Siirry pääsisältöön

Sosiaalisen toimintakyvyn opettaminen liikuntatunnilla

Liikunnan oppiaineen yksi kolmesta yleisestä päätavoitteesta on sosiaalisen toimintakyvyn harjoitteleminen. Sosiaalisen toimintakyvyn synonyymejä ovat muun muassa tunne- ja vuorovaikutustaidot, sosioemotionaaliset taidot sekä sosiaaliset taidot. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) sosiaalisella toimintakyvyllä viitataan toisten kanssa työskentelyyn, omien tunteiden ja toiminnan säätelyyn, reiluun peliin sekä vastuunkantamiseen.

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia opettajien kokemuksia sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta liikuntatunnilla. Aiheen rajaukseen sisältyi myös se, miten sosiaalisen toimintakyvyn opettaminen toteutuu liikuntatunneilla sekä millainen ympäristö tukee tunne- ja vuorovaikutustaitojen opettamista. Tutkimusmenetelmäksi valitsin fenomenografian, koska tarkoituksena oli tutkia opettajien yksilölliset ja ainutlaatuiset välittömät kokemukset.

Tutkimuksessani oli mukana yhdeksän liikuntaa opettavaa opettajaa. Suurin osa opettajista työskenteli luokanopettajana, mutta mukana oli myös yksi erityisluokanopettaja. Osa opettajista opetti oman luokan lisäksi myös toisen opettajan luokalle liikuntaa. Tutkimushenkilöitä oli mukana viideltä eri koululta. Opettajien kokemuksia sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta tutkin teemahaastattelun kautta. Toteutin haastattelut syyskuussa 2020 etäyhteyksin, koska koronaviruspandemia rajoitti vierailuja kouluilla.  

Opettajien kokemukset sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta liikuntatunnilla vaihtelivat tilanteen mukaan, eikä opettajilla ollut yksiselitteistä vastausta. Fenomenografisen analyysin perusteella luokittelin opettajien yksilölliset, erilaiset ja vaihtelevat kokemukset kolmeen kuvauskategoriaan, jotka olivat haasteet, hyödyt sekä opettajan rooli.

Sosiaalista toimintakykyä oli haastavaa opettaa silloin, kun opettaja opetti liikuntaa toisen opettajan luokalle. Tällöin liikuntaa opettavat opettajat muun muassa kokivat, että oppilaantuntemus ei ehtinyt rakentua syvälliseksi, koska oppilaita näki vain muutaman kerran viikossa. Opettajilla oli myös huoli lasten lisääntyneestä liikkumattomuudesta, jolloin liikuntatunneilla keskityttiin enemmän fyysisen aktiivisuuden toteutumiseen. Suuret ryhmät olivat myös haasteena sosiaalisen toimintakyvyn opettamisessa, koska opettajat kokivat yksilöllisen huomioimisen hankalaksi. Liikuntatuntien ympäristö, kuten metsä, saattoi vaikuttaa siihen, että opettaja ei huomannut kaikkea, mitä oppilaiden kesken tapahtui.

Opettajat kokivat, että omalle luokalle oli helpompi opettaa sosiaalista toimintakykyä. Tällöin opettaja tunsin muun muassa oppilaiden väliset suhteet sekä sen, missä sosiaalisissa taidoissa kukin tarvitsee tukea ja harjoitusta. Näin ollen liikuntatunneille oli helpompi suunnitella sosiaalista toimintakykyä kehittäviä tehtäviä juuri oman luokan tarpeeseen. Opettajat kokivat hyvän ilmapiirin vaikuttavan siihen, että myös vaikeita tunteita oli turvallista käsitellä yhdessä oppilaiden kanssa. Liikuntatuntien muoto, pelit ja leikit, antoivat myös oivan mahdollisuuden sosiaalisten taitojen harjoitteluun.

Sosiaalisen toimintakyvyn opettamisessa opettajan roolilla oli myös merkitystä. Opettajat kokivat, että heidän täytyy mahdollistaa oppilaille tilanteita yhdessä työskentelyyn sekä ristiriitojen ratkaisuun. Toisaalta opettajan täytyy olla auktoriteetti olemalla esimerkiksi sääntöjen yläpuolella. Opettajan omalla kiinnostuksella tunne- ja vuorovaikutustaitoja kohtaan sekä tietotaidolla oli merkitystä sosiaalisen toimintakyvyn opettamisessa.

Tutkimukseni tulosten perusteella voin todeta, että hyvän luokkahengen rakentumisen kannalta on perusteltua pohtia liikuntaryhmien muodostamista ja sitä, kuka opettaa luokalle liikuntaa. Tyttöjen ja poikien erottaminen eri liikuntaryhmiin sekä ryhmien kokoaminen eri luokan oppilaista ajaa tutun luokan oppilaat erilleen. Liikuntatuntien lomassa on oiva tilaisuus harjoitella muun muassa luokan me-henkeä.

