Siirry pääsisältöön

Alakoulun opettajien keinoja huomioida ja motivoida lahjakkaita oppilaita

Opettajakoulutuksessa sekä opetustyössä olemme huomanneet, että ylöspäin eriyttäminen on jäänyt alaspäin eriyttämisen varjoon. Opiskellessamme alaspäin eriyttämisellä oli huomattavasti suurempi painoarvo yliopiston opettajakoulutuksen peruskursseilla kuin ylöspäin eriyttämisellä. Luokkahuoneet ovat täynnä omalla tavallaan lahjakkaita yksilöitä, joiden kykyjä pitäisi ottaa enemmän huomioon, sillä jokaisella oppilaalla on oikeus kehittyä omien edellytystensä mukaisesti (OPS, 2014). Opettajilla tulisi siis olla pedagogiset edellytykset vastata opetussuunnitelman heille antamiin velvoitteisiin.

Halusimme lähteä tutkimaan, millä keinoin opettajat ymmärtävät lahjakkuutta, kuinka he tunnistavat lahjakkaan oppilaan, ja kuinka he eriyttävät opetusta ylöspäin lahjakkuutta kohdatessaan. Löytyykö luokanopettajilta mielestään riittävästi resursseja, jotta he kykenisivät vastaamaan lahjakkuuden laajan kirjon luokkahuoneeseen tuomiin ammatillisiin haasteisiin.  Pro gradu -tutkielmamme aiheeksi muodostui lopulta, miten alakoulun opettajat huomioivat lahjakkuuden opetustyössään. 

Tutkimus toteutettiin puolistrukturoidulla verkkokyselyllä alakouluissa työskenteleviltä luokanopettajilta, jossa nousisi esille heidän määritelmänsä lahjakkuudesta sekä heidän pedagogiset keinonsa tunnistaa ja haastaa lahjakasta oppilasta. Tutkimuksemme oli laadullinen ja siihen osallistui 17 luokanopettajaa. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin jälkeen aineistostamme nousi esille kaksi pääluokkaa: lahjakkuus ja pedagogiikka.

Lahjakkuus pääluokkaan löytyi kaksi teemaa, lahjakkuuskäsitys sekä lahjakas oppilas. Tuloksista nousi esille neljä toisistaan poikkeavaa ajattelutapaa lahjakkuuden määrittelystä. Niitä olivat yksilössä esiintyvä ilmiö, kognitiivinen ilmiö, opetuslähtöinen ilmiö sekä yleisellä tasolla määritelty lahjakkuus. Lahjakkuutta tunnistettiin oppilaista esimerkiksi koulutehtävien sekä koetulosten menestyksen perusteella. Opettajat painottivat oppilaantuntemuksen merkitystä lahjakkuuden tunnistamiseen. Opettajien lahjakkuuskäsityksellä ei aineistomme perusteella ollut merkittävää yhteyttä siihen, kuinka opettaja pyrkii tunnistamaan lahjakkuutta luokassaan. 

Pedagogiikka-pääluokan alle muodostui kaksi teemaa, jotka olivat motivointi sekä kokemukset. Pääluokassa käsittelimme opettajien keinoja motivoida ja haastaa lahjakkaita oppilaita sekä tarkastella opettajien kokemuksia lahjakkaiden oppilaiden kohtaamisesta. Motivoinnista nousi esille, että moni opettaja vastasi ylöspäin eriyttämisen haasteisiin palkitsemalla lahjakkaita oppilaitaan, lähes aina, nopeudesta. Opettajat pyrkivät haastamaan oppilaitaan esimerkiksi lisätehtäviä antamalla. Tuloksistamme kävi ilmi, että yli puolet vastaajista ei eriyttänyt ylöspäin. Aineistomme perusteella opettajat kokivat lahjakkaiden oppilaiden kohtaamisen ja opettamisen eri tavoin. Osa opettajista kuvaili lahjakkaiden opettamisen olevan varsin helppoa, oppilaiden ollessa tunnollisia ja ymmärtävät ohjeistuksen helposti, keventäen opettajan työtaakkaa. Toisessa ääripäässä olivat opettajien kuvaukset oppilaista, joiden käytös oli opetustyötä vaikeuttavaa. Lahjakas oppilas on saattanut tylsistyä tai turhautua tunnilla opetettavan asian ollessa hänelle helppoa, jolloin energia on suuntautunut opetusta häiritsevään käyttäytymiseen.

