Suomalaisille nuorille sosiaalinen media näyttäytyy merkittävänä osana heidän kasvuympäristöään. Toisaalta se mahdollistaa myös haitallisia ilmiöitä, kuten nettikiusaamisen. Kiusaaminen ei enää rajoitu vain tiettyyn yhteisöön, aikaan tai paikkaan, vaan voi netin ja sosiaalisen median myötä levitä nopeasti julkiseksi, ison yleisön saataville. Kuka tahansa nuori voi myös tahtomattaan törmätä sosiaalisessa mediassa loukkaavaan sisältöön, ja tulla osaksi kiusaamistilannetta. Siksi kiusaamiseen puuttumisen merkitys nousee entistä keskeisempään asemaan. Kiusaamista paljon tutkinut Christina Salmivalli (2016) toteaa, että “kaikki eivät ole vastuussa kiusaamisesta, mutta kaikki ovat omalta osaltaan vastuussa sen lopettamisesta”.
Kvantitatiivisessa gradussani tarkastelinkin sitä, miten nuoret puuttuvat nettikiusaamiseen sosiaalisessa mediassa. Lisäksi selvitin nuorten asennoitumista nettikiusaamiseen ja sen yhteyttä toimintaan nettikiusaamistilanteessa. Tarkastelun kohteena oli myös se, kuinka sukupuoli ja sosiaaliseen mediaan käytetty aika olivat yhteydessä puuttumiseen ja asennoitumiseen. Tutkimuksessa puuttumisella tarkoitettiin nuorten toimintaa ja väliintuloa sosiaalisessa mediassa, kun he kohtaavat siellä itseensä ja toiseen henkilöön kohdistuvaa kiusaamista. Toteutin tutkimuksen yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa, osana järjestön digihyvinvoinnin hanketta.
Tutkimukseen osallistui 1091 suomalaista nuorta, jotka olivat iältään 12–17- vuotiaita. Tutkimusaineisto koostui nuorten kyselyvastauksista, jotka kerättiin sähköisellä lomakekyselyllä. Tutkimusmenetelminä käytin ristiintaulukointia, χ2-riippumattomuustestiä sekä ryhmittelyanalyysiä. Vastaajat luokiteltiin ryhmittelyanalyysin avulla erilaisiin ryhmiin sen perusteella, miten he asennoituivat nettikiusaamiseen. Ryhmät nimettiin seuraavasti: vastuuntuntoiset, epävarmat, rohkeat ja välinpitämättömät.
Tutkimustulokset osoittivat, että nuoreen itseensä kohdistuvaan nettikiusaamiseen oli puuttunut 78 % nuorista, ja yleisin puuttumisen tapa oli kiusaajan estäminen sosiaalisen median palvelusta. Toiseen henkilöön kohdistuvassa nettikiusaamistilanteessa puuttujien osuus (72 %) oli hieman pienempi, ja yleisin puuttumisen tapa oli kiusatun puolustaminen ja auttaminen. Toiseen henkilöön kohdistuvassa nettikiusaamisessa puuttuminen oli yleisintä vastuuntuntoisesti nettikiusaamiseen suhtautuvilla nuorilla. Vastaavasti puuttujia oli vähiten niissä nuorissa, jotka asennoituivat nettikiusaamiseen muita välinpitämättömämmin.
Pojille kiusatun puolustaminen ja auttaminen oli vähäisempää kuin sukupuoltaan määrittelemättömien nuorten sekä tyttöjen keskuudessa. Tämä tulos mukailee aiempia tutkimuksia, joissa on havaittu kiusatun puolustamisen olevan tytöillä yleisempää kuin pojilla (Lambe 2019). Sosiaalisessa mediassa käytetty aika oli yhteydessä siihen, olivatko nuoret puuttuneet toiseen kohdistuvaan nettikiusaamiseen. Mielenkiintoista on, että eniten puuttujia oli niissä nuorissa, jotka käyttivät sosiaalista mediaa vähiten arkisin. Vastaavasti puuttujia oli vähiten niissä nuorissa, jotka käyttivät sosiaalista mediaa eniten.
Tutkimukseni mukaan suuri osa nuorista haluaa ja osaa kantaa omalta osaltaan sosiaalista vastuuta nettikiusaamisen torjumisessa ja kiusatun auttamisessa. Kuitenkin huolestuttavana piirteenä voidaan pitää sitä, että vain viidennes nuorista oli kertonut kokemastaan nettikiusaamisesta luotettavalle aikuiselle kuten huoltajalle, opettajalle tai kuraattorille. Onkin kysyttävä, haluammeko olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa nuoret ovat yksin vastuussa itsensä suojelemisesta internetin haitallisilta vaikutuksilta ja vaaroilta? Tosiasia on, että mediakulttuurin haitalliset ilmiöt tulee nähdä yhteiskunnallisena ongelmana sekä mediakasvatuksen haasteena, johon täytyy panostaa enemmän niin tutkimuksen, yhteistyön kuin avoimen keskustelun keinoin (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019: 37, 29).
Sammeli Saari
Lapin yliopisto
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Nuorten puuttuminen nettikiusaamiseen sosiaalisessa mediassa”.
Lähteet:
Lambe, Laura J.; Cioppa, Victoria D.; Hong, Irene K. & Craig, Wendy M. 2019. Standing up to bullying: A social ecological review of peer defending in offline and online context. Aggression and Violent Behavior, 45, 51–74. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1359178917304159 (Luettu 2.12.2019.)
