Ilmastokriisi, kestävä elämäntapa ja ympäristötunteet lukion oppikirjoissa, kuluttajan rooli roskakoppaan, yhteisvoimin eteenpäin
”Lentäminen on pahinta mitä voit tehdä ympäristölle.” “Tärkeistä arvoista luopuminen on välttämätöntä.” ”Utilitaristi Peter Singerin --- mukaan porsaan tappaminen ja syöminen on aivan yhtä väärin kuin ihmisenkin, sillä molemmat ovat tuntevia olentoja.” Melkoinen tunnekuorma muutamassa virkkeessä, eikö totta? Ilmastokriisiin, lajikatoon ja paikallisiin ympäristötuhoihin sisältyy paljon tunteita ja arvokysymyksiä, joista puhumiselle ei ole löytynyt aikaa, paikkaa ja osaavia aikuisia. Näin opiskelijoiden tunteet on kauan pyritty pääosin tiedostamattomasti tukahduttamaan. Käsittelemättömiä tunteita on yllä olevien lukiokirjoista löytyneiden esimerkkien tavoin välitetty eteenpäin.
Ilmastokriisi ja uusliberalistinen kulutuskapitalismi ovat ajaneet meidät ristiriitaisten viestien aikaan. Meitä kehotetaan elämään ilmasto huomioiden, mutta samanaikaisesti kuluttaminen on ”kansalaisvelvollisuutemme”, jotta talous voisi jatkaa loputonta kasvuaan. Tällainen ambivalenssi aiheuttaa tilanteen, jossa mitä yksilö tekeekin, toimii hän väärin. Nuoret ovat Fridays for future -liikkeen kautta tuoneet esiin tyytymättömyyttään ilmastotekojen vähäisyydelle, ilmastotieteilijöiden sanoman sivuuttamiselle ja talouden laittamiselle etusijalle.
Miten koulukirjat ovat onnistuneet käsittelemään näitä monimutkaisia teemoja? Lähtökohtana tälle tutkielmalle oli, että kestävän elämäntavan kasvatus on suurelta osin ollut pintapuolista ja vallitsevaa paradigmaa pönkittävää (González-Gaudiano 2016, Laitinen 2012). Se on kirjojen vajaavaisuuden myötä jäänyt liian usein jäänyt yksittäisten asiaan perehtyneiden opettajien harteille. Tutkielmassani pyrin sisällönanalyysin keinoin selvittämään, mitä ja miten kestävästä elämäntavasta kirjoitettiin Sanoma Pro:n lukion oppikirjoissa. Lähdin etsimään kestävää elämäntapaa Sitran yksilön hiilijalanjäljen muodostavien neljän osa-alueen, asuminen, ruoka, liikkuminen ja kuluttaminen, kautta. Tätä tiedollista sisältöä löytyi valtava määrä. Tutkielmani kannalta alkoi tuntua keskeisemmältä tutkia, millä tavalla näitä sisältöjä käsiteltiin, toisin sanoen huomio kääntyi kestävän elämäntavan puhetapoihin. Kuten vallitsevalle paradigmalle on tyypillistä, kirjoja leimasi tietopainotteinen, yksilön roolia ylikorostava ja yksilöä syyllistävä käsittelytapa. Se kaventaa ihmisen roolin kuluttajaksi ja keskittyy lillukanvarsiin kuten kierrättämiseen tai luomuporsaan ja perinteisen porsaanlihan aiheuttamien ilmastopäästöjen vertailuun.
Tutkielmani perusteella kestävän elämän kasvatus rajautui lukion kirjoissa yhä keskeisesti luonnontieteiden tehtäväksi. Ilmastokriisiin vastaaminen on kuitenkin ihmiskunnan keskeisin oppimishaaste ja näin ollen se tulisi yhä keskeisemmin integroida kaikkien oppiaineiden opetuksen piiriin. (Åhlberg, 1998) Lisäksi kirjat nojasivat naiiviin optimismiin esittäessään teknologian pelastajan roolissa, vaikka se on osaltaan ajanut meidät kyseiseen kriisiin. Kirjojen tulisi yllä mainittujen tendenssien sijaan kannustaa opiskelijoita yhdessä painostamaan yrityksiä, valtioita ja kuntia riittäviin toimiin. Toki myös yksilön elämänvalinnat ovat tärkeitä, koska yksilöt muuttavat käytöstään toisistaan vaikutteita ottaen. Muutokset pitäisi nähdä uhrauksien ja pakon sijaan mahdollisuuksina. Niihin tulisi kannustaa esittelemällä niiden tuomia muita etuja, esimerkiksi kasvissyönnin lisäämisen ja työpaikalle pyöräilyn terveysvaikutuksia tai mahdollisuutta säästää rahaa. Tunteet ja arvokysymykset tulisi nostaa kirjojen keskiöön ja rohkaista monipuolisempaan ja pohdiskelevampaan keskusteluun.