Tutkimustulostemme perusteella voidaan todeta, että luokanopettajat pyrkivät tunnistamaan ja huomioimaan lahjakkuutta. Jokaisella opettajalla oli yksilöllisiä pedagogisia keinoja lahjakkuuden huomiointiin, mutta usein haasteisiin vastaaminen jäi alaspäin eriyttämistä vaativien oppilaiden tarpeiden alapuolelle. Tuloksiemme perusteella syynä voi olla opetusmateriaalien ja resurssien rajallisuus, mutta myös koulutuksen puute sekä epävarmuus omista ylöspäin eriyttämisen kyvyistä. 


Tuomo Suihkonen & Jere Teeri

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta


Blogikirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan: ”Miten alakoulun opettajat huomioivat lahjakkuuden opetustyössään?”


Lähteet: 

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alanvaihtajana ammattikorkeakouluun

Varttuneemmalla iällä opiskelemaan lähteminen on suuri päätös, etenkin jos lähdetään kouluttautumaan uudelle ammattialalle. Kuinka orientoituminen ja ajatusten suuntaaminen uudelle alalle tapahtuu ja miten aikuisia alanvaihtajia tulisi huomioida ammattikorkeakoulussa? Millaisia merkityksiä alanvaihtajat antavat ilmiölle? On kiinnostavaa pohtia, miksi ihmiset ylipäänsä vaihtavat ammattialaa.  Tutkin pro gradussani alan vaihtamisen syitä. Ne voidaan jaotella tutkielman pohjalta sisäisiin syihin, jotka kumpuavat ihmisestä itsestään ja ulkoisiin syihin, joihin hänen tulee reagoida. Syyt voidaan jaotella kolmeen kategoriaan, joista ensimmäinen on uudistuminen, jolloin yksilö haluaa sisäisesti kehittyä ja kasvaa kohti uutta alaa. Toisena syynä on työnäky, jossa katsotaan menneeseen työelämään ja toisaalta nähdään tulevan alan mahdollisuuksia. Aikuisten käsitys uuden alan työstä suhteessa menneeseen vaikuttaa päätöksiin, joita oman työuran suhteen tehdään. Kolmantena syynä on uusiutuminen...

Aliupseerien jatkuva oppiminen Ilmavoimissa

Puolustusvoimien suorituskyvyn takaa motivoitunut ja osaava henkilöstö (Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2015). Alati muuttuva toimintaympäristö vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä (Ruohotie 2005), mihin Puolustusvoimat pyrkii vastaamaan panostamalla henkilöstön koulutukseen ja koulutusjärjestelmän kehittämiseen (Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2030+; Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2022). Aliupseerien täydennyskoulutus uudistui Puolustusvoimissa vuonna 2020 ja koostuu nykyisellään kolmesta kaikille yhteisestä opintokokonaisuudesta ja niiden välissä suoritettavista täydennyskoulutuksen opintojaksoista (Eironen 2020).  Selvitin pro gradu -tutkielmassani aliupseerien näkemyksiä jatkuvasta oppimisesta Ilmavoimissa. Jatkuvalla oppimisella viitataan yleisimmin työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen ja tässä tutkimuksessa se on määritelty sellaiseksi koko elämän kestäväksi oman osaamisen kehittämiseksi ja uudistamiseksi, jonka tavoitteena on vastata muuttuvan työymp...

Lapsikäsitys 1950-luvulla

Lapsikäsityksellä tarkoitan tutkielmassani lapsen olemusta koskevia olettamuksia eli tietoa siitä, mikä ja millainen lapsi on. Lapsi voidaan käsittää esimerkiksi ei-kehittyneenä aikuisena, herkästi haavoittuvana olentona tai itsenäisenä toimijana. Lapsikäsitys vaikuttaa väistämättä muun muassa kasvatusperiaatteisin. Millaisena olentona lapsen käsitämme, sen mukaista kasvatusta ja koulutusta haluamme hänelle myös antaa. Käsitykset lapsuudesta ja lapsista ovat lisäksi vahvasti sidoksissa aikaan (Darian-Smith & Pascoe 2013, 4). Tutkielmani aihe sijoittuu 1950-luvulle. Vasta vuonna 1952 lähti matkaan viimeinen sotakorvausjuna Neuvostoliittoon (Leino-Kaukiainen & Heikkinen 2011, 21). Suomessa elettiin tuolloin sodanjälkeistä aikaa, mutta ennen varsinaisia suuria hyvinvointivaltion perustana olevia uudistuksia 1960-luvulla. Kasvatustieteeseen liittyvien käsitysten historian tutkiminen on tarpeellista, sillä sen avulla voidaan ymmärtää paremmin sekä menneisyyden kasvatusperiaatteita, ...