Siirry pääsisältöön

Liikunnallisesti aktiivisen lapsen liikuntaidentiteetin tukeminen perusopetuksen liikuntakasvatuksen keinoin

Väestön liikunnallisen aktiivisuuden lasku on viime aikoina ollut suuri yhteiskunnallinen puheenaihe. Liikuntapaikkojen runsaasta rakennusmäärästä huolimatta liikunnallinen aktiivisuus on laskussa. Liikuntakulttuurin muutos sekä liikunnallisen elämäntavan puute ovat syitä tähän. Koulumaailmassa käydään keskustelua siitä, miten liikuntakasvatuksella voitaisiin vaikuttaa lasten liikkumiseen. Liikuntakasvatuksen monipuolisista mahdollisuuksista ei ole tarpeeksi tietoa. Liikunnallisen elämäntavan omaksuminen varhain vaikuttaa merkittävästi yksilön tulevaisuuteen (Salovaara & Honkonen 2011).  Liikunnan on puhuttu olevan myös oppiaine, jossa harjoitellaan tärkeitä elämäntaitoja. Liikuntaan motivointi voi olla hyvinkin haastavaa (Salovaara & Honkonen 2011). 

Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten liikunnallisesti aktiivisen lapsen kokonaisvaltaista kasvua ja liikuntaidentiteetin kehitystä voidaan tukea perusopetuksen liikuntakasvatuksen keinoin. Määrittelen lapsen liikunnallisesti aktiiviseksi, kun hän osallistuu ohjattuun säännölliseen harjoitustoimintaan vapaa-ajallaan. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä toimivat teoriat liikuntakasvatuksesta formaalissa ja informaalissa oppimisympäristöissä ja liikuntaidentiteetin kehittymisestä. 

Tutkimustani ohjasi kolme tutkimuskysymystä. Ensimmäinen tutkimuskysymys kohdentui perusopetuksen alaluokkien liikuntakasvatuksen merkitykseen lapselle, joka osallistuu säännölliseen ohjattuun harrastustoimintaan. Toisella tutkimuskysymyksellä etsittiin tapoja, joilla perusopetuksen liikuntakasvatuksessa voidaan huomioida oppilaan yksilöllisiä piirteitä. Kolmannella tutkimuskysymyksellä selvitettiin, miten liikuntakasvatuksen keinoin voidaan tukea liikunnallisesti aktiivisen lapsen liikuntaidentiteetin kasvua ja kehitystä. Tutkin liikunnallisesti aktiivisen lapsen liikuntaidentiteetin tukemista perusopetuksen liikuntakasvatuksen keinoin seuraavista näkökulmista: kodin, koulun ja valmentajan välisen yhteistyön merkitys liikunnallisesti aktiiviselle lapselle, liikuntakulttuurin edistäminen, liikunnallisen elämäntavan mahdollistaminen jokaiselle lapselle, valmentajien tietoisuus perusopetuksen liikuntakasvatuksen tavoitteista ja painotuksista. 

Tutkimukseni oli kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Sähköpostitse lähetettävällä kyselyllä selvitin valmentajien näkemyksiä ja kokemuksia liikunnallisesti aktiivisen lapsen liikuntaidentiteetin tukemisesta perusopetuksen liikuntakasvatuksen keinoin. Tutkimukseen osallistuneet valmentajat toimivat aktiivisesti edustamiensa eri yksilö- ja joukkuelajien valmennuksessa. Kyselyn vastaukset analysoin fenomenografisella analyysilla.  

Tulokset osoittavat, että positiivisen liikuntakulttuurin eteenpäin vieminen ja sen kasvattaminen on erittäin tärkeää. Monipuolisen liikunnallisen asenteen luominen on sekä koulun että valmentajien vastuulla. Koulu ja valmentajat voivat vaikuttaa positiivisesti myös kodin liikunta-asenteisiin. Tärkeää on kasvattaa lapsi ymmärtämään liikunnan kokonaisvaltainen merkitys. Ammatillisen yhteistyön kautta voidaan rikastaa perusopetuksen liikuntakasvatusta ja tukea oppilaiden liikunnallisten taitojen vahvistumista monipuolisesti.  Valmentajan ja koulun välistä yhteistyötä olisi tärkeää lisätä. Oikea-aikainen tiedonvälitys kaikkien osapuolten kesken on tärkeä osa koulun, kodin ja valmentajan välistä yhteistyötä.

Tarkasteltaessa monipuolista liikuntakasvatusta formaalin ja informaalien oppimisympäristöjen välisessä vuorovaikutuksessa voidaan todeta, että liikuntakasvatusta voidaan käyttää monipuolisesti osana liikunnallisesti aktiivisen lapsen kasvua sekä oppimisen tukemisessa. Perusopetuksen liikuntakasvatuksella on merkittävä rooli liikunnallisesti aktiivisen lapsen kokonaisvaltaisessa kasvussa ja liikuntaidentiteetin kehityksessä. 

