Oppilaiden autonomian edistämisestä perusopetuksessa

Lasten ja nuorten heikentynyt hyvinvointi on ollut laajasti esillä eri medioissa. Alaikäisten mielenterveysongelmat sekä omaisuus-, huumausaine- ja väkivaltarikokset ovat lisääntyneet. Kaikki edellä mainitut ovat esimerkkejä psykologisen hyvinvoinnin kriisiytymisestä. Koulun vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin on erityisen keskeinen, sillä käytännössä kaikki lapset ja nuoret käyvät koulua. Hyvinvoinnin haasteet näkyvät siis myös koulussa. Toisaalta koululla on jo lainsäädännönkin velvoittama hyvinvointitehtävä. 

Opettajat joutuvat kantamaan yhä enenevissä määrin vastuuta oppilaiden henkisestä hyvinvoinnista. Opettajankoulutuksen pääpaino ei kuitenkaan ole kasvatus- ja kehityspsykologisessa osaamisessa, minkä seurauksena opettajien tietämys lasten ja nuorten psykologisen hyvinvoinnin edistämisestä voi ymmärrettävästi olla puutteellista. Silti huolestuttava tilanne vaatii toimia myös opettajilta. Käytännön tasolla oppilaiden hyvinvoinnin tukeminen toteutuu psykologisten perustarpeiden huomioimisen avulla.

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella opetussuunnitelman ja opettajien käsityksiä oppilaiden autonomian edistämisestä perusopetuksessa. Valitsin psykologista hyvinvointia edistävistä tekijöistä tarkemman tarkastelun kohteeksi autonomian, sillä hyvinvointikytköksensä lisäksi se on keskeisessä roolissa niin elinikäisen oppimisen, työelämässä toimimisen kuin ylipäätään yhteiskunnassa pärjäämisenkin näkökulmista. Käsitteenä autonomia määrittyy vastuun ja vapauden tasapainoksi: autonominen yksilö on omaehtoinen toimija, joka huomioi kaikessa toiminnassaan vastuunsa suhteessa sekä itseen että muihin. Vaikka autonomisen ihmisen toiminta perustuu hänen omaan vapaaseen tahtoonsa toimia, samalla hän on omiin yhteisöihinsä ja yhteiskuntaansa jäsentynyt. 

Tutkimukseni oli luonteeltaan fenomenografisen tutkimusotteen ohjaama laadullinen tutkimus. Tutkimusaineistoni koostui perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista, joissa käsiteltiin laaja-alaisen osaamisen tavoitteita. Aineiston täydensi kolmen perusopetuksen opettajan ryhmähaastattelu. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin menetelmin.

Tutkimustulosteni mukaan laaja-alaisen osaamisen tavoitteet sisältävät lukuisia oppilaiden autonomian edistämiseen viittaavia ilmauksia. Käsitteenä autonomiaa ei kuitenkaan nimetä niissä kertaakaan. Laaja-alaisen osaamisen tavoitteiden hyvinvointisisältöjen löytäminen jääkin opetussuunnitelman tulkitsijan eli viime kädessä opettajan vastuulle. Niiden merkitysten ymmärtäminen taas perustuu opettajan omaan hyvinvointikäsitykseen sekä hänen tietämykseensä erilaisista hyvinvointiteorioista ja niihin liittyvistä käsitteistä.

Haastattelemieni opettajien näkökulmasta autonomia määrittyi vaikuttamisen, itseohjautuvuuden sekä itsenäisyyden käsitteiden kautta. Opettajat tiedostivat autonomian merkityksen yksilön hyvinvoinnille. Heidän mukaansa lasten autonomiseksi kasvattamisessa tulisi lisätä vastuuta ja vaikuttamisen mahdollisuuksia ikä- ja kehitystasolle sopivalla tavalla. Lisäksi heidän mielestään vain harva oppilas ylipäätään kykenee niin autonomiseen toimijuuteen kuin opetussuunnitelma odottaa. Samalla opettajat korostivat autonomian rajallisuutta. Yhteisöön osalliseksi tuleminen vaatii vastuun ottamista omasta toiminnasta muun muassa yhteisten pelisääntöjen noudattamisen muodossa. 

Oppilaiden autonomiasta puhuttaessa etenkin yhteisöllisyyden merkitys korostuu, sillä myös yksilökeskeisessä kulttuurissa tarvitaan yhteisöllisyyttä. Ilman merkityksellisiä ihmissuhteita itsenäisinkään lapsi ei voi hyvin. Samalla elinikäisen oppimiseen liittyvät vaatimukset asettavat muutostar-peita esimerkiksi oppimisympäristöille. Tämä herättääkin pohtimaan, minkälainen oppimisympäristö tukee oppilaiden autonomiaa tavalla, joka yhtäältä mahdollistaa oppilaiden yksilöllisen kehitystason mukaisen autonomian mutta toisaalta huomioi myös yhteisöllisyyden edistämiseen liittyvät vaatimukset.  

Jenna Sivosuo

Lapin yliopisto

Kasvatustieteiden tiedekunta

Luokanopettajakoulutus

Tämä blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani ”’Eihän siellä sitten liian autonominenkaan voi olla’ – Opettajien ja opetussuunnitelman käsityksiä oppilaiden autonomian edistämisestä perusope-tuksessa”.