Millaisia mediahetkiä reality-ohjelman kasvatustilanteissa ilmenee?

Media on tiiviisti mukana ihmisten elämässä ja sillä on vaikutusta lasten ja nuorten identiteetin kehittymiseen. Voidaankin ajatella, että media on ottanut kirkon, koulun ja perheen paikan ihmisten sosiaalistajana, sillä media muovaa ihmisten kuvaa maailmasta ja vaikuttaa heidän mielipiteisiinsä etenkin lasten ja nuorten kohdalla, jotka usein viettävät median parissa suuren osan päivästään (Buckingham 2003). Vielä 10 vuotta sitten mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus MEKU:n sekä Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen teettämän tutkimuksen mukaan mediakasvatuksen alaan liittyvää tutkimusta tehtiin melko runsaasti Suomessa, mutta itsessään mediakasvatusta käsittelevää tutkimusta oli vähän. (Pekkala ym. 2013). Niin lasten ja nuorten kuin aikuistenkin on tärkeä oppia ymmärtämään median vaikutusta ja toimimista, sillä median rooli on kasvanut yhteiskunnassamme, ja siitä on tullut yhä merkityksellisempi osa arkea. (Takala & Takala 2019). Median rooli ja merkitys siis kasvaa koko ajan ja tämän vuoksi aihetta on tärkeä tutkia. 

Lapset ja nuoret viettävät enemmän aikaa medioiden parissa kuin koulussa ja sosiaalinen media saattaa toimia lapselle ja nuorelle myös tapana itsenäistyä (Valkenburg & Piotrowski 2017, Judd & May 2019). Median roolit voidaankin nähdä moninaisina, sillä media tarjoaa informaatiota ja viihdettä, muokkaa mielipiteitä sekä vaikuttaa kulutustottumuksiin (Wilska 2018). Nykymedialle on tyypillistä informaation tulva, jonka seurauksena tieteellinen tieto ja mielipiteet menevät sekaisin keskenään eivätkä kaikki kykene erottamaan niitä toisistaan. Myös tunteet ja faktat sekoittuvat erilaisten mediakokemusten parissa, vaikka sisällöt eroteltaisiinkin yleisesti joko viihdeohjelmiin tai asiaohjelmiin. (Tuomola 2018, Seppänen & Väliverronen 2012.) Kasvaminen mediaympäristössä ei tee ihmisestä automaattisesti medialukutaitoista (Kupiainen & Sintonen 2009). 

Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on ollut tuoda esiin, millaisia median liittyviä hetkiä perheissä ilmenee sekä sitä, miten mediakasvatus ja mediataidot näyttäytyvät reality-ohjelman kasvatustilanteissa. Keräsin aineiston MTV3 -kanavalla esitettävästä reality-ohjelmasta Supernanny Suomi, jota on vuoteen 2023 mennessä esitetty neljä tuotantokautta sisältäen 42 jaksoa. Reality-ohjelmassa erityistason perhe- ja psykoterapeutti, Supernanny Pia Penttala auttaa perheitä, jotka kaipaavat apua ja neuvoja arjen haasteisiin. Tutkimuskysymykseksi muodostui: Millaisia mediahetkiä reality-ohjelman kasvatustilanteissa ilmenee?

Tutkimuksen aineistoksi päätyi mediaan liittyviä hetkiä kahdeksasta jaksosta. Mukaan valitut jaksot ovat kestoltaan yhteensä noin viisi tuntia ja 30 minuuttia, yhden jakson kestäessä keskimäärin 41 minuuttia ja 45 sekuntia. Tutkimukseeni valikoitui mukaan 29 mediahetkeä, joiden keskimääräinen pituus vaihteli kymmenestä sekunnista lähes kahteen minuuttiin. 

Supernanny Suomi reality-ohjelman kasvatustilanteista nousee esiin erityisesti ongelmia, sillä lähtökohtana on, että perheet pyytävät apua erityistason perhe- ja psykoterapeutilta. Tähän vaikuttaa myös se, että aineistoni on reality-ohjelmasta, eikä ole ehkä yleisesti ajateltuna viihteellistä tuoda esiin vain mediakasvatuksellisia hetkiä ihmisten kaivatessa draamaa. Perheiden arkisiin, mediaan liittyviin ongelmiin annettiin ratkaisuja ja löydettiin keinoja Supernannyn avustuksella.

Tutkimukseni on laadullinen tutkimus ja lähestymistapana on sisällönanalyysi. Olen käyttänyt tutkimuksessa teoriasidonnaista analyysimenetelmää, jossa analyysiyksiköt valitaan aineistosta, mutta teoria toimii apuna analyysin etenemisessä. (Tuomi & Sarajärvi 2002.) Analyysi pohjautui Lullin (1990) teoriaan ja median käyttöön liittyviin kategorioihin: median rooli arjessa, median säätelevä käyttö sekä median rooli vuorovaikutuksessa. (Lull 1990, Läntinen 2012.) Aineistoa käsitellessäni keskeisiksi aiheiksi nousivat mediasisältöjen vaikutus, vuorovaikutuksen puute ja vanhemmuuden kaipuu, sekä medialaiteriippuvuus.

