Urheilu- ja liikuntaseuroja voidaan kuvata Suomen suurimpina kansanliikkeinä. (Itkonen 2022, 64.) Urheiluseuratoiminnalla viitataan organisoituun liikuntaan ja urheiluun. (Kokko 2017, 115.) Seurojen rooli korostuu erityisesti lasten ja nuorten liikuttamisessa. Esimerkiksi vuonna 2018 toteutetun LIITU-kyselyn mukaan noin 62 prosenttia 9-15 vuotiaisista nuorista tai lapsista harrasti liikuntaa urheiluseurassa. (Blomqvist, Mononen, Koski& Kokko 2019, 50-51.) Lisäksi seuratoiminta toimii kanavana yhteisöllisyydelle sekä kansalaistoiminnalle. Tämän seurauksena seuratoiminta on niin ikään kuvattavissa merkittävänä yhteiskunnallisena tekijänä. (Koski& Mäenpää 2018, 11.) Suomessa toimii liikunnan- ja urheilun parissa noin 530 000 vapaaehtoistoimijaa ja heistä 80 000 toimii jalkapallon parissa. Vapaaehtoistyön arvo rahallisessa muodossa nousee satoihin miljooniin euroihin. (Suomen palloliitto, Vapaaehtoisten johtaminen.)
Pro gradu -tutkielmassani lähdin etsimään vastausta siihen, millaisia motivaatiotekijöitä joukkueenjohtavat tuovat esille seuratoimintaan liittyvissä kokemuksissaan. Toteutin tutkielmani laadullisena, fenomenologisena tutkimuksena. Fenomenologiassa keskeistä on se, että kiinnostus keskittyy kokemukseen. (Cerbone 2014, 2-6.) Lisäksi tarkastelin, millaisena motivaatio näyttäytyi Ryanin ja Decin (2017) itseohjautuvuusteorian sekä sen alle lukeutuvan kolmen miniteorian näkökulmasta tarkasteltuna: perustarveteorian, kognitiivisen arviointiteorian sekä organismisen integraatioteorian näkökulmista.
Vastauksen löytämiseksi haastattelin viittä joukkueenjohtajaa eräästä rovaniemeläisestä jalkapalloseurasta. Aineiston analysoin mukaillen Perttulan (1995) luomaa fenomenologista analyysimetodia. Tämän avulla muodostin aineistolle yleisen merkitysverkoston, jolla tarkastelin niin seuratoimintaa kuin motivaatiotekijöitä merkitysten eri muodoissa.
Vastaajien näkemysten mukaan seuratoimintaan käytetty aika oli aina pois jostain muusta elämän osa-alueesta. Tuloksissa nousi esille se, että seuratoiminta vaati tekijöiltään paljon aikaa, minkä seurauksena se koettiin motivaatiota vähentävänä tekijänä. Tulos mukailee Kosken ja Mäenpää (2018, 65) esille tuomaa näkemystä siitä, että seuratoiminnan kehitys vaati myös tekijöiltään eli vapaaehtoisilta enemmän panostusta. Samansuuntaisia tuloksia nousi esille myös Nicholsin (2016) tutkimuksessa.
Tutkielmani tuloksissa nousi esille, että motivaatiotekijät perustuivat enemmän sisäisiin tekijöihin kuin ulkoisiin tekijöihin. Tämä oli nähtävissä hyvin luonnollisena, kun kyseessä oli toiminta, joka perustui omaehtoisuuteen. Oleelliseksi nousi erityisesti yhteisöllisyyden ja yhteenkuuluvuuden merkitys, sillä se esiintyi kokemuksissa useissa eri merkityksen muodoissa. Joukkue, seura ja ihmiset ympärillä koettiin tärkeiksi tekijöiksi motivaation kannalta, minkä seurauksena niin yhteisöllisyys kuin yhteenkuuluvuus nousivat esille merkityksellisinä motivaatiotekijöinä. Lisäksi sekä autonomian kokemus että pätevyyden tunne täyttyi seuratoiminnan sosiaalisessa kontekstissa. Autonomialle eli omaehtoisuudelle ominaista oli se, että toimintaa ei ohjattu liiaksi ulkopuolelta. Pätevyydelle tärkeäksi muodostui se, että toiminta ja tehtävät koettiin haasteeltaan sopiviksi. Tämän seurauksena myös itse toiminta esiintyi kokemuksissa pääosin mukavana ja mielekkäänä. Esille nousi viitteitä myös hyväntekemisestä osana motivaatiota, mutta sen merkitys ei noussut niin suureksi kuin esimerkiksi yhteenkuuluvuuden, autonomian ja pätevyyden merkitykset. Yhteenkuuluvuuden sekä yhteisöllisyyden korostumisen myötä olisi mielenkiintoista jatkossa tutkia sitä, millä keinoin yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä erityisesti niiden merkityksellisyyttä voidaan sekä lisätä että vahvistaa urheiluseuratoiminnan kontekstissa.
Paavo-Matti Toivanen
Lapin Yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Hiljaiset mahdollistajat, joukkueenjohtajien kokema motivaatio vapaaehtoistoiminnassa itseohjautuvuusteorian näkökulmasta tarkasteltuna”.
Blomqvist, M. Mononen, K. Koski, P. & Kokko, S. 2019. Urheilu ja seuraharrastaminen. Teoksessa S. Kokko & L. Martin (toim.) Lasten ja Nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa LIITU-tutkimuksen tuloksia 2018. Valtion liikuntaneuvosto: opetus- ja kulttuuriministeriö, 47-56.
Cerbone, D. 2014. Understanding phenomenology. New York: Routledge.
Itkonen, H. 2021. Liikkumisen sosiologia. Tampere: Vastapaino.
Kokko, S. 2017. Liikuntakasvatus organisoidussa urheilussa. Teoksessa T. Jaakkola, J. Liukkonen & A. Sääkslahti (toim.) Liikuntapedagogiikka Juva: Bookwell digital, 114-128.
Koski, P. & Mäenpää, P. 2018. Suomalaiset urheilu-ja liikuntaseurat muutoksessa 1986-2016. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Nichols, G., Hogg, E. & Storr, R. 2016. Motivations of sport volunteers in England. Sport England: January 2016.
Perttula, J. 1995. Kokemus psykologisena tutkimuskohteena: Johdatus fenomenologiseen psykologiaan. Tampere: Suomen fenomenologinen instituutti.
Ryan R. M. & Deci, E. L. Edward Self-determination theory: basic psychological needs in motivation, development and wellness 2017. New York: The Guilford press.
Suomen palloliitto, Vapaaehtoisten johtaminen -työkirja. Saatavilla www-muodossa: 1651258364-vapaaehtoisten_johtaminen_spl.pdf (datocms-assets.com) (Viitattu 10.1.2023.)
Kommentit
Lähetä kommentti