Siirry pääsisältöön

Varhaiskasvatuksen opettajien odotukset ja työn arki

Varhaiskasvatuksen päätavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia. Varhaiskasvattajan työ on moniulotteista, ja siinä yhdistyy sekä lasten että heidän perheidensä tukeminen. Rooli edellyttää jatkuvaa ammatillista kehittymistä, tiedonhallinnan ylläpitoa ja reflektiokykyä, mikä mahdollistaa työn arvioinnin ja kehittämisen käytännössä. Varhaiskasvatuksen opettajilta vaaditaan laajaa pedagogista osaamista, kuten tietämystä lapsen kehityksestä ja oppimisprosesseista sekä kykyä luoda yksilöllistä kasvua tukevia oppimisympäristöjä. He pyrkivät luomaan pohjan yhtenäiselle oppimispolulle ja hyödyntävät ajankohtaista tutkimustietoa kehittäessään toimintaansa. Pedagoginen asiantuntijuus ja eettisyys ovat varhaiskasvatuksen perusta, jotka mahdollistavat lasten fyysisten, sosiaalisten ja emotionaalisten tarpeiden monipuolisen tukemisen.

Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani yliopistosta valmistuneiden varhaiskasvatuksen opettajien odotuksia ja kokemuksia työnkuvastaan. Haastatteluista välittyi vahvasti, että vaikka arki päiväkodissa ei täysin vastannut useamman haastateltavan odotuksia, ammatin myönteiset puolet nousivat monin paikoin esiin. He kuvasivat työn antavan mahdollisuuden kehittää itseään ammatillisesti ja löytää omia vahvuuksiaan esimerkiksi luovuudessa, vuorovaikutustaidoissa ja johtajuudessa.

Opiskeluvaiheessa varhaiskasvatuksen opettajan toimenkuva nähtiin ennen kaikkea pedagogisena tehtävänä. Haastateltavat kertoivat odottaneensa työn olevan suunnitelmallista kasvatustyötä, jossa keskiössä ovat lasten hyvinvointi ja kehitys. Opintojen aikana luotiin vahva perusta kasvatustyön teoreettiselle osaamiselle ja pedagogiselle suunnittelulle, mikä auttoi opiskelijoita hahmottamaan roolin merkityksellisyyden. Kun työelämään siirryttiin, moni huomasi toimen olevan monimuotoisempi kuin oli odottanut. Pedagogisen vastuun lisäksi arkeen kuuluivat hallinnolliset tehtävät, kuten kirjalliset työt ja yhteistyö eri tahojen kanssa.

Haastatteluissa kuvataan sitä, kuinka varhaiskasvatuksen opettajan roolissa oleminen on yhtä aikaa haastavaa ja palkitsevaa. Haasteet liittyvät erityisesti työmäärään, resurssien niukkuuteen ja ryhmäkokojen suuruuteen, jotka voivat vaikeuttaa pedagogisten tavoitteiden saavuttamista. Lisäksi henkilöstövaje kuormittaa opettajia ja rajoittaa mahdollisuuksia keskittyä laadukkaaseen pedagogiikkaan. Myös yhteistyö perheiden ja monialaisen tiimin kanssa voi tuoda mukanaan odottamattomia tilanteita, jotka vaativat opettajilta vahvoja vuorovaikutus- ja johtamistaitoja.

Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävän rikkaus on sen monipuolisuudessa. Haastateltavat nostivat esiin positiivisina asioina erityisesti työn palkitsevuuden – lasten kasvun ja oppimisen seuraamisen, merkitykselliset vuorovaikutustilanteet ja mahdollisuuden olla mukana luomassa positiivista oppimisympäristöä. Nämä tekijät toivat päiviin iloa ja motivaatiota. Myös työyhteisön tuki ja yhteistyö näyttäytyivät tärkeinä voimavaroina.

On olennaista tukea opettajia tarjoamalla riittävästi resursseja, mahdollisuuksia täydennyskoulutukseen ja käytännönläheistä koulutusta, jotta he voivat jatkossakin tehdä työtään motivoituneesti ja täydessä potentiaalissaan. Haasteista huolimatta varhaiskasvatuksen opettajat tunnistavat roolinsa tärkeyden ja arvostavat mahdollisuutta vaikuttaa lasten elämään. Arjen haasteet voivat parhaimmillaan tarjota mahdollisuuden kehittyä entistä osaavammaksi ja taitavammaksi ammattilaiseksi. Haastattelujen perusteella piirtyy kuva siitä, että alalle hakeutuu vahvalla motivaatiolla varustettuja ihmisiä, joille lasten hyvinvoinnin edistäminen on sydämen asia. Kun opettajat voivat hyvin, siitä hyötyvät lopulta kaikki: lapset, perheet ja koko yhteiskunta.

