Hyvinvointi opetusharjoittelussa

Opettajuus on haastava ammatti, johon usein kohdistuu paljon odotuksia (Rasehorn 2009, 262). Useasti uutisoidaan opettajien lisääntyneestä kuormituksesta työssään. Golnickin ja Ilveksen (2021) mukaan luokanopettajien työn imu on laskenut muutamassa vuodessa merkittävästi. Tällaiset tulokset ja uutiset ovat herättäneet itsessäni huolestuneita ajatuksia. Halusin pro gradu -tutkielmassani tehdä tutkimuksen, joka on lähellä omaa elämäntilannettani opiskelijana, mutta sivuaa tulevaa opettajan työtäni. Päädyin tutkimaan luokanopettajaksi opiskelevien opetusharjoittelua kartoittamalla luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvoinnista opetusharjoittelussa sekä hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Opetusharjoittelulla on merkittävä siirtovaikutus tulevaan työelämään tiedoissa, taidoissa ja käytänteissä (Leivo, Isosomppi & Valli 2004, 24). Opetusharjoittelu pyrkii mukailemaan opettajan työtä mahdollisimman tarkasti, minkä vuoksi näen tutkimukseni tärkeäksi myös tulevaisuutta ajatellen.

Hyvinvointia on vaikeaa määritellä. On haastavaa yrittää luoda yksiselitteinen tulkinta sille, mikä vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin positiivisesti tai negatiivisesti. Hyödynsin tutkielmassani Allardtin (1976) hyvinvointiteoriaa, jossa hän määrittelee kolme eri hyvinvoinnin ulottuvuutta. Ensimmäisenä on elintaso, joka kattaa muun muassa materiaalisia tarpeita sekä ihmiselle välttämättömiä tarpeita, kuten ravinto, uni, vapaa-aika ja terveys. Toisena ovat yhteisyyssuhteet, joihin kuuluvat ihmisen sosiaaliset suhteet. Tämä ulottuvuus käsittää myös ihmisen tarpeen kuulua johonkin ryhmään ja saada toisilta ihmisiltä aitoa vastavuoroista välittämistä. Kolmas ulottuvuus kattaa itsensä toteuttamisen muodot, jotka pitävät sisällään yksilön pitämisen persoonana, yksilön arvostamisen, yksilön mahdollisuuden harrastaa ja mahdollisuudet osallistua vaikuttamaan eri asioihin. (Allardt 1976, 39–49.)

Toteutin laadullisen tapaustutkimuksen. Keräsin aineiston teettämällä sähköisen kyselylomakkeen Microsoft Forms -ohjelmalla, jonka lähetin jokaiselle Lapin yliopistossa keväällä 2023 ainedidaktisen opetusharjoittelun suorittaneelle, pääasiassa toisen vuoden luokanopettajaopiskelijalle. Kyselyyn vastasi 11 opiskelijaa. Aineiston analysoin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä, jossa hyödynsin Allardtin (1976) hyvinvointiteoriaa.

Tulokset osoittivat, että elintason vyöhykkeelle sijoittuva vapaa-aika oli rajoittunut huomattavasti. Opiskelijat kokivat työmäärän lisääntyneen harjoittelun myötä merkittävästi. Tämä vaikutti vastausten perusteella selvästi vähentyneeseen vapaa-aikaan. Vastaajista moni teki töitä opintojen ohella ja usean vastaajan kohdalla työt jouduttiin tauottamaan harjoittelujakson ajaksi. Muutama vastaaja oli jatkanut töitä normaalisti, mutta liian vähäinen vapaa-aika koettiin kuormittavana.