Kasvatusfilosofi Värrin (2018) ajatuksia mukaillen kestävän elämäntavan kasvatuksen tulisi lähteä arvojen ja maailmankuvan uudelleenmäärittelystä. Transformatiivinen ja yksilökeskeinen kasvatus ohjaavat opiskelijoiden itseohjautuvuuteen ja pyrkivät kannustamaan vallitsevien ajattelutapojen kyseenalaistamiseen ja näin valmistamaan opiskelijat alati muuttuvaa tulevaisuutta varten. Työkalupakistaan heiltä löytyisi lisäksi ymmärrys, miksi ilmastonmuutosta vastaan on niin vaikea toimia, miten voimme tehokkaimmin vaikuttaa asioihin ja tosiasioiden tiedostamiselle pohjaava toivo. Lukioiden täyteen ahdettu kalenteri ylioppilaskirjoituksiin valmistavana koulutuksena ei ole omiaan mahdollistamaan syvällistä pohdiskelua. Ylioppilaskirjoituksissakin kuitenkin tulisi, ja pyritään, mittamaan ajattelun tasoa. Lisäksi elämää vartenhan sitä loppujen lopuksi opiskellaan. Nuorten mieli on vielä avoin ja valmis omaksumaan yllä mainitut taidot.
Kirjoitus perustuu vastavalmistuneeseen Jonni Kaitaleen kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan ”Käskyjä, syytöksiä ja tukku ohjeita - Kestävän elämäntavan kasvatus lukioiden oppikirjoissa.”
Lähteet:
González-Gaudiano, E. J. 2016. ESD: Power, Politics, and Policy: "Tragic Optimism" from Latin America. Journal of Environmental Education, 47(2)
Laitinen, J. (2012). Valomerkki: Energiapula ja makean elämän loppu (1. p.). Atena.
Värri V. M. 2018. Kasvatus Ekokriisin aikakaudella. Tampere. Vastapaino.
Åhlberg, M. (1998). Ecopedagogy and ecodidactics: Education for sustainable development, good environment and good life. Joensuun yliopisto.
Ilmastokriisi ja uusliberalistinen kulutuskapitalismi ovat ajaneet meidät ristiriitaisten viestien aikaan. Meitä kehotetaan elämään ilmasto huomioiden, mutta samanaikaisesti kuluttaminen on ”kansalaisvelvollisuutemme”, jotta talous voisi jatkaa loputonta kasvuaan. Tällainen ambivalenssi aiheuttaa tilanteen, jossa mitä yksilö tekeekin, toimii hän väärin. Nuoret ovat Fridays for future -liikkeen kautta tuoneet esiin tyytymättömyyttään ilmastotekojen vähäisyydelle, ilmastotieteilijöiden sanoman sivuuttamiselle ja talouden laittamiselle etusijalle.
Miten koulukirjat ovat onnistuneet käsittelemään näitä monimutkaisia teemoja? Lähtökohtana tälle tutkielmalle oli, että kestävän elämäntavan kasvatus on suurelta osin ollut pintapuolista ja vallitsevaa paradigmaa pönkittävää (González-Gaudiano 2016, Laitinen 2012). Se on kirjojen vajaavaisuuden myötä jäänyt liian usein jäänyt yksittäisten asiaan perehtyneiden opettajien harteille. Tutkielmassani pyrin sisällönanalyysin keinoin selvittämään, mitä ja miten kestävästä elämäntavasta kirjoitettiin Sanoma Pro:n lukion oppikirjoissa. Lähdin etsimään kestävää elämäntapaa Sitran yksilön hiilijalanjäljen muodostavien neljän osa-alueen, asuminen, ruoka, liikkuminen ja kuluttaminen, kautta. Tätä tiedollista sisältöä löytyi valtava määrä. Tutkielmani kannalta alkoi tuntua keskeisemmältä tutkia, millä tavalla näitä sisältöjä käsiteltiin, toisin sanoen huomio kääntyi kestävän elämäntavan puhetapoihin. Kuten vallitsevalle paradigmalle on tyypillistä, kirjoja leimasi tietopainotteinen, yksilön roolia ylikorostava ja yksilöä syyllistävä käsittelytapa. Se kaventaa ihmisen roolin kuluttajaksi ja keskittyy lillukanvarsiin kuten kierrättämiseen tai luomuporsaan ja perinteisen porsaanlihan aiheuttamien ilmastopäästöjen vertailuun.
