Media on viimeisten vuosikymmenten aikana tuonut esiin useita urheilijoiden syömishäiriötapauksia, joissa valmentaja on nähty kielteisessä merkityksessä sairauden aiheuttajana ja ylläpitäjänä (Heikkilä, Kuivalainen & Charpentier 2020). Oma kokemukseni aiheesta on täysin erilainen, sillä valmentajani oli koko syömishäiriöprosessini tärkein tukihenkilö, mikä sai minut kiinnostumaan tutkielmani aiheesta.
Urheilijoilla on tutkitusti muuta väestöä suurempi riski sairastua syömishäiriöihin. Syömishäiriöiden esiintyvyys on lisääntynyt sekä nais- että miesurheilijoilla kaikissa urheilulajeissa. (Charpentier 2017, 45.) Valmentaja viettää runsaasti aikaa urheilijoidensa kanssa, minkä vuoksi hänen tulisin olla keskeisessä roolissa syömishäiriöiden tunnistamisessa ja ehkäisemisessä. Näin ei kuitenkaan aina ole, koska valmentamisessa urheilijan fyysisen suorituskyvyn kehittäminen menee usein psyykkisen terveyden edelle. (Heikkilä ym. 2020.)
Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää syömishäiriötä sairastaneiden urheilijoiden kokemuksia valmentajan merkityksestä sairauden eri vaiheiden aikana ja tarkastella millaisia neuvoja he antavat tänä päivänä toimiville valmentajille urheilijoiden syömishäiriöihin liittyen. Keräsin tutkimusaineistoni kirjoitelmina sähköistä kyselylomaketta hyödyntäen. Tutkimukseeni osallistui yhdeksän urheilijaa. Tutkimukseni metodologisena lähtökohtana toimi fenomenografia, jota hyödynsin aineiston analysoinnissa. Analyysin tuloksena urheilijoiden kokemukset muodostivat kolme kuvauskategoriaa, jotka olivat: valmentajan merkitys syömishäiriön kehittymisen taustalla, valmentajan merkitys urheilijan syömishäiriöoireilun aikana ja valmentajan merkitys urheilijan paranemisprosessissa. Vastaajien antamat neuvot muodostivat kaksi kuvauskategoriaa, jotka olivat: urheilijoiden syömishäiriöiden ennaltaehkäisy ja syömishäiriötä sairastavan urheilijan kohtaaminen.
Urheilijoilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia valmentajan merkityksestä syömishäiriön eri vaiheiden aikana. Tulosten mukaan valmentajan luoma harjoitteluympäristö voi sekä altistaa että suojata urheilijaa sairauden kehittymiseltä, mutta valmentaja ei automaattisesti aiheuta tai pysty estämään sairastumista. Syömishäiriöiden kehittyminen on aina monen tekijän summa, joten urheilijan sairastumisesta ei pidä syyttää pelkästään valmentajaa.
Urheilijoiden kokemusten mukaan valmentajan toiminta oli keskeisessä roolissa oireilun etenemisen kannalta. Oireilun kannalta haitallisena koettua toimintaa olivat oireiden tunnistamattomuus, kannustaminen laihduttamisen jatkamiseen, jatkuva painonseuranta ja valmentajan välinpitämätön suhtautuminen syömishäiriöön. Sen sijaan oireilua vähentänyttä, myönteistä toimintaa, olivat vastausten mukaan oireiden varhainen tunnistaminen, urheilijan terveen ruokasuhteen edistäminen sekä harjoittelun yksilöllistäminen urheilijan terveydentila huomioiden. Valmentajan merkitys paranemisprosessissa voi tulosten mukaan ratkaista koko urheilijan urheilu-uran jatkumisen. Valmentaja, joka tukee urheilijan paranemisprosessia esimerkiksi pitämällä yhteyttä harjoitustauon aikana, voi edistää urheilijan parantumista ja uran jatkumista. Sen sijaan valmentajan tuen puute ja välinpitämättömyys paranemisprosessin aikana voivat johtaa oireilun pitkittymiseen ja sen myötä urheilu-uran päättymiseen. Urheilijoiden antamien neuvojen mukaan valmentajat tarvitsevat lisää tietoja ja taitoja, jotta he osaisivat ennaltaehkäistä ja puuttua urheilijoiden syömishäiriötapauksiin paranemista edistävällä tavalla.
Yhteenvetona tulokset osoittavat, että tarvitsemme valmentajille lisää resursseja ja koulutusta urheilijoiden syömishäiriöiden vähentämiseksi. Tutkielmani tuotti tärkeää tietoa tästä ajankohtaisesta aiheesta, jota tulisi tutkia vielä runsaasti eri näkökulmista katsoen.
Suvi Julkunen
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan ”Syömishäiriötä sairastaneiden urheilijoiden kokemuksia valmentajan merkityksestä sairauden eri vaiheiden aikana.”
Lähteet:
Charpentier, P. 2017. Kun liikunnasta tulee vihollinen – pakkoliikunta ja syömishäiriöt. Liikunta & Tiede. 54 (2–3), 45–49.
