Musiikinopetuksen resursseista peruskoulussa on syytä olla huolissaan. Musiikkikasvatuksen professori Marja-Leena Juntusen (2017) mukaan keskustelu oppilaiden osaamisen tasosta sekä oppimisen merkityksestä taito- ja taideaineissa on käytännössä olematonta. Juntunen kirjoittaa, että vaikka musiikki on oppilaiden keskuudessa pidetty oppiaine, niin silti peruskoulunsa päättävien oppilaiden osaaminen musiikissa on välttävää tai kohtalaista. Puukan (2017) kirjoittamassa Juntusen haastattelussa todetaan, että osasyy oppilaiden heikkoon osaamiseen löytyy kouluista, joissa rehtorit päättävät siitä, miten koulujen vähäiset resurssit jaetaan. Päteviä musiikinopettajia on hankalaa löytää opetustuntimäärien vähyyden vuoksi, eikä musiikkia ole tästä johtuen välttämättä mahdollista opiskella edes valinnaisaineena. Vuonna 2011 tehty musiikin oppimistulosten arviointi osoitti, että jopa kolmannekselta musiikkia opettavista opettajista puuttui tehtävään vaadittava kelpoisuus. Syyttävä sormi osoittaa myös luokanopettajakoulutukseen, jossa musiikinopetusta on säästösyistä vähennetty. (Puukka 2017.) Tämänhetkinen musiikinopetuksen tilanne Suomessa vaikuttaakin valitettavan huonolta: parempaankin varmasti pystyttäisiin, jos vain tahtoa olisi.
Musiikkikasvattajuus vaatii opettajan omien käsitysten kriittistä reflektiota (Westerlund & Juntunen 2013, 8). Pohdinta omasta ammatillisesta kehittymisestäni tulevana musiikkia opettavana luokanopettajana sai alkunsa musiikin sivuaineopintojen myötä. Harjoittelujen ja sijaisuuksien kautta olin havainnut itsekin sen, että musiikinopetuksen taso vaihtelee todella paljon kouluittain. Pro gradu -tutkielmani taustalla oli halu ymmärtää, millaisia merkityksiä oppilaat antavat huonoille musiikintunneille. Aineiston keräsin kuudeltatoista 5. luokan oppilaalta, jotka kirjoittivat tarinan aiheesta ”Minä huonolla musiikintunnilla”. Tutkimustehtävänäni oli selvittää, millaisena huono musiikintunti kuvataan oppilaiden kirjoittamissa narratiiveissa, ja millaisia rooleja tarinoiden kertojat ottavat itselleen musiikintunnilla. Lisäksi selvitin kertojien opettajasuhdetta sekä opettajan käyttämiä luokanhallintastrategioita. Analysoin aineiston narratiivien analyysillä tyypittelemällä tarinat niiden kertojien roolin mukaan. Analyysin tuloksena syntyi neljä kertojaryhmää: Uhmakkaat riehujat, Katuvat riehujat, Tunnolliset sivustakatsojat sekä Kiusatuksi tulleet.
Tutkimuksen perusteella yksi musiikinopettajan tärkeimmistä tehtävistä on luoda sekä henkisesti että fyysisesti turvallinen oppimisympäristö, sillä riittävät luokanhallintataidot ovat välttämättömiä, jotta musiikintunnilla on mahdollista oppia ja opiskella. Riittämättömät luokanhallintataidot aiheuttavat sen, että musiikintunnin virikkeellisessä ympäristössä riehujat ottavat vallan itselleen. Musiikintunnilla riehuminen näyttäytyy tutkimukseni aineistossa sukupuolittuneena ja opittuna käyttäytymismallina, josta alakouluikäisen on hankalaa päästä irti. Toisten oppilaiden riehuminen sekä siitä johtuvat opettajan tunteenpurkaukset aiheuttavat todellista kärsimystä niille oppilaille, jotka seuraavat tapahtumia sivusta. Häiritsevän käytöksen muuttaminen vaatisi oppilaalta omien tekojen vaikutusten ymmärtämistä sekä empatia- ja tunnetaitoja. Empatia- ja tunnetaitojen opettaminen oppilaille mahdollistaisi myös sen, että jokainen musiikintunnilla oleva oppilas uskaltaisi osallistua musisointiin ilman pelkoa nolatuksi tai kiusatuksi tulemisesta.
Tulevina musiikkikasvattajina meillä luokanopettajilla on suuri vastuu siitä, millaisia kokemuksia oppilaat saavat musiikista. Tytöillä on tutkimusten mukaan myönteisempi minäkäsitys kuin pojilla (ks. mm. Tulamo 1993, 213), ja usein vain kaikista motivoituneimmat pojat ovat kiinnostuneita musiikin opiskelusta koulussa (Ahonen 2004, 162). Jatkotutkimus siitä, millä tavoin koulun musiikinopetus voisi tavoittaa paremmin yhä useamman pojan olisi tärkeää. Koska vastavalmistuneet musiikinopettajat kamppailevat usein luokanhallintaan liittyvien ongelmien kanssa ja kokevat musiikinopetukseen liittyvän minäpystyvyytensä matalaksi (Meristo & Eisenschmidt 2014, 8–9), olisi luokanhallintastrategioita koskevaan tutkimustietoon ja kirjallisuuteen tärkeää tutustua jo luokanopettajaopintojen aikana, jottei kentällä odottava todellisuus tulisi täysin yllätyksenä.
Taina Leinonen
Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Ulpukan pää ei kestänyt koska me pelleiltiin koko vuoden musiikki tunnit” – 5. luokan oppilaiden narratiiveja huonoista musiikintunneista.
Lähteet:
Ahonen, K. (2004). Johdatus musiikin oppimiseen. Helsinki: Finn Lectura.
Juntunen, M-L. (2017). Oppilaan yhdenvertainen oikeus laadukkaaseen musiikinopetukseen peruskoulussa turvattava. ArtsEqual policy brief. Osoitteessa: https://www.artsequal.fi/documents/14230/0/PB_musiikinopetus_peruskoulussa/ Viitattu 24.5.2022
Meristo, M. & Eisenschmidt, E. (2014). Novice Teachers’ Perceptions of School Climate and Self-Efficacy. International Journal of Educational Research, 67, 1–10.
Puukka, P. (2017). Musiikkia opetetaan vastoin tahtoa ja ilman ammattitaitoa – peruskoulun musiikinopetuksen taso heittelee. Yle Uutiset. Osoitteessa: https://yle.fi/uutiset/3-9919098 Viitattu 24.5.2022
Tulamo, K. (1993). Koululaisen musiikillinen minäkäsitys, sen rakenne ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä: Tutkimus peruskoulun neljännellä luokalla. Helsinki: Sibelius-Akatemia.
Westerlund, H. & Juntunen, M-L. (2013). 1. Johdanto: Reflektointi musiikkikasvattajan ammatillisessa kasvussa. Teoksessa Juntunen, M-L., Nikkanen, H. M. & Westerlund, H. (toim.) Musiikkikasvattaja – Kohti refleksiivistä käytäntöä. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Kommentit
Lähetä kommentti