”Sinun kouluhommasi loppu tähän! Riittää että puolitoista talavea hyvvää työntekoaikaa kulu turhassa istumisessa” Koulutus-, sivistys- ja harrastusdiskurssit Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa

Yle uutisoi 15.2.2025 Tampereen ja Helsingin yliopistojen valtakunnallisen arviointitutkimuksen tuloksista, joiden mukaan yhdeksäsluokkalaisten suhtautuminen kouluun on muuttunut huomattavan paljon aiempaa kielteisemmäksi, ja että monet oppilaat eivät koe koulunkäyntiä ja koulussa opittavia asioita yhtä tärkeiksi kuin aiemmin. Tämän lisäksi oppimistulokset ovat edelleen laskeneet. (Matson-Mäkelä 2025.)

Mikä olisikaan luontevampi paikka alkaa etsiä syitä tämänkaltaisen kehityskulun taustalla kuin Kalle Päätalon Iijoki-sarja. Kyllä, luit aivan oikein. Kalle Päätalon 26-osaisessa ja 17 000 sivua kattavassa Iijoki-sarjassa käsitellään Kalle Päätalo-nimisen henkilöhahmon näkökulmasta katsottuna käytännössä katsoen koko itsenäisen Suomen historia, aina vuodesta 1919 vuoteen 1998 asti. Näin ollen myös oman tutkimukseni kannalta olennaiset asiat koulutus, sivistys ja harrastustoiminta tulevat käsitellyksi sarjassa moneen otteeseen ja erilaisista näkökulmista käsin. Päädyin siis tutkimaan sitä, millä tavoin Iijoki-sarjassa puhutaan koulutuksesta, sivistyksestä ja harrastustoiminnasta, ja sitä, millä tavoin nämä puhetavat kuvastavat laajemminkin kyseisten asioiden arvostusta ja merkitystä 1920- ja 1930-lukujen Suomen maaseudulla.

Yksi tutkimukseni keskeisistä käsitteistä on ylisukupolvisuus. Tutkimuksessani paneuduttiin siis voimakkaasti siihen, millä tavoin ajattelu- ja suhtautumismallit siirtyvät sukupolvelta toiselle ja näin ollen vaikuttavat ihmisten elämänkulkuihin ja valintoihin monessa polvessa. Näin ollen tämän päivän koulukiinnostuksellisen problematiikan osalta ei ole lainkaan epärelevanttia analysoida sitä, millä tavoin Suomessa on sata vuotta sitten puhuttu muun muassa koulutuksesta.

Tutkimustulokseni osoittivat, että Iijoki-sarjasta on löydettävissä hyvin toisistaan poikkeavia tapoja puhua edellä mainituista asioista. Joka tapauksessa fyysisen työn merkitystä yli kaiken korostava diskurssi oli selkeästi hallitsevimmassa asemassa, ja kaikki muut tavat puhua tavalla tai toisella rakentuivat kyseisen hegemoniadiskurssin kautta. Näin ollen myös perusvire koulutusdiskurssien osalta oli hyvin negatiivinen ja vähättelevä. Koulunkäyntiä siis ei nähty lainkaan tärkeänä, pikemminkin päinvastoin. Koulunkäyntiin käytetyn ajan nähtiin olevan pois tärkeämmistä asioista, eli toisin sanoen työnteosta. Tämän lisäksi ajateltiin, että koulunkäynti

pilaa ja ”laiskistaa” lapset ja nuoret samalla vieroittaen heidät työnteosta. Kuten olettaa saattaa, myös sivistykseen ja harrastustoimintaan suhtauduttiin hyvin kielteisesti ja näitä asioita pidettiin yleisesti ottaen ”joutavanpäiväisinä”.

Ylisukupolvisuuden ja periytyvyyden näkökulmasta ajateltuna tämänkaltaisten ajattelumallien hegemoninen asema Suomen maaseudulla vielä sata vuotta sitten ei siis ole epärelevantti asia, kun pohditaan syitä tämän päivän laskeneen koulukiinnostuksen taustalla. Tämän lisäksi tutkimukseni herätti itsessäni laajemmin ajatuksia liittyen siihen, missä määrin ympäröivä yhteiskunnallinen tilanne ja yhteiskunnan asettamat vaatimukset heijastuvat nuorten tapoihin suhtautua koulunkäyntiin. Iijoki-sarjan ympäristössä kouluinnostusta laskivat tarve työvoimalle ja konservatiiviset käsitykset liittyen koulun laiskistavaan vaikutukseen. Tänä päivänä taas esimerkiksi paljon tapetilla ollut nuorten mielenterveys tai maailmanpoliittisesti epävakaat ajat saattavat olla omiaan laskemaan koulunkäynnin arvostusta. Koulunkäynti, itsensä sivistäminen, tai harrastustoiminta siis eivät välttämättä ole prioriteettilistalla korkeimmalla siinä vaiheessa, kun koetaan, että tapetilla on merkityksellisempiä tai tärkeämmiksi koettuja asioita.

Voisikin sekä tämän päivän että Iijoki-sarjan todellisuuden osalta ajatella, että koulunkäynnin on ikään kuin perusteltava paikkansa yhteiskunnassa, jossa monenlaiset haasteet ja ongelmat näyttelevät roolia. Eritoten Suomessa, ”koulutuksen mallimaassa”, on ehkä jopa osin liikaa tuudittauduttu ajatukseen siitä, että koulunkäynti on varauksettoman positiivinen ja hyvä asia, eikä koulunkäynnin vetovoimaisuudesta oppilaiden silmissä näin ollen tarvitse huolehtia. Todettakoon, että itse pidän selvänä, että koulunkäynti ja oppiminen ovat yksiselitteisen positiivisia asioita. Kyse näin ollen on siitä, miten koulunkäynnin ja oppimisen merkitys saadaan ”markkinoitua” nuorille haasteellisina aikoina.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan näiden asioiden kehitystä. Kuten Iijoki-sarjasta tuttu Kummun Kalle toteaisi, näkkyypähän.

Aksu Mustaniemi

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta, kasvatustiede

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani ”Sinun kouluhommasi loppu tähän! Riittää että puolitoista talavea hyvvää työntekoaikaa kulu turhassa istumisessa”: Koulutus-, sivistys- ja harrastusdiskurssit Kalle Päätalon Iijoki-sarjassa ja näiden asioiden merkitys ja arvostus 1920- ja 1930-lukujen Suomen maaseudulla

Lähteet

Matson-Mäkelä, K. 2025. Synkkiä tietoja yhdeksäsluokkalaisista: koulu ei kiinnosta, osaaminen laskenut edelleen. Yle Uutiset 15.2.2025. https://yle.fi/a/74-20143915 (Luettu 25.4.2025)