Luontosuhde, luonnosta vieraantuminen ja luonnon hyvinvointivaikutukset ovat jatkuvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kasvatuksen kentällä on alettu tietoisesti toteuttaa luonto- ja ympäristökasvatukseen perustuvaa pedagogiikkaa, jonka tavoitteena on Paaskosken ja Roiko-Jokelan (2016, 5-8) mukaan terveyttä ja hyvinvointia edistävän luontosuhteen vahvistuminen sekä kestävän tulevaisuuden mahdollistavat elintavat.
Paaskoski ja Roiko-Jokela (2016, 10-11) korostavat luontosuhteen jatkuvaa muutosta yhteiskunnan asenteiden ja arvojen muuttumisen mukana. Ennen luontosuhteemme on perustunut tiiviiseen vuorovaikutukseen luonnon kanssa sekä sen hyödyntämiseen eri tavoin. Nykyisin luonto nähdään entistä enemmän virkistyspaikkana ja hyvinvoinnin lähteenä. Vaikka elämmekin erilaisessa ympäristössä kuin muutama sukupolvi sitten, jokainen kuitenkin omaa jonkinlaisen suhteen luontoon.
Lapsuudessa muodostunut luontosuhde on merkittävä tekijä ympäristön arvostamisen ja ympäristövastuullisten toimintatapojen omaksumisessa. Lapsuudessa luontosuhde kehittyy ennen kaikkea leikkimällä, luontoa seuraamalla ja tutkimalla sekä luonnossa liikkumalla. (Cantell 2011, 332.) Oppilaan varhaiset luontokokemukset ovat tärkeitä myönteisen luontosuhteen muodostumisen kannalta, koska omakohtaisten kokemusten ja yksilöllisen luontosuhteen kautta tavoitellaan kestävään kehitykseen pyrkivää käyttäytymistä ja kestävää tulevaisuutta. Opettaja ja muut aikuiset voivat omalla olemuksellaan ja toiminnallaan vaikuttaa näin oppilaiden kestävän elämäntavan muodostumiseen.
Pro gradu -tutkielmassani tutkin millä tavoin luokanopettaja voi koulussa vahvistaa oppilaan luontosuhdetta. Käytin etnografista tutkimusmenetelmää ja keräsin aineiston havainnoimalla luokkaa ja sen opettajia harjoittelun yhteydessä keväällä 2021. Tulososiossa tarkastelin opetussuunnitelmaa, opettajan osaamisvaatimuksia luontosuhteen vahvistamisen näkökulmasta sekä käytännön keinoja luontosuhteen vahvistamisessa.
Opetussuunnitelmassa luontosuhteesta puhutaan suoraan varsin vähän, mutta opetussuunnitelmaa tarkasteltaessa voidaan todeta, että luontosuhdetta vahvistavaa toimintaa voidaan hyvin toteuttaa kouluissa opetussuunnitelman puitteissa ja opettajan kykyjen määrittämissä rajoissa. Opettajalta luontosuhdetta vahvistava opetus vaati ennen kaikkea myönteistä luontosuhdetta ja kiinnostusta luontoa kohtaan. Käytännön keinoin luontosuhdetta vahvistetaan muun muassa monipuolisten toimintamahdollisuuksien, lähiympäristön ja yhteisöllisyyden avulla sekä oppilaiden kokemuksia ja osallisuutta mahdollistamalla. Luontoon liittyvä opetus ja luontosuhdetta vahvistava toiminta eivät ole koulussa itsestäänselvyys, vaan ne vaativat opettajalta osaamista ja kiinnostusta luontoa kohtaan sekä lähiympäristön tarjoamia mahdollisuuksia käytännön toimintaan.
Lopulta tärkein tekijä luontosuhteen vahvistamisessa oli opettajan ja sosiaalisen ympäristön kiinnostus ja motivaatio toimintaa sekä oppimista kohtaan sen sijaan, että opettaja olisi itse omannut valtavasti tietoa luonnosta ja sen ilmiöistä. Luontosuhteen vahvistamisen avulla voidaan oppilaiden ympäristövastuullisuuden lisäksi vaikuttaa myös oppilaiden ja opettajien hyvinvointiin sekä motivaatioon opiskelua ja työtä kohtaan (Cantell, Aarnio-Linnavuori & Tani 2020, 57–58). Koulussa tapahtuva luontosuhdetta vahvistava toiminta on merkityksellistä erityisesti sellaisille oppilaille, joilla on vähän kokemuksia luonnosta tai joilla kokemukset eivät ole myönteisiä.
Koulutuksella tulisikin pyrkiä vastaamaan niin yhteiskunnan kuin luontosuhteen muutoksiin ja tarjota lapsille tietoa, taitoa ja osaamista kohdata tulevaisuus kestävän kehityksen mukaisilla toimilla hyvinvointinäkökulmaa unohtamatta.
Eveliina Härkönen
Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen Pro gradu -tutkielmaan ”Luokanopettaja oppilaiden luontosuhteen vahvistajana – etnografinen tutkimus opettajan toiminnasta ympäristökasvattajana.”
Lähteet:
Cantell, H. 2011. Lapsuus ja nuoruus ympäristösuhteen perustana. Teoksessa J. Niemelä & E. Furman & A. Halkka & E. Hallanaro & S. Sorvari (toim.) Ihminen ja ympäristö. Helsinki: Gaudeamus.
Cantell, H., Aarnio-Linnavuori, E. & Tani, S. 2020. Ympäristökasvatus. Kestävän tulevaisuuden käsikirja. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Paaskoski, L & Roiko-Jokela, H. 2016. Monta hyvää metsästä. Teoksessa L. Paaskoski & H. Roiko-Jokela & A. Kaljunen (toim.) Metsä tekee hyvää! Punkaharju: Lusto.
