Opettajakoulutuksessa sekä opetustyössä olemme huomanneet, että ylöspäin eriyttäminen on jäänyt alaspäin eriyttämisen varjoon. Opiskellessamme alaspäin eriyttämisellä oli huomattavasti suurempi painoarvo yliopiston opettajakoulutuksen peruskursseilla kuin ylöspäin eriyttämisellä. Luokkahuoneet ovat täynnä omalla tavallaan lahjakkaita yksilöitä, joiden kykyjä pitäisi ottaa enemmän huomioon, sillä jokaisella oppilaalla on oikeus kehittyä omien edellytystensä mukaisesti (OPS, 2014). Opettajilla tulisi siis olla pedagogiset edellytykset vastata opetussuunnitelman heille antamiin velvoitteisiin.
Halusimme lähteä tutkimaan, millä keinoin opettajat ymmärtävät lahjakkuutta, kuinka he tunnistavat lahjakkaan oppilaan, ja kuinka he eriyttävät opetusta ylöspäin lahjakkuutta kohdatessaan. Löytyykö luokanopettajilta mielestään riittävästi resursseja, jotta he kykenisivät vastaamaan lahjakkuuden laajan kirjon luokkahuoneeseen tuomiin ammatillisiin haasteisiin. Pro gradu -tutkielmamme aiheeksi muodostui lopulta, miten alakoulun opettajat huomioivat lahjakkuuden opetustyössään.
Tutkimus toteutettiin puolistrukturoidulla verkkokyselyllä alakouluissa työskenteleviltä luokanopettajilta, jossa nousisi esille heidän määritelmänsä lahjakkuudesta sekä heidän pedagogiset keinonsa tunnistaa ja haastaa lahjakasta oppilasta. Tutkimuksemme oli laadullinen ja siihen osallistui 17 luokanopettajaa. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin jälkeen aineistostamme nousi esille kaksi pääluokkaa: lahjakkuus ja pedagogiikka.
Lahjakkuus pääluokkaan löytyi kaksi teemaa, lahjakkuuskäsitys sekä lahjakas oppilas. Tuloksista nousi esille neljä toisistaan poikkeavaa ajattelutapaa lahjakkuuden määrittelystä. Niitä olivat yksilössä esiintyvä ilmiö, kognitiivinen ilmiö, opetuslähtöinen ilmiö sekä yleisellä tasolla määritelty lahjakkuus. Lahjakkuutta tunnistettiin oppilaista esimerkiksi koulutehtävien sekä koetulosten menestyksen perusteella. Opettajat painottivat oppilaantuntemuksen merkitystä lahjakkuuden tunnistamiseen. Opettajien lahjakkuuskäsityksellä ei aineistomme perusteella ollut merkittävää yhteyttä siihen, kuinka opettaja pyrkii tunnistamaan lahjakkuutta luokassaan.
Pedagogiikka-pääluokan alle muodostui kaksi teemaa, jotka olivat motivointi sekä kokemukset. Pääluokassa käsittelimme opettajien keinoja motivoida ja haastaa lahjakkaita oppilaita sekä tarkastella opettajien kokemuksia lahjakkaiden oppilaiden kohtaamisesta. Motivoinnista nousi esille, että moni opettaja vastasi ylöspäin eriyttämisen haasteisiin palkitsemalla lahjakkaita oppilaitaan, lähes aina, nopeudesta. Opettajat pyrkivät haastamaan oppilaitaan esimerkiksi lisätehtäviä antamalla. Tuloksistamme kävi ilmi, että yli puolet vastaajista ei eriyttänyt ylöspäin. Aineistomme perusteella opettajat kokivat lahjakkaiden oppilaiden kohtaamisen ja opettamisen eri tavoin. Osa opettajista kuvaili lahjakkaiden opettamisen olevan varsin helppoa, oppilaiden ollessa tunnollisia ja ymmärtävät ohjeistuksen helposti, keventäen opettajan työtaakkaa. Toisessa ääripäässä olivat opettajien kuvaukset oppilaista, joiden käytös oli opetustyötä vaikeuttavaa. Lahjakas oppilas on saattanut tylsistyä tai turhautua tunnilla opetettavan asian ollessa hänelle helppoa, jolloin energia on suuntautunut opetusta häiritsevään käyttäytymiseen.
Tutkimustulostemme perusteella voidaan todeta, että luokanopettajat pyrkivät tunnistamaan ja huomioimaan lahjakkuutta. Jokaisella opettajalla oli yksilöllisiä pedagogisia keinoja lahjakkuuden huomiointiin, mutta usein haasteisiin vastaaminen jäi alaspäin eriyttämistä vaativien oppilaiden tarpeiden alapuolelle. Tuloksiemme perusteella syynä voi olla opetusmateriaalien ja resurssien rajallisuus, mutta myös koulutuksen puute sekä epävarmuus omista ylöspäin eriyttämisen kyvyistä.
Tuomo Suihkonen & Jere Teeri
Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta
Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: ”Miten alakoulun opettajat huomioivat lahjakkuuden opetustyössään?”
Lähteet:
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014
Kommentit
Lähetä kommentti