 

 

Sofia Tyni

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta

 

Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan Opettajien kokemuksia sosiaalisen toimintakyvyn opettamisesta liikuntatunnilla.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei sille vaan voi mitään, ettei pysty toimimaan niin kuin oletuksena on” Alle kouluikäisen lapsen PDA-piirteiden ilmeneminen ja pedagogiset tukikeinot

Oletko tavannut lasta, joka vastustelee ja välttelee tavanomaisia arkitoimintoja sekä erilaisia pyyntöjä, jopa mukavia? Lapsella on usein jokin selitys tai keino valmiina, miksi ei voi jotakin tehdä. Lapsi saattaa alkaa esimerkiksi nilkuttaa, jotta ei tarvitsisi mennä johonkin. Lapsi voi käyttää sosiaalisia strategioita hyödykseen välttyäkseen itse toimimasta. Kyse voi olla PDA:sta (pathological demand avoidance), joka tarkoittaa äärimmäistä vaatimusten välttelykäyttäytymistä. Ilmiön on tunnistanut ensimmäisenä vuonna 1983 psykologian professori Elizabeth Newson, joka kuvaa PDA:ta tarkemmin Maréchalin ja Davidin kanssa vuonna 2003 tekemässään ensimmäisessä ilmiötä koskevassa tutkimuksessa. Muutkin tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta tehden kansainvälisiä tutkimuksia, joista Kildahl työryhmänsä kanssa (2021) ovat tehneet 13 tutkimusta kattavan kirjallisuuskatsauksen. Suomessa aiheesta on vähäisesti erityispedagogista tutkimustietoa. Tutkimuspolkuni alkoi käytännön ihmettelystä siirtyen...

Ammattikoulusta yliopistoon: poikkeuksellista, ahkeruutta vaativaa mutta mahdollista

  Ammattikoulusta yliopistoon hakeutuminen on ollut mahdollista Suomessa jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan, mutta ei-ylioppilastaustaiset yliopisto-opiskelijat ovat siitä huolimatta edelleen marginaaliryhmä. Poliittisissa tavoitteissa painotetaan koulutustason nostamisen tärkeyttä ja suomalainen koulutusjärjestelmä mahdollistaa muodollisesti yliopistoon hakeutumisen ilman lukiokoulutusta, mutta käytännössä sisäänpääsy yliopistoon on ei-ylioppilaille hyvin vaikeaa ja he kohtaavat näkymättömiä esteitä. Tarkastelin pro gradu -tutkielmassani sitä, millä tavalla media puhuu ammattikoulusta yliopistoon hakeutumisesta. Tutkin diskurssianalyysin avulla kahdeksaa mediassa julkaistua henkilöhaastattelua, joissa ei-ylioppilastaustaiset yliopisto-opiskelijat kertovat koulutuspoluistaan. Löysin kolme päädiskurssia, jotka korostuivat henkilöhaastatteluissa. Nimesin nämä kolme merkityksellistämisentapaa poikkeuksellisuusdiskurssiksi, ahkeruusdiskurssiksi ja rohkaisudiskurssiksi.   Jokai...

Alanvaihtajana ammattikorkeakouluun

Varttuneemmalla iällä opiskelemaan lähteminen on suuri päätös, etenkin jos lähdetään kouluttautumaan uudelle ammattialalle. Kuinka orientoituminen ja ajatusten suuntaaminen uudelle alalle tapahtuu ja miten aikuisia alanvaihtajia tulisi huomioida ammattikorkeakoulussa? Millaisia merkityksiä alanvaihtajat antavat ilmiölle? On kiinnostavaa pohtia, miksi ihmiset ylipäänsä vaihtavat ammattialaa.  Tutkin pro gradussani alan vaihtamisen syitä. Ne voidaan jaotella tutkielman pohjalta sisäisiin syihin, jotka kumpuavat ihmisestä itsestään ja ulkoisiin syihin, joihin hänen tulee reagoida. Syyt voidaan jaotella kolmeen kategoriaan, joista ensimmäinen on uudistuminen, jolloin yksilö haluaa sisäisesti kehittyä ja kasvaa kohti uutta alaa. Toisena syynä on työnäky, jossa katsotaan menneeseen työelämään ja toisaalta nähdään tulevan alan mahdollisuuksia. Aikuisten käsitys uuden alan työstä suhteessa menneeseen vaikuttaa päätöksiin, joita oman työuran suhteen tehdään. Kolmantena syynä on uusiutuminen...