Heikkilä, M., Kuivalainen, J. & Charpentier, P. 2020. Urheilijan syömishäiriöt. Opas valmentajille. Valmentajaopas 2: Vinkkejä ja työkaluja urheilijan häiriintyneen syömiskäyttäytymisen tunnistamiseen ja hoitoonohjaukseen. Oman elämänsä urheilija -projekti. Syömishäiriökeskus. Saatavilla: https://www.syomishairiokeskus.fi/uusi/wp-content/uploads/2020/06/OEUValmentajaOpas2.pdf
Urheilijoilla on tutkitusti muuta väestöä suurempi riski sairastua syömishäiriöihin. Syömishäiriöiden esiintyvyys on lisääntynyt sekä nais- että miesurheilijoilla kaikissa urheilulajeissa. (Charpentier 2017, 45.) Valmentaja viettää runsaasti aikaa urheilijoidensa kanssa, minkä vuoksi hänen tulisin olla keskeisessä roolissa syömishäiriöiden tunnistamisessa ja ehkäisemisessä. Näin ei kuitenkaan aina ole, koska valmentamisessa urheilijan fyysisen suorituskyvyn kehittäminen menee usein psyykkisen terveyden edelle. (Heikkilä ym. 2020.)
Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena oli selvittää syömishäiriötä sairastaneiden urheilijoiden kokemuksia valmentajan merkityksestä sairauden eri vaiheiden aikana ja tarkastella millaisia neuvoja he antavat tänä päivänä toimiville valmentajille urheilijoiden syömishäiriöihin liittyen. Keräsin tutkimusaineistoni kirjoitelmina sähköistä kyselylomaketta hyödyntäen. Tutkimukseeni osallistui yhdeksän urheilijaa. Tutkimukseni metodologisena lähtökohtana toimi fenomenografia, jota hyödynsin aineiston analysoinnissa. Analyysin tuloksena urheilijoiden kokemukset muodostivat kolme kuvauskategoriaa, jotka olivat: valmentajan merkitys syömishäiriön kehittymisen taustalla, valmentajan merkitys urheilijan syömishäiriöoireilun aikana ja valmentajan merkitys urheilijan paranemisprosessissa. Vastaajien antamat neuvot muodostivat kaksi kuvauskategoriaa, jotka olivat: urheilijoiden syömishäiriöiden ennaltaehkäisy ja syömishäiriötä sairastavan urheilijan kohtaaminen.
Urheilijoilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia valmentajan merkityksestä syömishäiriön eri vaiheiden aikana. Tulosten mukaan valmentajan luoma harjoitteluympäristö voi sekä altistaa että suojata urheilijaa sairauden kehittymiseltä, mutta valmentaja ei automaattisesti aiheuta tai pysty estämään sairastumista. Syömishäiriöiden kehittyminen on aina monen tekijän summa, joten urheilijan sairastumisesta ei pidä syyttää pelkästään valmentajaa.
Urheilijoiden kokemusten mukaan valmentajan toiminta oli keskeisessä roolissa oireilun etenemisen kannalta. Oireilun kannalta haitallisena koettua toimintaa olivat oireiden tunnistamattomuus, kannustaminen laihduttamisen jatkamiseen, jatkuva painonseuranta ja valmentajan välinpitämätön suhtautuminen syömishäiriöön. Sen sijaan oireilua vähentänyttä, myönteistä toimintaa, olivat vastausten mukaan oireiden varhainen tunnistaminen, urheilijan terveen ruokasuhteen edistäminen sekä harjoittelun yksilöllistäminen urheilijan terveydentila huomioiden. Valmentajan merkitys paranemisprosessissa voi tulosten mukaan ratkaista koko urheilijan urheilu-uran jatkumisen. Valmentaja, joka tukee urheilijan paranemisprosessia esimerkiksi pitämällä yhteyttä harjoitustauon aikana, voi edistää urheilijan parantumista ja uran jatkumista. Sen sijaan valmentajan tuen puute ja välinpitämättömyys paranemisprosessin aikana voivat johtaa oireilun pitkittymiseen ja sen myötä urheilu-uran päättymiseen. Urheilijoiden antamien neuvojen mukaan valmentajat tarvitsevat lisää tietoja ja taitoja, jotta he osaisivat ennaltaehkäistä ja puuttua urheilijoiden syömishäiriötapauksiin paranemista edistävällä tavalla.
Yhteenvetona tulokset osoittavat, että tarvitsemme valmentajille lisää resursseja ja koulutusta urheilijoiden syömishäiriöiden vähentämiseksi. Tutkielmani tuotti tärkeää tietoa tästä ajankohtaisesta aiheesta, jota tulisi tutkia vielä runsaasti eri näkökulmista katsoen.
Suvi Julkunen
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan ”Syömishäiriötä sairastaneiden urheilijoiden kokemuksia valmentajan merkityksestä sairauden eri vaiheiden aikana.”
Lähteet:
Charpentier, P. 2017. Kun liikunnasta tulee vihollinen – pakkoliikunta ja syömishäiriöt. Liikunta & Tiede. 54 (2–3), 45–49.
Heikkilä, M., Kuivalainen, J. & Charpentier, P. 2020. Urheilijan syömishäiriöt. Opas valmentajille. Valmentajaopas 2: Vinkkejä ja työkaluja urheilijan häiriintyneen syömiskäyttäytymisen tunnistamiseen ja hoitoonohjaukseen. Oman elämänsä urheilija -projekti. Syömishäiriökeskus. Saatavilla: https://www.syomishairiokeskus.fi/uusi/wp-content/uploads/2020/06/OEUValmentajaOpas2.pdf
Kommentit
Lähetä kommentti