Siirry pääsisältöön

Tunnetaidoissa tulevaisuus?


Tunnetaidot ovat nouseva trendi kasvatustieteen kentällä. Aihe nosti esiin päätään ensimmäisen kerran 2000-luvun alussa, kun terveystieto otettiin osaksi perusopetussuunnitelmaa, jonka yhtenä osa-alueena toimivat tunnetaidot. Terveystiedosta povattiin ratkaisua nuorten syrjäytymiseen ja ongelmakäyttäytymiseen. Tänä päivänä roolit ovat kuitenkin kääntyneet ja tunnetaidot nähdään samanlaisessa valossa kuin terveystieto aikoinaan.

Mitä sillä sitten tarkoitetaan, kun puhutaan tunnetaidoista? Pelkistettynä sillä tarkoitetaan ihmisen kykyä tunnistaa, ilmaista ja säädellä erilaisia tunteita. Tunnetaidot ovat jatkuvasti läsnä elämässämme: käyttäytymisessämme, itseemme ja muihin suhtautumisessa, sekä henkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa.

Halusimme lähteä syventymään aiheeseen, sillä tunnetaidot on kirjattu osaksi opetussuunnitelmaa, mutta niiden opettaminen on pitkälti opettajan omalla vastuulla. Tämän vuoksi halusimme lähteä tutkimaan, miten tunnetaitoja opetetaan ja millaisia vaikutuksia niiden sisällyttämisellä opetukseen on. Tutkimuskohteeksemme valikoitui steinerkoulu, sillä sen pedagogiikan yksi kulmakivistä on ajatus siitä, kuinka kasvatuksessa tulisi huomioida älyllisen kasvun lisäksi henkinen kasvu. Tämän vuoksi pedagogiikkaan on sisällytetty tunnekasvatuksellisia sisältöjä, joka teki siitä meille otollisen tutkimuskohteen.

Tutkimuksen aineistonkeruu tapahtui puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Haastattelimme kolmea steineropettajaa, joista kaikki olivat suorittaneet restoratiivisen sovittelijakoulutuksen ja yksi heistä oli erikoistunut tunnekasvatukseen. Purimme aineistomme teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Aineisto litteroitiin, redusoitiin ja luokiteltiin kuuteen pääluokkaan, jotka olivat tunteiden ilmaisu ja empatiataidot, pedagogiikka, sovittelu, opettajan toiminta, itsetunnon tukeminen ja luottamus. Tulosten risteäväisyyksien vuoksi yhdistimme päällekkäisyyksiä, jonka vuoksi tuloksiin päätyi lopulta neljä pääluokkaa.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että steinerpedagogiikka toimi koululle sekä sen opettajille työkaluna, jonka pohjalta tunnekasvatusta toteutettiin. Steinerpedagogiikan yksi perusajatuksista oli, että kasvatuksessa otetaan huomioon ihmisen kaikki puolet, joihin kuuluvat tunne, tahto ja ajattelu. Tämä filosofia ohjasi koko koulun toimintakulttuuria. Siihen kuului esimerkiksi ajatus ihmisen kasvukausista, joista eritoten toista pidettiin tunnekasvatuksen näkökulmasta tärkeänä.

Toinen ja kolmas tulosluku käsittelivät opettajan toimintaa. Tutkimuksessa nousi esiin, kuinka opettaja pystyi omalla esimerkillä ja puheella vaikuttamaan lasten tunnetaitojen kehitykseen. Opettajien toiminnasta nousi esiin myös erilaisia käytännön harjoitteita, mitä he käyttivät tunnekasvatuksen yhteydessä. Osa näistä harjoitteista oli suoraan peräisin steinerpedagogiikasta, ja osa oli otettu osaksi omaa toimintaa jostakin muualta.

Tunnetaitojen näkökulmasta tärkein tekijä tässä tutkimuksessa oli koulussa käytössä oleva sovittelujärjestelmä, joka ei itsessään kuulunut steinerpedagogiikkaan. Koulu käytti lieviin konfliktitapauksiin vertaissovittelua, jossa ryhmä oppilaita ratkoi keskustelemalla käynnissä olevia riitatilanteita. Vakavammissa tapauksissa käytettiin restoratiivista sovittelua, missä sovittelijoina toimivat opettajat.