Kouluissa lapsille tulisi tarjota monipuolisesti erilaisia liikuntalajikokeiluja. Perusopetuksen liikuntakasvatuksella on tärkeä rooli, kun jokaiselle lapselle mahdollistetaan liikunta pysyväksi osaksi elämää. Liikunnallisesti aktiivisten lasten elämäntyylistä voidaan saada paljon tietoa yleisesti liikuntakasvatukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.


Lotta Tuominen

Blogitekstin kirjoittaja opiskelee Lapin yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa luokanopettajan koulutusohjelmassa. Blogiteksti on “Liikunnallisesti aktiivisen lapsen liikuntaidentiteetin tukeminen perusopetuksen liikuntakasvatuksen keinoin” -nimiseen pro gradu –tutkielmaan liittyvä kypsyysnäyte. 


Lähteet:

Salovaara, S. & Honkonen, T. 2011 Rakenna hyvä luokkahenki. Verkkojulkaisu. Saatavissa: www.ps-kustannus.fi. Viitattu 19.4.2023. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei sille vaan voi mitään, ettei pysty toimimaan niin kuin oletuksena on” Alle kouluikäisen lapsen PDA-piirteiden ilmeneminen ja pedagogiset tukikeinot

Oletko tavannut lasta, joka vastustelee ja välttelee tavanomaisia arkitoimintoja sekä erilaisia pyyntöjä, jopa mukavia? Lapsella on usein jokin selitys tai keino valmiina, miksi ei voi jotakin tehdä. Lapsi saattaa alkaa esimerkiksi nilkuttaa, jotta ei tarvitsisi mennä johonkin. Lapsi voi käyttää sosiaalisia strategioita hyödykseen välttyäkseen itse toimimasta. Kyse voi olla PDA:sta (pathological demand avoidance), joka tarkoittaa äärimmäistä vaatimusten välttelykäyttäytymistä. Ilmiön on tunnistanut ensimmäisenä vuonna 1983 psykologian professori Elizabeth Newson, joka kuvaa PDA:ta tarkemmin Maréchalin ja Davidin kanssa vuonna 2003 tekemässään ensimmäisessä ilmiötä koskevassa tutkimuksessa. Muutkin tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta tehden kansainvälisiä tutkimuksia, joista Kildahl työryhmänsä kanssa (2021) ovat tehneet 13 tutkimusta kattavan kirjallisuuskatsauksen. Suomessa aiheesta on vähäisesti erityispedagogista tutkimustietoa. Tutkimuspolkuni alkoi käytännön ihmettelystä siirtyen...

Ammattikoulusta yliopistoon: poikkeuksellista, ahkeruutta vaativaa mutta mahdollista

  Ammattikoulusta yliopistoon hakeutuminen on ollut mahdollista Suomessa jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan, mutta ei-ylioppilastaustaiset yliopisto-opiskelijat ovat siitä huolimatta edelleen marginaaliryhmä. Poliittisissa tavoitteissa painotetaan koulutustason nostamisen tärkeyttä ja suomalainen koulutusjärjestelmä mahdollistaa muodollisesti yliopistoon hakeutumisen ilman lukiokoulutusta, mutta käytännössä sisäänpääsy yliopistoon on ei-ylioppilaille hyvin vaikeaa ja he kohtaavat näkymättömiä esteitä. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani sitä, millä tavalla media puhuu ammattikoulusta yliopistoon hakeutumisesta. Tutkin diskurssianalyysin avulla kahdeksaa mediassa julkaistua henkilöhaastattelua, joissa ei-ylioppilastaustaiset yliopisto-opiskelijat kertovat koulutuspoluistaan. Löysin kolme päädiskurssia, jotka korostuivat henkilöhaastatteluissa. Nimesin nämä kolme merkityksellistämisentapaa poikkeuksellisuusdiskurssiksi, ahkeruusdiskurssiksi ja rohkaisudiskurssiksi.   Jokai...

Alanvaihtajana ammattikorkeakouluun

Varttuneemmalla iällä opiskelemaan lähteminen on suuri päätös, etenkin jos lähdetään kouluttautumaan uudelle ammattialalle. Kuinka orientoituminen ja ajatusten suuntaaminen uudelle alalle tapahtuu ja miten aikuisia alanvaihtajia tulisi huomioida ammattikorkeakoulussa? Millaisia merkityksiä alanvaihtajat antavat ilmiölle? On kiinnostavaa pohtia, miksi ihmiset ylipäänsä vaihtavat ammattialaa.  Tutkin pro gradussani alan vaihtamisen syitä. Ne voidaan jaotella tutkielman pohjalta sisäisiin syihin, jotka kumpuavat ihmisestä itsestään ja ulkoisiin syihin, joihin hänen tulee reagoida. Syyt voidaan jaotella kolmeen kategoriaan, joista ensimmäinen on uudistuminen, jolloin yksilö haluaa sisäisesti kehittyä ja kasvaa kohti uutta alaa. Toisena syynä on työnäky, jossa katsotaan menneeseen työelämään ja toisaalta nähdään tulevan alan mahdollisuuksia. Aikuisten käsitys uuden alan työstä suhteessa menneeseen vaikuttaa päätöksiin, joita oman työuran suhteen tehdään. Kolmantena syynä on uusiutuminen...