Opetus- ja Kulttuuriministeriön julkaisuja 2019: 37. Medialukutaito Suomessa. Kansalliset mediakasvatuslinjaukset. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Salmivalli, Christina 2016. Koulukiusaamiseen puuttuminen – Kohti tehokkaita toimintamalleja. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kvantitatiivisessa gradussani tarkastelinkin sitä, miten nuoret puuttuvat nettikiusaamiseen sosiaalisessa mediassa. Lisäksi selvitin nuorten asennoitumista nettikiusaamiseen ja sen yhteyttä toimintaan nettikiusaamistilanteessa. Tarkastelun kohteena oli myös se, kuinka sukupuoli ja sosiaaliseen mediaan käytetty aika olivat yhteydessä puuttumiseen ja asennoitumiseen. Tutkimuksessa puuttumisella tarkoitettiin nuorten toimintaa ja väliintuloa sosiaalisessa mediassa, kun he kohtaavat siellä itseensä ja toiseen henkilöön kohdistuvaa kiusaamista. Toteutin tutkimuksen yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton kanssa, osana järjestön digihyvinvoinnin hanketta.
Tutkimukseen osallistui 1091 suomalaista nuorta, jotka olivat iältään 12–17- vuotiaita. Tutkimusaineisto koostui nuorten kyselyvastauksista, jotka kerättiin sähköisellä lomakekyselyllä. Tutkimusmenetelminä käytin ristiintaulukointia, χ2-riippumattomuustestiä sekä ryhmittelyanalyysiä. Vastaajat luokiteltiin ryhmittelyanalyysin avulla erilaisiin ryhmiin sen perusteella, miten he asennoituivat nettikiusaamiseen. Ryhmät nimettiin seuraavasti: vastuuntuntoiset, epävarmat, rohkeat ja välinpitämättömät.
Tutkimustulokset osoittivat, että nuoreen itseensä kohdistuvaan nettikiusaamiseen oli puuttunut 78 % nuorista, ja yleisin puuttumisen tapa oli kiusaajan estäminen sosiaalisen median palvelusta. Toiseen henkilöön kohdistuvassa nettikiusaamistilanteessa puuttujien osuus (72 %) oli hieman pienempi, ja yleisin puuttumisen tapa oli kiusatun puolustaminen ja auttaminen. Toiseen henkilöön kohdistuvassa nettikiusaamisessa puuttuminen oli yleisintä vastuuntuntoisesti nettikiusaamiseen suhtautuvilla nuorilla. Vastaavasti puuttujia oli vähiten niissä nuorissa, jotka asennoituivat nettikiusaamiseen muita välinpitämättömämmin.
Pojille kiusatun puolustaminen ja auttaminen oli vähäisempää kuin sukupuoltaan määrittelemättömien nuorten sekä tyttöjen keskuudessa. Tämä tulos mukailee aiempia tutkimuksia, joissa on havaittu kiusatun puolustamisen olevan tytöillä yleisempää kuin pojilla (Lambe 2019). Sosiaalisessa mediassa käytetty aika oli yhteydessä siihen, olivatko nuoret puuttuneet toiseen kohdistuvaan nettikiusaamiseen. Mielenkiintoista on, että eniten puuttujia oli niissä nuorissa, jotka käyttivät sosiaalista mediaa vähiten arkisin. Vastaavasti puuttujia oli vähiten niissä nuorissa, jotka käyttivät sosiaalista mediaa eniten.
Tutkimukseni mukaan suuri osa nuorista haluaa ja osaa kantaa omalta osaltaan sosiaalista vastuuta nettikiusaamisen torjumisessa ja kiusatun auttamisessa. Kuitenkin huolestuttavana piirteenä voidaan pitää sitä, että vain viidennes nuorista oli kertonut kokemastaan nettikiusaamisesta luotettavalle aikuiselle kuten huoltajalle, opettajalle tai kuraattorille. Onkin kysyttävä, haluammeko olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa nuoret ovat yksin vastuussa itsensä suojelemisesta internetin haitallisilta vaikutuksilta ja vaaroilta? Tosiasia on, että mediakulttuurin haitalliset ilmiöt tulee nähdä yhteiskunnallisena ongelmana sekä mediakasvatuksen haasteena, johon täytyy panostaa enemmän niin tutkimuksen, yhteistyön kuin avoimen keskustelun keinoin (Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2019: 37, 29).
Sammeli Saari
Lapin yliopisto
Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan ”Nuorten puuttuminen nettikiusaamiseen sosiaalisessa mediassa”.
Lähteet:
Lambe, Laura J.; Cioppa, Victoria D.; Hong, Irene K. & Craig, Wendy M. 2019. Standing up to bullying: A social ecological review of peer defending in offline and online context. Aggression and Violent Behavior, 45, 51–74. https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1359178917304159 (Luettu 2.12.2019.)
Opetus- ja Kulttuuriministeriön julkaisuja 2019: 37. Medialukutaito Suomessa. Kansalliset mediakasvatuslinjaukset. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.
Salmivalli, Christina 2016. Koulukiusaamiseen puuttuminen – Kohti tehokkaita toimintamalleja. Jyväskylä: PS-kustannus.
Kommentit
Lähetä kommentti