Luokanopettajien työhyvinvointi on aktiivinen keskustelun aihe niin kasvatusalan piireissä kuin mediassakin. Aiheen näkyvyydestä huolimatta luokanopettajien työhyvinvoinnin kehittämisen konkreettiset muutokset ja teot puuttuvat. Työhyvinvointi tarkoittaa, että työtä tekevä henkilö saa toteuttaa sujuvaa ja mielekästä työtä turvallisessa sekä terveyttä edistävässä ympäristössä ja työyhteisössä (Salovaara & Honkonen 2013, 18). Työhyvinvoinnin tarkka määrittely on kuitenkin vaikeaa, koska työhyvinvoinnin kokonaisuus muodostuu yksilön kokemasta hyvinvoinnista. Yksilön hyvinvointiin vaikuttavat myös työyhteisö ja työympäristö. (Paasivaara 2009, 16.)
Työhyvinvoinnin tutkiminen on saanut alkunsa jo 1920-luvulla, mutta nykyään työhyvinvointia on tutkittu runsaasti sekä määrällisten että laadullisten tutkimuksien näkökulmista. Tutkimuksemme ollessa kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, toteutimme tutkimuksen laadullisen tutkimuksen mukaisesti. Tutkielmassamme selvitimme, millaisia käsityksiä luokanopettajilla on työhyvinvoinnista: mikä edistää työhyvinvointia ja mikä heikentää sitä. Selvitimme myös, miten luokanopettajien työhyvinvointi on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Päätimme kerätä tutkimusaineistomme sähköisellä kyselylomakkeella. Jaoimme kyselylomakkeen sosiaalisessa mediassa Facebookin Alakoulun aarreaitta -ryhmässä. Tutkimukseemme osallistui 24 luokanopettajaa ympäri Suomea. Tutkiessamme luokanopettajien käsityksiä työhyvinvoinnista tutkimuksemme lähestyi tutkittavaa ilmiötä fenomenografisen tutkimusotteen mukaisesti. Fenomenografian tarkoituksena oli nostaa esiin käsitysten eroavaisuuksia tutkimuksemme aineistosta. Analysoimme tutkimuksemme aineistoa fenomenografisen tutkimusotteen tavoin jakamalla analyysin neljään erilaiseen vaiheeseen. Viimeisessä eli neljännessä vaiheessa loimme tutkimuksemme kuvauskategoriat. Kuvauskategorioita hyödynsimme tutkimuksen tuloksissa.
Tutkimustulokset osoittivat, että luokanopettajien käsitykset työhyvinvoinnista vaihtelevat. Keskeisimmiksi syiksi työhyvinvoinnin heikentymiselle nousi kuitenkin stressi, kiire ja riittämättömyyden tunne sekä työ- ja vapaa-ajan häilyvä raja. Myös konkreettisien muutoksien puuttuminen työhyvinvoinnin kehittämisen kohdalla herätti ajatuksia tutkimukseen osallistuneiden luokanopettajien keskuudessa. Luokanopettajat ovat huomanneet, että aiheesta puhutaan enemmän ja sitä nostetaan esiin, mutta konkreettiset muutostoimet puuttuvat. Tämä lisää riskiä työhyvinvoinnin heikentymiselle sekä voi vaikuttaa luokanopettajien työmotivaatioon merkittävästi.
Tutkimuksessa pohdimme, miten työhyvinvoinnin kehittäminen voitaisiin viedä konkreettisiin muutostoimiin. Nostimme tutkimuksessa esiin Puttosen, Hasun ja Pahkin (2016, 21) yleisen prosessikonsultaatiomenetelmän, jonka tarkoituksena on tunnistaa muutostarpeita sekä luoda uusia toimintatapoja ja keinoja. Se on siis vaiheittain etenevä prosessi, joka osallistaa työntekijöiden lisäksi myös esimiehen osaksi työyhteisön kehitystä. Pohdimme, että tätä menetelmää voitaisiin hyödyntää myös luokanopettajien työhyvinvoinnin kehittämisessä. Prosessille tärkeää on, että projektin päättymisen jälkeen tuloksia tulee seurata ja kehittää, jotta uudet keinot vakiintuvat osaksi työyhteisön toimintatapoja.
Tutkimuksen tuloksista selvisi kuitenkin myös, että osa luokanopettajista oli kokenut työhyvinvointinsa muutokset positiivisina viimeisen vuoden aikana. Osa koki, että luokanopettajan työ on heille enemmän elämäntapa kuin ammatti. Inspiraation herätessä vapaa-ajalla osa luokanopettajista käytti mielellään aikaansa työskentelylle, tuntematta sitä kuormittavana tekijänä. Huolta tutkimuksessamme herätti kuitenkin se tosiasia, että Suomessa on useita uupuneita luokanopettajia. Luokanopettajien työhyvinvoinnista tulisi siis tuottaa jatkotutkimusta, jotta saataisiin aikaan konkreettisia muutoksia työhyvinvoinnin edistämiseksi.
Luokanopettajien työhyvinvoinnin kehittäminen tulisi viedä sanoista tekoihin.
Johanna Sipilä & Emilia Tavi
Lapin yliopisto, kasvatustieteen tiedekunta
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen Pro gradu -tutkielmaan: Luokanopettaja pitää huolta oppilaista, kuka luokanopettajasta? Luokanopettajien käsityksiä työhyvinvoinnista.
