Siirry pääsisältöön

Sosiaalisen toimintakyvyn opettaminen liikuntatunnilla

Liikunnan oppiaineen yksi kolmesta yleisestä päätavoitteesta on sosiaalisen toimintakyvyn harjoitteleminen. Sosiaalisen toimintakyvyn synonyymejä ovat muun muassa tunne- ja vuorovaikutustaidot, sosioemotionaaliset taidot sekä sosiaaliset taidot. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) sosiaalisella toimintakyvyllä viitataan toisten kanssa työskentelyyn, omien tunteiden ja toiminnan säätelyyn, reiluun peliin sekä vastuunkantamiseen.

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia opettajien kokemuksia sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta liikuntatunnilla. Aiheen rajaukseen sisältyi myös se, miten sosiaalisen toimintakyvyn opettaminen toteutuu liikuntatunneilla sekä millainen ympäristö tukee tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian, koska tarkoituksena oli tutkia opettajien yksilölliset ja ainutlaatuiset välittömät kokemukset.

Tutkimuksessani oli mukana yhdeksän liikuntaa opettavaa opettajaa. Suurin osa opettajista työskenteli luokanopettajana, mutta mukana oli myös yksi erityisluokanopettaja. Osa opettajista opetti oman luokan lisäksi myös toisen opettajan luokalle liikuntaa. Tutkimushenkilöitä oli mukana viideltä eri koululta. Opettajien kokemuksia sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta tutkin teemahaastattelun kautta. Toteutin haastattelut syyskuussa 2020 etäyhteyksin, koska koronaviruspandemia rajoitti vierailuja kouluilla.  

Opettajien kokemukset sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta liikuntatunnilla vaihtelivat tilanteen mukaan, eikä opettajilla ollut yksiselitteistä vastausta. Fenomenografisen analyysin perusteella luokittelin opettajien yksilölliset, erilaiset ja vaihtelevat kokemukset kolmeen kuvauskategoriaan, jotka olivat haasteet, hyödyt sekä opettajan rooli.

Sosiaalista toimintakykyä oli haastavaa opettaa silloin, kun opettaja opetti liikuntaa toisen opettajan luokalle. Tällöin liikuntaa opettavat opettajat muun muassa kokivat, että oppilaantuntemus ei ehtinyt rakentua syvälliseksi, koska oppilaita näki vain muutaman kerran viikossa. Opettajilla oli myös huoli lasten lisääntyneestä liikkumattomuudesta, jolloin liikuntatunneilla keskityttiin enemmän fyysisen aktiivisuuden toteutumiseen. Suuret ryhmät olivat myös haasteena sosiaalisen toimintakyvyn opettamisessa, koska opettajat kokivat yksilöllisen huomioimisen hankalaksi. Liikuntatuntien ympäristö, kuten metsä, saattoi vaikuttaa siihen, että opettaja ei huomannut kaikkea, mitä oppilaiden kesken tapahtui.

Opettajat kokivat, että omalle luokalle oli helpompi opettaa sosiaalista toimintakykyä. Tällöin opettaja tunsin muun muassa oppilaiden väliset suhteet sekä sen, missä sosiaalisissa taidoissa kukin tarvitsee tukea ja harjoitusta. Näin ollen liikuntatunneille oli helpompi suunnitella sosiaalista toimintakykyä kehittäviä tehtäviä juuri oman luokan tarpeeseen. Opettajat kokivat hyvän ilmapiirin vaikuttavan siihen, että myös vaikeita tunteita oli turvallista käsitellä yhdessä oppilaiden kanssa. Liikuntatuntien muoto, pelit ja leikit, antoivat myös oivan mahdollisuuden sosiaalisten taitojen harjoitteluun.

Sosiaalisen toimintakyvyn opettamisessa opettajan roolilla oli myös merkitystä. Opettajat kokivat, että heidän täytyy mahdollistaa oppilaille tilanteita yhdessä työskentelyyn sekä ristiriitojen ratkaisuun. Toisaalta opettajan täytyy olla auktoriteetti olemalla esimerkiksi sääntöjen yläpuolella. Opettajan omalla kiinnostuksella tunne- ja vuorovaikutustaitoja kohtaan sekä tietotaidolla oli merkitystä sosiaalisen toimintakyvyn opettamisessa.