Tutkielmani perusteella kestävän elämän kasvatus rajautui lukion kirjoissa yhä keskeisesti luonnontieteiden tehtäväksi. Ilmastokriisiin vastaaminen on kuitenkin ihmiskunnan keskeisin oppimishaaste ja näin ollen se tulisi yhä keskeisemmin integroida kaikkien oppiaineiden opetuksen piiriin. (Åhlberg, 1998) Lisäksi kirjat nojasivat naiiviin optimismiin esittäessään teknologian pelastajan roolissa, vaikka se on osaltaan ajanut meidät kyseiseen kriisiin. Kirjojen tulisi yllä mainittujen tendenssien sijaan kannustaa opiskelijoita yhdessä painostamaan yrityksiä, valtioita ja kuntia riittäviin toimiin. Toki myös yksilön elämänvalinnat ovat tärkeitä, koska yksilöt muuttavat käytöstään toisistaan vaikutteita ottaen. Muutokset pitäisi nähdä uhrauksien ja pakon sijaan mahdollisuuksina. Niihin tulisi kannustaa esittelemällä niiden tuomia muita etuja, esimerkiksi kasvissyönnin lisäämisen ja työpaikalle pyöräilyn terveysvaikutuksia tai mahdollisuutta säästää rahaa. Tunteet ja arvokysymykset tulisi nostaa kirjojen keskiöön ja rohkaista monipuolisempaan ja pohdiskelevampaan keskusteluun.
Kasvatusfilosofi Värrin (2018) ajatuksia mukaillen kestävän elämäntavan kasvatuksen tulisi lähteä arvojen ja maailmankuvan uudelleenmäärittelystä. Transformatiivinen ja yksilökeskeinen kasvatus ohjaavat opiskelijoiden itseohjautuvuuteen ja pyrkivät kannustamaan vallitsevien ajattelutapojen kyseenalaistamiseen ja näin valmistamaan opiskelijat alati muuttuvaa tulevaisuutta varten. Työkalupakistaan heiltä löytyisi lisäksi ymmärrys, miksi ilmastonmuutosta vastaan on niin vaikea toimia, miten voimme tehokkaimmin vaikuttaa asioihin ja tosiasioiden tiedostamiselle pohjaava toivo. Lukioiden täyteen ahdettu kalenteri ylioppilaskirjoituksiin valmistavana koulutuksena ei ole omiaan mahdollistamaan syvällistä pohdiskelua. Ylioppilaskirjoituksissakin kuitenkin tulisi, ja pyritään, mittamaan ajattelun tasoa. Lisäksi elämää vartenhan sitä loppujen lopuksi opiskellaan. Nuorten mieli on vielä avoin ja valmis omaksumaan yllä mainitut taidot.
Kirjoitus perustuu vastavalmistuneeseen Jonni Kaitaleen kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan ”Käskyjä, syytöksiä ja tukku ohjeita - Kestävän elämäntavan kasvatus lukioiden oppikirjoissa.”
Lähteet:
González-Gaudiano, E. J. 2016. ESD: Power, Politics, and Policy: "Tragic Optimism" from Latin America. Journal of Environmental Education, 47(2)
Laitinen, J. (2012). Valomerkki: Energiapula ja makean elämän loppu (1. p.). Atena.
Värri V. M. 2018. Kasvatus Ekokriisin aikakaudella. Tampere. Vastapaino.
Åhlberg, M. (1998). Ecopedagogy and ecodidactics: Education for sustainable development, good environment and good life. Joensuun yliopisto.
Kommentit
Lähetä kommentti