Yhteisyyssuhteista ilmeni, että opiskelijoiden hyvinvointia kohensivat vertaistuki, positiiviset ja kannustavat palautteet sekä vapaa-ajalla tapahtuneet sosiaaliset kanssakäymiset esimerkiksi ystävien, puolison tai perheen kanssa. Erityisen tärkeäksi nähtiin harjoittelussa olleen ryhmän hyvä yhteishenki. Valtaosalla vastaajista ryhmät toimivat hyvin, ja opiskelijat kokivat saaneensa uusia kavereita. Muutamassa vastauksessa ilmeni myös tilanteita, joissa ryhmän henki ei toiminut, mikä vaikutti negatiivisesti harjoittelussa koettuun hyvinvointiin. Opettajuus on sosiaalinen ammatti, ja tutkimukseni vahvisti kollegiaalisen tuen merkitystä.

Itsensä toteuttamisen ulottuvuudella tutkimus osoitti, että vapaa-ajan väheneminen on vaikuttanut heikentävästi opiskelijoiden hyvinvointiin. Suuri osa vastaajista kertoi kokeneensa lisääntyvää väsymystä ja stressiä töiden lisääntymisestä ja ajoittumisesta vapaa-ajalle. Osa vastaajista koki kuitenkin rajanneensa vapaa-ajan itselleen sopivaksi. Kaikille opiskelijoille ei ollut välittynyt ohjaavien opettajien arvostus kovin hyvin. Toisaalta he, jotka kokivat arvostuksen olleen positiivista, kertoivat voimaantuneensa arvostuksesta. He mainitsivat arvostuksen vaikuttaneen positiivisesti hyvinvointiin.

Vaikka otos oli pieni, tutkimus antoi tietoa luokanopettajaopiskelijoiden koetusta hyvinvoinnista opetusharjoittelun aikana. Tulokset osoittivat, että harjoittelussa on paljon hyvää, mutta myös paljon kehitettävää. Hyvinä seikkoina mainittiin mahdollisuus päästä toteuttamaan opettajan työtä käytännössä sekä vertaistuki. Kehittämiskohteeksi mainittiin tehtävien ja harjoitteluaikojen tasapuolistaminen harjoittelussa toimineiden luokkakohtaisten opiskelijaryhmien välillä, mikä koettiin nyt osittain epätasa-arvoiseksi. Myös tehtäviin ja suunnitteluihin kuluva aika on opiskelijoiden mielestä jopa liian suuri. Opiskelijoiden mielestä opetusharjoitteluissa voisi puhua nykyistä enemmän hyvinvoinnista ja huomioida hyvinvointi myös käytännössä.

Kimmo Kuukka

Blogitekstin kirjoittaja opiskelee Lapin yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa luokanopettajan koulutusohjelmassa. Blogiteksti on “Opettajaopiskelijoiden kokemuksia hyvinvoinnista opetusharjoittelun aikana” -nimiseen pro gradu -tutkielmaan liittyvä kypsyysnäyte.

Lähteet

Allardt, Erik 1976. Hyvinvoinnin ulottuvuuksia. Porvoo: WSOY.

Golnick, Teija & Ilves, Vesa 2021. Opetusalan työolobarometri 2021. OAJ.

Leivo, Marjaana, Isosomppi, Leena & Valli, Raine 2008. Opetusharjoittelujärjestelmän lähtökohtia. Teoksessa Valli, Raine & Isosomppi, Leena (toim.) Opetusharjoittelun uudet mahdollisuudet. Jyväskylä: PS-kustannus. 15–28.

Louhivuori, Jukka, Paananen, Pirkko & Väkevä, Lauri 2009. Musiikkikasvatus – näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. Suomen musiikkikasvatusseura – FiSME ry.

Rasehorn, Kirsti 2009. Opettajuuden kehittyminen. Teoksessa Louhivuori, Jukka, Paananen, Pirkko & Väkevä, Lauri (toim.) Musiikkikasvatus – näkökulmia kasvatukseen, opetukseen ja tutkimukseen. 259–285.

Valli, Raine & Isosomppi, Leena 2008. Opetusharjoittelun uudet mahdollisuudet. Jyväskylä: PS-kustannus.