Kertomuksia uudelleenkouluttautumisen poluilta

Työelämän murros on synnyttänyt yhteiskunnallisen tarpeen kehittää työikäisen väestön osaamista, sillä nykyinen osaaminen ei enää riitä vastaamaan kasvaneisiin vaatimuksiin (Lempinen 2014, 74). Elinikäisen ja jatkuvan oppimisen vaatimukset ovat kasvaneet. 2020-luvun elinikäisen ja jatkuvan oppimisen politiikka näkee elämänkaaren mittaisen oppimisen ja osaamisen kehittämisen edellytyksenä yhteiskunnan kantokyvyn, työllisyysasteen ja talouskasvun turvaajana (Kinnari 2020, 305).

Pro gradu -tutkielmassani tutkin narratiivisella tutkimusotteella seitsemän aikuisiällä uudelleenkouluttautuneen henkilön koulutuspolkutarinoita sekä tekijöitä, jotka mahdollisesti ovat olleet vaikuttamassa yksilön koulutuspolun muotoutumiseen ja valintoihin. Tutkimukseni aineisto koostuu seitsemästä teemahaastattelusta ja yhdestä haastattelua täydentävästä kirjoitelmasta. Haastateltavat ovat aikuisiällä uudelleenkouluttautuneita tai parhaillaan uudelleenkouluttautuvia, joita yhdistää se, että he ovat aiemmin suorittaneet korkeintaan toisen asteen tutkinnon. Uudelleenkouluttautuminen suuntautui joko toiseen toisen asteen tutkintoon tai korkeakoulututkintoon.

Analysoin aineiston muodostamalla avainteemojen avulla ydinkertomuksia, joista tyypittelin kolme peruskertomusta, jotka kuvaavat yksilöiden ydinkertomusten kokonaisuutta ja pääjuonta. Kertomuksia muodostui kolme: ruuhkavuosia elävän, mahdollisuuteen tarttujan ja työelämän työntämän kertomukset.

Ruuhkavuosia elävän kertomusta leimaa uudelleenkouluttautuminen elämäntilanteessa, jossa koulutuksellisia valintoja tehdessä on huomioitava muiden perheenjäsenten hyvinvointi ja arjen sujuvuus. Aiemmat koulutuspolun aikaiset siirtymät ovat edenneet sujuvasti toisen asteen tutkinnon suorittamiseen asti. Ruuhkavuosia elävälle perhevapaalla olo on mahdollistanut ammatillisen suunnan uudelleentarkastelun. Uudelleenkoulutusta koskevat valintansa hän tekee perheen ehdoilla. Hän ei hakeudu uudelleenkouluttautumaan vielä perhevapaalta, vaan katsoo ettei elämäntilanne mahdollista opiskelua. Kuitenkin hakupäätöksen tehtyään ja koulutuksen jo alettua, uusi perhevapaa ei enää näyttäydy esteenä uudelleenkouluttautumiselle, vaan ruuhkavuosia elävä pyrkii aktiivisesti sovittamaan opiskelun ja perhe-elämän. Usein päätöstä uudelleenkouluttautumisesta edeltää myös tutkintoon johtamattomiin koulutuksiin osallistuminen, joka on vahvistanut ja korjannut mahdollista negatiivista oppijaminäkäsitystä myönteisempään suuntaan.

Mahdollisuuteen tarttujan kertomusta leimaa elämäntilanteessa tapahtuva muutos tai eteen tarjoutuva mahdollisuus, joka mahdollistaa uudelleenkouluttautumisen. Hän on voinut harkita uudelleenkouluttautumista jo aiemmin. Muutto tai opiskelumahdollisuuden avautuminen työn ohella, kuten oppisopimus- tai monimuotokoulutus tai tutkinto-opiskelun mahdollistuminen omalla kotipaikkakunnalla edeltävät mahdollisuuteen tarttujan uudelleenkouluttautumista. Mahdollisuuden avautuessa mahdollisuuteen tarttuja tekee koulutukseen hakeutumispäätöksensä nopeasti. Mahdollisuuteen tarttujan elämänasenne on usein optimistinen ja elämänkaarella on useita rohkeita siirtymiä työtehtävästä, asuinpaikasta tai koulutuksesta toiseen. Uudelleenkouluttautuminen on vahvistanut ennestään mahdollisuuteen tarttujan myönteistä käsitystä itsestään oppijana.

Työelämän työntämän kertomusta leimaa rationaalisuus koulutuspolun aikaisissa valinnoissa. Työelämän työntämän kouluttautujan lapsuuden kodissa palkkatyötä on arvostettu akateemista kouluttautumista enemmän. Työelämän työntämä kouluttautuja on siirtynyt lapsuudessaan ja nuoruudessaan koulutuksellisista nivelvaiheista sujuvasti eteenpäin ja sijoittunut ensimmäisen ammattiin johtaneen tutkinnon jälkeen työelämään. Uudelleenkouluttautuminen sijoittuu elämäntilanteeseen, jossa aiempi koulutustausta ei riitä vastaamaan joko työelämän vaatimuksiin tai yksilön itsensä tarpeisiin. Vuorotyön ja perhe-elämän yhdistäminen, työttömyys tai tyytymättömyys työtehtäviin edeltävät usein uudelleenkouluttautumista. Työelämän työntämä valitsee koulutusalan hyvin tarvelähtöisesti. Hänellä onkin usein useampi kuin yksi tutkinto, sillä hän etenee koulutuspolullaan elämäntilanteen tai työelämän tarpeiden suuntaisesti. Työelämän työntämän kouluttautujan käsitys itsestään oppijana kehittyy koulutuspolun aikaisten koulutusvalintojen aikana myönteisesti.

Nämä koulutuspolkukertomukset eivät muodosta paremmuusjärjestystä tai muodosta käsitystä ainoasta oikeasta uudelleenkouluttautujan koulutuspolusta, vaan muodostavat kuvan moninaisista vaihtoehtoisista elämänkuluista ja valinnoista uudelleenkouluttautumisen tiellä.

Pirita Hihnala

Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Blogikirjoitus on kirjoitettu Omaa tietä etsimässä – kertomuksia uudelleenkouluttautumisen poluilta - pro gradu – tutkielman pohjalta.

Lähteet:

Kinnari, H. (2020). Elinikäisestä kasvajasta kykypääomakoneeksi. Aikuiskasvatus, 40(4),

305–319.

Lempinen, P. (2014). Työelämä muuttuu, entä koulutus? Ammattikasvatuksen aikakauskirja, 16(2), 74–81.