Sosioemotionaalisen oppimisen tutkimuksissa tehokkaimmin tunnetaitojen oppimista edistäviä ohjelmia olivat ne, joissa tunnekasvatusta toteutettiin koko ryhmän ja koulun laajuisesti, tunnetaitoja harjoiteltiin monipuolisesti, luokkahuoneeseen pyrittiin luomaan hyvä ja välittävä ilmapiiri, ja joissa vanhempia osallistutettiin tunnekasvatukseen. Steinerkoulun tunnekasvatus sisälsi kaikkia näitä sosioemotionaalisen oppimisen ohjelmia. Sosioemotionaalista oppimista tukivat myös taiteen tekeminen, jota steinerkoulussa oli paljon, sekä prososiaaliset ongelmanratkaisustrategiat, joka ilmeni steinerkoulussa sovittelutoimintana. Tunnetaitoja oli implementoitu myös koulun rutiineihin, mikä tutkimusten mukaan tuki sosioemotionaalista oppimista. Lisäksi steinerkoulussa kiinnitettiin erityistä huomioita oppilaiden kohtaamiseen, joka tuki oppilaiden oikeaoppista emotionaalista huomioimista.


Tuomas Pitkänen & Patrik Nordlund

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta

Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan Kohtaava koulu – haastattelututkimus steinerkoulun tunnekasvatuksesta.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koronaviruspandemia ja pro gradu -tutkielma

Keväällä 2020 Suomessa otettiin käyttöön valmiuslaki, josta seurasi hyvin poikkeuksellinen ajanjakso. Tämä haastoi meidät tutkielman tekijät toteuttamaan pro gradu -tutkielman täysin etäyhteyksiä hyödyntäen. Tutkielman toteuttaminen onnistui mutkattomasti, vaikka toinen meistä työskenteli gradun parissa Rovaniemellä ja toinen Helsingissä. Koronaviruksen leviäminen maailmanlaajuisesti vaikutti työskentelytavan lisäksi myös meidän tutkielmamme aiheeseen, sillä poikkeusolojen vuoksi koulut sulkeutuivat ja näin ollen emme päässeet tutkimaan alkuperäistä aihettamme. Koulujen sulkeutumisen ja etäopetuksen aloittamisen myötä meille tutkielman tekijöille avautui mainio mahdollisuus tutkia tätä historiallisesti ennennäkemätöntä etäopetuksen ajanjaksoa Suomen peruskouluissa ja oppilaitoksissa. Etäopetusta on tutkittu verrattain paljon, mutta aiemmat tutkimukset painottuvat toiselle ja kolmannelle asteelle, etenkin Suomen kontekstissa. Halusimme säilyttää tutkielmamme aiheessa yhteisen mielenkiin

Kimurantti käsityönopetus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaisen käsityöprosessin hallintaan sekä monimateriaaliseen työskentelyyn. Opetussuunnitelma ohjaa yhä enemmän oppilaita omatoimisuuteen ja kokonaisen käsityöprosessiin, eikä tekniikoista puhuta juuri lainkaan. Kokonaisessa käsityössä sama henkilö suorittaa kaikki käsityöprosessin vaiheet itse, jolloin hän tuntee tuotteen valmistuksen eri vaiheet ja tekee pääsääntöisesti tuotteen itse. Kokemusteni perusteella käsityötä opettavien opettajien keskuudessa vallitsee paljon erilaisia, jopa turhautuneita ajatuksia opetussuunnitelmasta. Itse olen saanut luokanopettajakoulutuksessani hyvät valmiudet käsityönopetukseen perusopintojen ja sivuaineopintojen ansioista. Opintojeni ansiosta olen myös vaikuttunut kokonaisen käsityöprosessin toteuttamisesta opetuksessa. Julkiset keskustelut sekä henkilökohtaiset keskustelut luokanopettajien kanssa inspiroivat minua tutkimaan käsityönopetusta ja kok

Millaisia seksuaalikasvattajia luokanopettajaopinnot valmistavat?

Seksuaalisuus on elämänmittainen, muuttuva ja irrottamaton osa ihmistä. Se on alati läsnä niin arkisissa, kuin laajemmissakin ilmiöissä, kuten ihmissuhteissa ja käyttämässämme kielessä. Seksuaalisuus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ajassa ja kulttuurissa, eli sen tulkinta on kontekstuaalista. Yhtenä seksuaalisuuden lähihistoriaan sijoittuvista murrosvaiheista ja ilmapiirin vapautumisesta pidetään 1960-luvun aaltoa (Kontula 2006, 27-28). Suhteessa tähän elämme parhaillaan aikaa, jossa joko nykyisten seksuaalikasvattajina toimivien henkilöiden vanhemmat tai heidän vanhempansa elivät ennen kyseistä käännekohtaa. Tämä voi aiheuttaa ilmiön, jossa riittävää seksuaalikasvatusta ei välttämättä ole osattu antaa systemaattisesti sukupolvelta toiselle, varsinkin jos siitä ei ole saatu omakohtaista kokemusta. Seksuaalisuuteen kun on yhdistetty pitkään hiljenemisen kulttuuri, jopa tabun leima. Seksuaalisuuden aiheen laaja-alaisuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi tarvitsemme ajantasaista ja modernin m