Lähteet:
Paasivaara, L. 2009. Työnsä kokoinen ihminen. Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Tampere: Juvenes Print.
Salovaara, R. & Honkonen T. 2013. Voi hyvin, opettaja! Juva: PS-kustannus.
Työhyvinvoinnin tutkiminen on saanut alkunsa jo 1920-luvulla, mutta nykyään työhyvinvointia on tutkittu runsaasti sekä määrällisten että laadullisten tutkimuksien näkökulmista. Tutkimuksemme ollessa kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, toteutimme tutkimuksen laadullisen tutkimuksen mukaisesti. Tutkielmassamme selvitimme, millaisia käsityksiä luokanopettajilla on työhyvinvoinnista: mikä edistää työhyvinvointia ja mikä heikentää sitä. Selvitimme myös, miten luokanopettajien työhyvinvointi on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Päätimme kerätä tutkimusaineistomme sähköisellä kyselylomakkeella. Jaoimme kyselylomakkeen sosiaalisessa mediassa Facebookin Alakoulun aarreaitta -ryhmässä. Tutkimukseemme osallistui 24 luokanopettajaa ympäri Suomea. Tutkiessamme luokanopettajien käsityksiä työhyvinvoinnista tutkimuksemme lähestyi tutkittavaa ilmiötä fenomenografisen tutkimusotteen mukaisesti. Fenomenografian tarkoituksena oli nostaa esiin käsitysten eroavaisuuksia tutkimuksemme aineistosta. Analysoimme tutkimuksemme aineistoa fenomenografisen tutkimusotteen tavoin jakamalla analyysin neljään erilaiseen vaiheeseen. Viimeisessä eli neljännessä vaiheessa loimme tutkimuksemme kuvauskategoriat. Kuvauskategorioita hyödynsimme tutkimuksen tuloksissa.
Tutkimustulokset osoittivat, että luokanopettajien käsitykset työhyvinvoinnista vaihtelevat. Keskeisimmiksi syiksi työhyvinvoinnin heikentymiselle nousi kuitenkin stressi, kiire ja riittämättömyyden tunne sekä työ- ja vapaa-ajan häilyvä raja. Myös konkreettisien muutoksien puuttuminen työhyvinvoinnin kehittämisen kohdalla herätti ajatuksia tutkimukseen osallistuneiden luokanopettajien keskuudessa. Luokanopettajat ovat huomanneet, että aiheesta puhutaan enemmän ja sitä nostetaan esiin, mutta konkreettiset muutostoimet puuttuvat. Tämä lisää riskiä työhyvinvoinnin heikentymiselle sekä voi vaikuttaa luokanopettajien työmotivaatioon merkittävästi.
Tutkimuksessa pohdimme, miten työhyvinvoinnin kehittäminen voitaisiin viedä konkreettisiin muutostoimiin. Nostimme tutkimuksessa esiin Puttosen, Hasun ja Pahkin (2016, 21) yleisen prosessikonsultaatiomenetelmän, jonka tarkoituksena on tunnistaa muutostarpeita sekä luoda uusia toimintatapoja ja keinoja. Se on siis vaiheittain etenevä prosessi, joka osallistaa työntekijöiden lisäksi myös esimiehen osaksi työyhteisön kehitystä. Pohdimme, että tätä menetelmää voitaisiin hyödyntää myös luokanopettajien työhyvinvoinnin kehittämisessä. Prosessille tärkeää on, että projektin päättymisen jälkeen tuloksia tulee seurata ja kehittää, jotta uudet keinot vakiintuvat osaksi työyhteisön toimintatapoja.
Tutkimuksen tuloksista selvisi kuitenkin myös, että osa luokanopettajista oli kokenut työhyvinvointinsa muutokset positiivisina viimeisen vuoden aikana. Osa koki, että luokanopettajan työ on heille enemmän elämäntapa kuin ammatti. Inspiraation herätessä vapaa-ajalla osa luokanopettajista käytti mielellään aikaansa työskentelylle, tuntematta sitä kuormittavana tekijänä. Huolta tutkimuksessamme herätti kuitenkin se tosiasia, että Suomessa on useita uupuneita luokanopettajia. Luokanopettajien työhyvinvoinnista tulisi siis tuottaa jatkotutkimusta, jotta saataisiin aikaan konkreettisia muutoksia työhyvinvoinnin edistämiseksi.
Luokanopettajien työhyvinvoinnin kehittäminen tulisi viedä sanoista tekoihin.
Johanna Sipilä & Emilia Tavi
Lapin yliopisto, kasvatustieteen tiedekunta
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen Pro gradu -tutkielmaan: Luokanopettaja pitää huolta oppilaista, kuka luokanopettajasta? Luokanopettajien käsityksiä työhyvinvoinnista.
Lähteet:
Paasivaara, L. 2009. Työnsä kokoinen ihminen. Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna.
Puttonen, S., Hasu, M. & Pahkin, K. 2016. Työhyvinvointi paremmaksi. Keinoja työhyvinvoinnin ja työterveyden kehittämiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Tampere: Juvenes Print.
Salovaara, R. & Honkonen T. 2013. Voi hyvin, opettaja! Juva: PS-kustannus.
Kommentit
Lähetä kommentti