Paaskoski ja Roiko-Jokela (2016, 10-11) korostavat luontosuhteen jatkuvaa muutosta yhteiskunnan asenteiden ja arvojen muuttumisen mukana. Ennen luontosuhteemme on perustunut tiiviiseen vuorovaikutukseen luonnon kanssa sekä sen hyödyntämiseen eri tavoin. Nykyisin luonto nähdään entistä enemmän virkistyspaikkana ja hyvinvoinnin lähteenä. Vaikka elämmekin erilaisessa ympäristössä kuin muutama sukupolvi sitten, jokainen kuitenkin omaa jonkinlaisen suhteen luontoon.
Lapsuudessa muodostunut luontosuhde on merkittävä tekijä ympäristön arvostamisen ja ympäristövastuullisten toimintatapojen omaksumisessa. Lapsuudessa luontosuhde kehittyy ennen kaikkea leikkimällä, luontoa seuraamalla ja tutkimalla sekä luonnossa liikkumalla. (Cantell 2011, 332.) Oppilaan varhaiset luontokokemukset ovat tärkeitä myönteisen luontosuhteen muodostumisen kannalta, koska omakohtaisten kokemusten ja yksilöllisen luontosuhteen kautta tavoitellaan kestävään kehitykseen pyrkivää käyttäytymistä ja kestävää tulevaisuutta. Opettaja ja muut aikuiset voivat omalla olemuksellaan ja toiminnallaan vaikuttaa näin oppilaiden kestävän elämäntavan muodostumiseen.
Pro gradu -tutkielmassani tutkin millä tavoin luokanopettaja voi koulussa vahvistaa oppilaan luontosuhdetta. Käytin etnografista tutkimusmenetelmää ja keräsin aineiston havainnoimalla luokkaa ja sen opettajia harjoittelun yhteydessä keväällä 2021. Tulososiossa tarkastelin opetussuunnitelmaa, opettajan osaamisvaatimuksia luontosuhteen vahvistamisen näkökulmasta sekä käytännön keinoja luontosuhteen vahvistamisessa.
Opetussuunnitelmassa luontosuhteesta puhutaan suoraan varsin vähän, mutta opetussuunnitelmaa tarkasteltaessa voidaan todeta, että luontosuhdetta vahvistavaa toimintaa voidaan hyvin toteuttaa kouluissa opetussuunnitelman puitteissa ja opettajan kykyjen määrittämissä rajoissa. Opettajalta luontosuhdetta vahvistava opetus vaati ennen kaikkea myönteistä luontosuhdetta ja kiinnostusta luontoa kohtaan. Käytännön keinoin luontosuhdetta vahvistetaan muun muassa monipuolisten toimintamahdollisuuksien, lähiympäristön ja yhteisöllisyyden avulla sekä oppilaiden kokemuksia ja osallisuutta mahdollistamalla. Luontoon liittyvä opetus ja luontosuhdetta vahvistava toiminta eivät ole koulussa itsestäänselvyys, vaan ne vaativat opettajalta osaamista ja kiinnostusta luontoa kohtaan sekä lähiympäristön tarjoamia mahdollisuuksia käytännön toimintaan.
Lopulta tärkein tekijä luontosuhteen vahvistamisessa oli opettajan ja sosiaalisen ympäristön kiinnostus ja motivaatio toimintaa sekä oppimista kohtaan sen sijaan, että opettaja olisi itse omannut valtavasti tietoa luonnosta ja sen ilmiöistä. Luontosuhteen vahvistamisen avulla voidaan oppilaiden ympäristövastuullisuuden lisäksi vaikuttaa myös oppilaiden ja opettajien hyvinvointiin sekä motivaatioon opiskelua ja työtä kohtaan (Cantell, Aarnio-Linnavuori & Tani 2020, 57–58). Koulussa tapahtuva luontosuhdetta vahvistava toiminta on merkityksellistä erityisesti sellaisille oppilaille, joilla on vähän kokemuksia luonnosta tai joilla kokemukset eivät ole myönteisiä.
Koulutuksella tulisikin pyrkiä vastaamaan niin yhteiskunnan kuin luontosuhteen muutoksiin ja tarjota lapsille tietoa, taitoa ja osaamista kohdata tulevaisuus kestävän kehityksen mukaisilla toimilla hyvinvointinäkökulmaa unohtamatta.
Eveliina Härkönen
Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta
Kirjoitus perustuu kasvatustieteen Pro gradu -tutkielmaan ”Luokanopettaja oppilaiden luontosuhteen vahvistajana – etnografinen tutkimus opettajan toiminnasta ympäristökasvattajana.”
Lähteet:
Cantell, H. 2011. Lapsuus ja nuoruus ympäristösuhteen perustana. Teoksessa J. Niemelä & E. Furman & A. Halkka & E. Hallanaro & S. Sorvari (toim.) Ihminen ja ympäristö. Helsinki: Gaudeamus.
Cantell, H., Aarnio-Linnavuori, E. & Tani, S. 2020. Ympäristökasvatus. Kestävän tulevaisuuden käsikirja. Jyväskylä: PS-Kustannus.
Paaskoski, L & Roiko-Jokela, H. 2016. Monta hyvää metsästä. Teoksessa L. Paaskoski & H. Roiko-Jokela & A. Kaljunen (toim.) Metsä tekee hyvää! Punkaharju: Lusto.
Kommentit
Lähetä kommentti