Tutkimukseni tulosten perusteella voin todeta, että hyvän luokkahengen rakentumisen kannalta on perusteltua pohtia liikuntaryhmien muodostamista ja sitä, kuka opettaa luokalle liikuntaa. Tyttöjen ja poikien erottaminen eri liikuntaryhmiin sekä ryhmien kokoaminen eri luokan oppilaista ajaa tutun luokan oppilaat erilleen. Liikuntatuntien lomassa on oiva tilaisuus harjoitella muun muassa luokan me-henkeä.

 

 

Sofia Tyni

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta

 

Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan Opettajien kokemuksia sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta liikuntatunnilla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Alanvaihtajana ammattikorkeakouluun

Varttuneemmalla iällä opiskelemaan lähteminen on suuri päätös, etenkin jos lähdetään kouluttautumaan uudelle ammattialalle. Kuinka orientoituminen ja ajatusten suuntaaminen uudelle alalle tapahtuu ja miten aikuisia alanvaihtajia tulisi huomioida ammattikorkeakoulussa? Millaisia merkityksiä alanvaihtajat antavat ilmiölle? On kiinnostavaa pohtia, miksi ihmiset ylipäänsä vaihtavat ammattialaa.  Tutkin pro gradussani alan vaihtamisen syitä. Ne voidaan jaotella tutkielman pohjalta sisäisiin syihin, jotka kumpuavat ihmisestä itsestään ja ulkoisiin syihin, joihin hänen tulee reagoida. Syyt voidaan jaotella kolmeen kategoriaan, joista ensimmäinen on uudistuminen, jolloin yksilö haluaa sisäisesti kehittyä ja kasvaa kohti uutta alaa. Toisena syynä on työnäky, jossa katsotaan menneeseen työelämään ja toisaalta nähdään tulevan alan mahdollisuuksia. Aikuisten käsitys uuden alan työstä suhteessa menneeseen vaikuttaa päätöksiin, joita oman työuran suhteen tehdään. Kolmantena syynä on uusiutuminen...

Aliupseerien jatkuva oppiminen Ilmavoimissa

Puolustusvoimien suorituskyvyn takaa motivoitunut ja osaava henkilöstö (Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2015). Alati muuttuva toimintaympäristö vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä (Ruohotie 2005), mihin Puolustusvoimat pyrkii vastaamaan panostamalla henkilöstön koulutukseen ja koulutusjärjestelmän kehittämiseen (Puolustusvoimien henkilöstöstrategia 2030+; Puolustusvoimien henkilöstötilinpäätös 2022). Aliupseerien täydennyskoulutus uudistui Puolustusvoimissa vuonna 2020 ja koostuu nykyisellään kolmesta kaikille yhteisestä opintokokonaisuudesta ja niiden välissä suoritettavista täydennyskoulutuksen opintojaksoista (Eironen 2020).  Selvitin pro gradu -tutkielmassani aliupseerien näkemyksiä jatkuvasta oppimisesta Ilmavoimissa. Jatkuvalla oppimisella viitataan yleisimmin työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen ja tässä tutkimuksessa se on määritelty sellaiseksi koko elämän kestäväksi oman osaamisen kehittämiseksi ja uudistamiseksi, jonka tavoitteena on vastata muuttuvan työymp...

Lapsikäsitys 1950-luvulla

Lapsikäsityksellä tarkoitan tutkielmassani lapsen olemusta koskevia olettamuksia eli tietoa siitä, mikä ja millainen lapsi on. Lapsi voidaan käsittää esimerkiksi ei-kehittyneenä aikuisena, herkästi haavoittuvana olentona tai itsenäisenä toimijana. Lapsikäsitys vaikuttaa väistämättä muun muassa kasvatusperiaatteisin. Millaisena olentona lapsen käsitämme, sen mukaista kasvatusta ja koulutusta haluamme hänelle myös antaa. Käsitykset lapsuudesta ja lapsista ovat lisäksi vahvasti sidoksissa aikaan (Darian-Smith & Pascoe 2013, 4). Tutkielmani aihe sijoittuu 1950-luvulle. Vasta vuonna 1952 lähti matkaan viimeinen sotakorvausjuna Neuvostoliittoon (Leino-Kaukiainen & Heikkinen 2011, 21). Suomessa elettiin tuolloin sodanjälkeistä aikaa, mutta ennen varsinaisia suuria hyvinvointivaltion perustana olevia uudistuksia 1960-luvulla. Kasvatustieteeseen liittyvien käsitysten historian tutkiminen on tarpeellista, sillä sen avulla voidaan ymmärtää paremmin sekä menneisyyden kasvatusperiaatteita, ...