Mimosa Matikainen, 

Lapin yliopisto
Kasvatustieteiden tiedekunta, Kasvatustiede 

Blogikirjoitus perustuu pro gradu –tutkielmaani ”Varhaiskasvatuksen opettajien työtä koskevat odotukset. Opettajien kokemuksia työnkuvastaan.”

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alanvaihtajana ammattikorkeakouluun

Varttuneemmalla iällä opiskelemaan lähteminen on suuri päätös, etenkin jos lähdetään kouluttautumaan uudelle ammattialalle. Kuinka orientoituminen ja ajatusten suuntaaminen uudelle alalle tapahtuu ja miten aikuisia alanvaihtajia tulisi huomioida ammattikorkeakoulussa? Millaisia merkityksiä alanvaihtajat antavat ilmiölle? On kiinnostavaa pohtia, miksi ihmiset ylipäänsä vaihtavat ammattialaa.  Tutkin pro gradussani alan vaihtamisen syitä. Ne voidaan jaotella tutkielman pohjalta sisäisiin syihin, jotka kumpuavat ihmisestä itsestään ja ulkoisiin syihin, joihin hänen tulee reagoida. Syyt voidaan jaotella kolmeen kategoriaan, joista ensimmäinen on uudistuminen, jolloin yksilö haluaa sisäisesti kehittyä ja kasvaa kohti uutta alaa. Toisena syynä on työnäky, jossa katsotaan menneeseen työelämään ja toisaalta nähdään tulevan alan mahdollisuuksia. Aikuisten käsitys uuden alan työstä suhteessa menneeseen vaikuttaa päätöksiin, joita oman työuran suhteen tehdään. Kolmantena syynä on uusiutuminen...

Aliupseerien jatkuva oppiminen Ilmavoimissa

Puolustusvoimien suorituskyvyn takaa motivoitunut ja osaava henkilöstö (Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2015). Alati muuttuva toimintaympäristö vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä (Ruohotie 2005), mihin Puolustusvoimat pyrkii vastaamaan panostamalla henkilöstön koulutukseen ja koulutusjärjestelmän kehittämiseen (Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2030+; Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2022). Aliupseerien täydennyskoulutus uudistui Puolustusvoimissa vuonna 2020 ja koostuu nykyisellään kolmesta kaikille yhteisestä opintokokonaisuudesta ja niiden välissä suoritettavista täydennyskoulutuksen opintojaksoista (Eironen 2020).  Selvitin pro gradu -tutkielmassani aliupseerien näkemyksiä jatkuvasta oppimisesta Ilmavoimissa. Jatkuvalla oppimisella viitataan yleisimmin työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen ja tässä tutkimuksessa se on määritelty sellaiseksi koko elämän kestäväksi oman osaamisen kehittämiseksi ja uudistamiseksi, jonka tavoitteena on vastata muuttuvan työymp...

Lapsikäsitys 1950-luvulla

Lapsikäsityksellä tarkoitan tutkielmassani lapsen olemusta koskevia olettamuksia eli tietoa siitä, mikä ja millainen lapsi on. Lapsi voidaan käsittää esimerkiksi ei-kehittyneenä aikuisena, herkästi haavoittuvana olentona tai itsenäisenä toimijana. Lapsikäsitys vaikuttaa väistämättä muun muassa kasvatusperiaatteisin. Millaisena olentona lapsen käsitämme, sen mukaista kasvatusta ja koulutusta haluamme hänelle myös antaa. Käsitykset lapsuudesta ja lapsista ovat lisäksi vahvasti sidoksissa aikaan (Darian-Smith & Pascoe 2013, 4). Tutkielmani aihe sijoittuu 1950-luvulle. Vasta vuonna 1952 lähti matkaan viimeinen sotakorvausjuna Neuvostoliittoon (Leino-Kaukiainen & Heikkinen 2011, 21). Suomessa elettiin tuolloin sodanjälkeistä aikaa, mutta ennen varsinaisia suuria hyvinvointivaltion perustana olevia uudistuksia 1960-luvulla. Kasvatustieteeseen liittyvien käsitysten historian tutkiminen on tarpeellista, sillä sen avulla voidaan ymmärtää paremmin sekä menneisyyden kasvatusperiaatteita, ...