijoiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemiseen. Tämä näkyy erityisesti siinä, että viime vuosina opiskelijoiden jaksamisen, mielenterveyshaasteiden ja toimeentulon epävarmuuden kysymykset ovat nousseet keskiöön tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa. Opiskelijat elävät usein ristipaineessa opintojen, työn ja taloudellisten huolien välillä, mikä vaikuttaa merkittävästi heidän arjessaan jaksamiseen (Poikkeus & Alasuutari 2021, 356).

 

Vaikka opiskelijoiden hyvinvointia tarkastellaan usein yksilön näkökulmasta, sosiaalisten suhteiden ja yhteisöllisyyden merkitystä ei voi aliarvioida. Ystävyyssuhteet, vertaistuki ja kuulumisen tunne ovat keskeisiä voimavaroja erityisesti elämänmuutosten ja siirtymävaiheiden keskellä. Korkeakouluopiskelija kuuluu moniin yhteisöihin – oppimisryhmiin, opiskelijayhteisöihin ja epämuodollisiin verkostoihin – jotka voivat tarjota tukea ja osallisuuden kokemuksia (Wenger 1998).

 

Keskityin pro gradu -tutkielmassani tarkastelemaan opiskelijoiden omia kokemuksia sosiaalisista voimavaroistaan ja siitä, millaista tukea he saavat ihmissuhteistaan arjessa. Laadullisen tutkimuksen aineistona toimi anonyymi verkkokysely korkeakouluopiskelijoille. Fenomenografinen analyysi selvitti, millaista tukea opiskelijat kokevat saaneensa.

 

Tulokset osoittavat, että opiskelijat hyödyntävät sekä korkeakoulun tukipalveluita että omia tukiverkostojaan, kuten vertaistukea ja ystävyyssuhteita. Erityisesti sosiaalinen tuki näyttäytyi tärkeänä hyvinvoinnin ja opintojen sujuvuuden kannalta. Sosiaalinen tuki ilmeni tietotukena, arviointitukena, välineellisen tuen, henkisen tuen ja vertaistuen muodoissa.

 

Tietotuki ei ollut pelkkää informaation jakamista, vaan erityisesti opintojen siirtymävaiheissa se korostui selkeänä ja yksilöllisenä ohjauksena. Vastaajien mukaan liiallinen tai epäselvästi esitetty tieto sen sijaan lisäsi stressiä. Vertaistuki – esimerkiksi kokemusten jakaminen muiden opiskelijoiden kanssa – koettiin tärkeänä hyvinvoinnin ja oppimisen vahvistajana. Arviointituki, kuten myönteinen palaute, tuki vastaajien mukaan opiskelijoiden motivaatiota, itsetuntoa ja sitoutumista opintoihin. Se yhdistää emotionaalisen ja tiedollisen tuen, auttaa opiskelijoita tunnistamaan vahvuuksiaan ja vahvistaa psyykkistä hyvinvointia (Bandura 1997; Deci & Ryan 1985).

 

Korkeakouluopiskelijat korostivat haastatteluissaan, että välineellinen tuki, kuten perheen tarjoama taloudellinen apu ja arjen käytännön asioiden hoito, vähentää stressiä ja auttaa keskittymään opintoihin. Se on erityisen tärkeää kriisitilanteissa ja liittyy tiiviisti emotionaaliseen tukeen. Tutkimuksesta käy ilmi, että henkinen tuki – kuten kuunteleminen, kannustus ja läheisyys – korostuu erityisesti ystävyyssuhteissa ja perheen tuessa. Haastateltavien mukaan pienet arjen teot vahvistavat merkittävästi opiskelijoiden jaksamista ja yhteenkuuluvuuden kokemusta.

 

Tutkimuksen keskeisenä havaintona on, että vertaistuki toimii tärkeänä voimavarana opiskelijoiden hyvinvoinnille ja jaksamiselle, tarjoten sekä emotionaalista tukea että käytännön neuvoja erityisesti vaikeina hetkinä ja opintojen siirtymävaiheissa. Korkeakouluopiskelijat korostivat vertaistuen merkitystä myös digitaalisissa yhteisöissä, joissa tuki on helposti saavutettavaa ja usein anonyymimpää. Haastateltavien mukaan vertaistuki ei aina ole jatkuvaa, mutta tieto sen olemassaolosta luo turvaa ja vähentää yksinäisyyden kokemusta. Tutkimus nostaa esiin vertaistuen monimuotoisuuden ja sen roolin opiskelijoiden erilaisissa elämäntilanteissa. Digitaaliset yhteisöt tarjoavat matalan kynnyksen tukea, ja myös opiskelijat, jotka eivät aktiivisesti osallistu perinteisiin opiskelijayhteisöihin, voivat saada niistä merkittävää tukea.

 

Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukeminen edellyttää korkeakouluilta kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa yhdistyvät viralliset tukipalvelut, yhteisöllisyys ja vertaistuki. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen tuen järjestelmällinen vahvistaminen – niin emotionaalinen kuin käytännöllinen – on keskeinen osa opiskeluhyvinvointia (Kunttu 2007). Korkeakoulujen tulisi panostaa sekä tukipalveluiden saavutettavuuteen että yhteisöllisyyden vahvistamiseen. Yhteisön merkitys korostuu erityisesti siirtymävaiheissa, jolloin vertaistuen ja kuulumisen tunteen vahvistaminen voi tukea opiskelijan motivaatiota, jaksamista ja sitoutumista opintoihin.

 

Sanna Hietajärvi, Lapin yliopisto

Kasvatustieteiden tiedekunta, Luokanopettajan kandidaatti- ja maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani ”Sosiaaliset voimavarat korkeakouluopiskelijoiden kokemana”.

 

Bandura, A. (1997). Self-efficacy: The exercise of control. W.H. Freeman and Company. Deci, E.L. & Ryan, R.M. (1985). Intrinsic motivation and self-determination in human behavior. Plenum Press.

Kunttu, K. (2007). Opiskelijoiden hyvinvointi ja tukiverkostot yliopistossa. Tampereen yliopisto.

Poikkeus, A-M. & Alasuutari, M. (2021). Miten yksilöiden ja yhteisöjen oppiminen ja hyvinvointi rakentuvat ja millainen on kasvatustieteiden rooli niihin liittyvässä ymmärryksessä ja vaikuttamisessa. Kasvatus, 21(3), 356–361.

Wenger, E. (1998). Communities of practice: learning, meaning and identity. Cambridge University Press.