Yhteisopettajuuden mahdollisuudet

Pro graduni aiheena oli yhteisopettajuus, jonka myönteisiä puolia ja haasteita tarkastelin viiden alakoulun opettajan haastattelun ja kyselyn avulla. Yksilöllisissä teemahaastatteluissa keskityttiin opettajien näkemyksiin ja kokemuksiin yhteisopettajuuden toimivuudesta. Lisäksi lähetin opettajille tarkentavan kyselyn. Tämän fenomenografisen tutkimuksen päätuloksena voisi todeta, että yhteisopettajuudessa on paljon mahdollisuuksia, joita olisi hyvä hyödyntää. Opettajat kuitenkin toivat esille myös asioita, jotka voivat olla yhteisopettajuuden esteenä.

Tutkimukseen osallistuneet opettajat olivat yhtä mieltä siitä, että yhteisopettajuus vaatii yhteistä näkemystä opettajuudesta ja oppimisesta sekä hyviä yhteistyötaitoja. Opetuksessa tulee olla yhteinen päämäärä ja samansuuntaiset ajatukset menetelmistä, joilla opetusta toteutetaan. Työparin arvostaminen ja tilan antaminen koettiin tärkeiksi asioiksi. Yhteistyössä arvostettiin avointa ja rehellistä tapaa toimia.

Pedagogiset hyödyt nostettiin korkealle. Opetuksen suunnittelu yhdessä työparin kanssa koettiin sekä haasteena että hyötynä. Yhteisopettajuuden alkuvaiheessa suunnittelu vei runsaasti aikaa, mutta aikaa myöten suunnittelu helpottui. Yhteiseen suunnitteluun muotoutui omat tavat toimia, jolloin suunnitteluun kuluva aika vähentyi huomattavasti. Opettajat toivat esille, että suunnitteluun kuluva aika kotona vähentyi tai loppui kokonaan, sillä suunnittelu koettiin tärkeäksi tehdä koululla työparin kanssa yhdessä.

Opettajat kokivat yhteisopettajuuden mahdollistavan erilaisia pedagogisia ratkaisuja luokkahuoneessa. Heillä oli mahdollisuus huomioida tukea tarvitsevat oppilaat yksilöllisemmin, sillä toinen opettaja pystyi toimimaan joko pienemmän ryhmän kanssa tai yhden oppilaan tukena, toisen opettajan otettua vastuu isommasta oppilasryhmästä. Erilaisia yhteisopettajuusmalleja opettajat hyödynsivät tilanteiden ja tarpeen mukaan. Esille tuotiin myös toiminnallisuuden lisääntyvän opetuksessa yhteisopettajuuden myötä. Tämä miellettiin kaikkien lasten eduksi, mutta ennen kaikkea tukea tarvitsevan oppilaan hyödyksi. Oppilaslähtöisyyttä korostettiin, sillä kahden opettajan läsnäolo mahdollisti paremmin opettajan irrottautumisen oppilaiden tarpeisiin, esimerkiksi konfliktitilanteissa. Myös oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus koettiin mahdollistuvan paremmin, sillä tilanteissa oli aina kahden tai useamman opettajan näkökulma asiaan. 

Sekä oppilaan etuna että opettajien selustan turvaamisena nähtiin yhteinen havainnointi ja oppilaiden osaamisen arviointi. Kahden opettajan havaintojen pohtiminen ja arviointien antaminen yhdessä ajateltiin olevan oikeudenmukaisempaa oppilasta kohtaan. Myös opettajan oma ajattelu arvioinnista saattoi muuttua yhteisen keskustelun myötä. Opettajat toivat myös esille, että joskus huoltajat kyseenalaistavat arviointeja, jolloin on helpompaa, kun arvioinnista vastataan yhdessä.

Opettajien mukaan heidän ammatillisuutensa oli kehittynyt työparin kanssa jaettujen ideoiden ja tiedon myötä. He kokivat saavansa työparilta tukea omiin heikkouksiinsa. Opettajat jakoivat työtehtäviä heidän vahvuuksiensa ja taitojensa mukaan, jolloin työtä pystyi tekemään omasta osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista käsin. Lisäksi koulutuksiin oli helpompi osallistua, kun tiesi työparin ottavan silloin vastuun luokasta. 

Työhyvinvoinnin koettiin myös lisääntyvän yhteisopettajuuden myötä. Mielen päällä olevien ajatusten ja huolien sekä työtehtävien jakaminen koettiin edesauttavan työssä jaksamista. Työt tuli tehtyä pääsääntöisesti töissä, joten kotona jäi enemmän aikaa työn ulkopuolisille asioille ja palautumiselle. 

Opettajat olivat yhteisopettajuuden puolestapuhujia, vaikkakin esille tuotiin myös se, ettei kaikkien kanssa yhteisopettajuus välttämättä onnistu. Mikäli yhteinen ajatus opettajuudesta ja tavoitteista eivät kohtaa, voi yhteisopettajuus enemmän ottaa kuin antaa. He olivat sitä mieltä, että yhteisopettajuuden tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Opettajat korostivat myös resurssien merkitystä yhteisopettajuuden onnistumisessa. Tilat tulee olla toimivat isonkin ryhmän kanssa. Oppilasmäärä pitäisi olla kohtuullinen ja henkilökuntaa tulisi varata riittävästi. Myös yhteistä aikaa täytyy järjestää varsinkin yhteisopettajuuden alkuvaiheessa. Yleinen positiivinen ja myötämielinen asenne kouluyhteisössä sekä yhdenmukainen arvomaailma vaikuttavat suuresti yhteisopettajuuden toteutumiseen.

Tutkimuksessa tulin myös siihen johtopäätökseen, että yhteisopettajuus vaatii avoimuutta ja kykyä laittaa oma työ näkyvillä ja arvioinnin kohteeksi. Tähän kykenee mielestäni vain ne opettajat, jotka ovat valmiita reflektoimaan omaa opettamistaan myös toisen silmin.

Anneli Ylikärppä, Lapin yliopisto

Kasvatustieteiden tiedekunta, inklusiivisen kasvatuksen maisteriohjelma

Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaani ”Yhteisopettajuuden tulee enemmän antaa kuin ottaa”. Alakoulun opettajien kokemuksia yhteisopettajuudesta.