Median rooli näkyi tuloksissa suurena ja kaikenkattavana, joten median näytellessä suurta roolia arjessa, tarvittiin myös sen käytön säätelyä. Rajoitukset ja selkeät ohjeet median käyttöön liittyen nousivat esiin useaan otteeseen. Supernannyn mukaan myös vanhempienkin medialaitteiden käyttöön tulisi kiinnittää huomiota. Tässä tutkimuksessa korostui merkittävästi myös vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutuksen merkitys. Silvénin (2010) mukaan viime vuosisadalla tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet perheen yhteiseen aikaan. Vuorovaikutuksen puute ja vanhemmuuden kaipuu eivät käsitteinä kuulosta siltä, että niillä olisi suoraan tekemistä median kanssa. Tämän tutkimuksen tuloksissa kuitenkin ilmeni, että vanhemmalta kaivataan enemmän vuorovaikutusta ja vuorovaikutuksen puutteeseen reagoidaan vetäytymällä medialaitteiden ääreen. 

Tutkimusetiikkaan liittyy oleellisesti muun muassa tutkittavien itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen sekä yksityisyys ja tietosuoja. Yksityisyyden suojaaminen ei suoraan liity tähän tutkimukseen kerätessäni aineiston julkisesti MTV3 -kanavalla esitettävästä reality-ohjelmasta. Eettisyyden näkökulmasta tehtäväkseni jää kuitenkin esimerkiksi kunnioitus ohjelmaa sekä ohjelmaan osallistuneita henkilöitä kohtaan. Reality-ohjelmia tutkiessa on huomioitava myös se, mikä niiden tavoite on. Usein esimerkiksi ilta-aikoihin sijoittuvien ohjelmien on tarkoitus olla viihdyttäviä, kun taas aamulla ja päivällä nähdään enemmän asiaohjelmia. Viihdeperspektiivi vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten ohjelmaa leikataan. Olen huomioinut tutkimusta tehdessä sen, että kerään aineiston ohjelmasta, jota kutsutaan reality- ja lifestyle- ohjelmaksi, ja jota esitetään televisiossa arki-iltana. Myös lapset ja nuoret tutkimuksenkohteena vaatii erityisen huolellista eettisyyden huomioimista. Lisäksi olen avoimesti, kunnioittavasti ja rehellisesti tuonut esiin tutkimuksen eri vaiheita tutkimuksen luotettavuuden lisäämiseksi.

Kata Pietilä

Blogitekstin kirjoittaja opiskelee Kasvatustieteiden tiedekunnassa Lapin Yliopistossa. Blogiteksti on ”Mediahetket reality-ohjelman kasvatustilanteissa” -nimiseen pro gradu -tutkielmaan liittyvä kypsyysnäyte.

Lähteet

Buckingham, D. 2003. Media Education: Literacy, Learning and Contemporary Culture. Cambridge: Polity. 

Judd, R. G. & May, B. T. 2019. Stories of youth and family navigating a new frontier of social media. Teoksessa Mery F. Diaz & Benjamin Shepard (toim.) Narrating practice with children and adolescents. New York: Columbia University Press, 331–350. 

Kupiainen, R. & Sintonen, S. 2009. Medialukutaidot, osallisuus, mediakasvatus. Helsinki: Palmenia Helsinki University Press.

Lull, J. 1990. Inside Family Viewing – Ethnographic Research on Television’s Audiences. Routledge, Lontoo. 

Läntinen, M. 2012. Turhake, kumppani ja musta aukko. Televisio osana nuorten aikuisten arkea. Lapin yliopisto. 

Pekkala, L., Pääjärvi, S., Palsa L., Korva S. & Löfgren A. 2013. Katsaus suomalaisen mediakasvatustutkimuksen kenttään. Selvitys kotimaisesta mediakasvatukseen liittyvästä tutkimuksesta erityisesti opinnäytteiden ja journaaliartikkeleiden osalta pääosin vuosien 2007–2012 ajalta. Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus MEKU ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore. 

Seppänen, J. & Väliverronen, E. 2012. Mediayhteiskunta. Tampere: Vastapaino.

Silvén, M. 2010. Perhesuhteet muuttuvat – vanhemmuus pysyy. Teoksessa Varhaiset ihmissuhteet. Polku lapsen suotuisaan kehitykseen, 11–18. Toim. Silvén, M. Helsinki. Minerva Kustannus Oy. 

Takala, A. & Takala, S. 2019. Medianuoruus – opas aikuisille. Helsinki: Aksidenssi. 

Tuomi, J. & Sarajärvi, A. 2002. Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi. Helsinki: Tammi. 

Tuomola, S. 2018. Vaihtoehtoiset totuudet osana mediakulttuuria. Teoksessa Marjaana Kangas & Veera Willman (toim.) Mediakasvatuksen käsikirja. Tallinna: United press, 55–79. 

Valkenburg, P. M. & Piotrowski, J. T. 2017. Plugged in: How media attract and affect youth. New Haven: Yale University Press. 

Wilska, T-A. 2018. Median muovaamat sukupolvet. Teoksessa Marjaana Kangas & Veera Willman (toim.) Mediakasvatuksen käsikirja. Tallinna: United press, 35–53.
Zhao, S. 2005. The Digital Self: Through the Looking Glass of Telecopresent Others. Symbolic Interactions, Vol. 28(3). 387–405.