Siirry pääsisältöön

Millaisia seksuaalikasvattajia luokanopettajaopinnot valmistavat?

Seksuaalisuus on elämänmittainen, muuttuva ja irrottamaton osa ihmistä. Se on alati läsnä niin arkisissa, kuin laajemmissakin ilmiöissä, kuten ihmissuhteissa ja käyttämässämme kielessä. Seksuaalisuus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ajassa ja kulttuurissa, eli sen tulkinta on kontekstuaalista.

Yhtenä seksuaalisuuden lähihistoriaan sijoittuvista murrosvaiheista ja ilmapiirin vapautumisesta pidetään 1960-luvun aaltoa (Kontula 2006, 27-28). Suhteessa tähän elämme parhaillaan aikaa, jossa joko nykyisten seksuaalikasvattajina toimivien henkilöiden vanhemmat tai heidän vanhempansa elivät ennen kyseistä käännekohtaa. Tämä voi aiheuttaa ilmiön, jossa riittävää seksuaalikasvatusta ei välttämättä ole osattu antaa systemaattisesti sukupolvelta toiselle, varsinkin jos siitä ei ole saatu omakohtaista kokemusta. Seksuaalisuuteen kun on yhdistetty pitkään hiljenemisen kulttuuri, jopa tabun leima.

Seksuaalisuuden aiheen laaja-alaisuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi tarvitsemme ajantasaista ja modernin maailman huomioivaa seksuaalikasvatusta. Yksi yleisimmistä ja suurimpia ihmisjoukkoja tavoittavista formaalia seksuaalikasvatusta järjestävistä tahoista on opettaja. Kun pohdimme tällaisen seksuaalikasvatuksen onnistunutta ja laadukasta toteutusta, kääntyy huomio opettajien valmistautuneisuuteen, tukeen ja koulutukseen.



Tutkin pro gradu-tutkielmassani Lapin yliopiston luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia kasvusta seksuaalikasvattajiksi. Olin kiinnostunut siitä, miten luokanopettajaopiskelijat valmistautuvat tulevaan rooliinsa, miten he sen kokevat ja mitä tekijöitä kasvuun sisältyy. Seksuaalikasvattajuutta tarkasteltiin erityisesti Banduran (1994; 1997) minäpystyvyysteorian ja Rauhalan (2005) kokemuksen olemuspuolien avulla. Tutkimuskysymyksissä painotettiin opintojen aikaista kasvua, seksuaalikasvattajuuden luonnetta ja minäpystyvyyden ilmenemistä seksuaalikasvattajana.

Tutkielma rajattiin niihin Lapin yliopiston luokanopettajaopiskelijoihin, jotka ovat suunnilleen opintojensa puolenvälin ja loppuvaiheen välillä. Tämän nähtiin varmistavan, että vastaajalla on vertailupohjaa ja reflektointipintaa seksuaalikasvattajana kehittymistä koskien. Aineisto koostui kahdeksasta kyselylomakevastauksesta, jotka analysoitiin fenomenografisella otteella.

Aineisto analysoitiin kolmessa osassa jokaiseen tutkimuksen pää- ja alakysymykseen vastaten. Kysymykset ja analysointi koskivat seksuaalikasvattajajuutta opintojen aikaisen kasvun, sen koetun luonteen ja minäpystyvyyden näkökulmia.

Aineistosta kävi ilmi, että luokanopettajaopiskelijat kokivat yliopiston tarjoavan vain vähän kursseja seksuaalikasvatuksesta. Heistä usea kuitenkin osoitti opiskelevansa aihepiirin asioita aktiivisesti omalla ajallaan. Opintoihin toivottiin lisää seksuaalikasvatuksen harjoittelua, sillä opiskelijat olivat kiinnostuneita aiheesta ja kokivat sen merkityksellisenä. Vastaajat pitivät seksuaalikasvatusta erityisen vaikuttavana oppilaiden kannalta.

Luokanopettajaopiskelijoiden minäpystyvyys seksuaalikasvattajana ilmeni hyvänlaatuisena. Seksuaalikasvatusta koskevat tunteet olivat pääasiassa myönteisiä tai neutraaleja muutamassa vastauksessa mainitun jännityksen lisäksi. Tulevaan rooliin suhtauduttiin tehtäväorientaation kautta. Opiskelijat keskittyivät siis omaan yksilölliseen prosessiinsa. Vertailusta muihin ei ollut viitteitä. Opiskelijat toivat ennemmin ilmi huolensa siitä, että pärjääväthän heidän kanssaopiskelijatoverinsakin aiheen parissa, jos formaalia opetusta on vähäisesti. Tämä tulkittiin empatiana, joka oli toistuva teema opiskelijoiden vastauksissa seksuaalikasvatukseen liittyviä henkilöitä, erityisesti oppilaita, kohtaan.

Opiskelijoiden toivoessa lisää opetusta seksuaalikasvatusta koskien, huomio kääntyy sitä järjestäviin tahoihin. Jatkotutkimuksen kannalta olisi mielenkiintoista esimerkiksi selvittää, miten luokanopettajaopiskelijoita opettavat ja ohjaavat opettajat suhtautuisivat työssään laajempiin seksuaalikasvatussisältöihin.

Seksuaalikasvattajaksi kasvusta luokanopettajaopintojen aikana olisi saanut kattavamman kuvan, mikäli tutkimus olisi laajennettu useampiin vuosikursseihin ja yliopistoihin. Tämän tutkielman tuloksia voidaan silti hyödyntää luokanopettajaopintojen seksuaalikasvatussisältöjen tulevaisuuden suunnittelussa ja toteutuksessa.


Laura Junttila

Lapin yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta

Kirjoitelma perustuu kasvatustieteen pro gradu-tutkielmaan: ”Seksuaalikasvattajaksi kasvu luokanopettajaopintojen aikana”.


Lähdeviittaukset:

Bandura, Albert 1994. Self-efficacy. Teoksessa Ramachaudran, V.S. (toim.), Encyclopedia of human behavior (4), s. 71-81. New York: Academic Press. Saatavilla www-muodossa: https://www.uky.edu/~eushe2/Bandura/Bandura1994EHB.pdf . (Luettu 15.6.2020.)

Bandura, Albert 1997. Self-efficacy: The exercise of control. New York: W. H. Freeman.

Kontula, Osmo 2006. Suomalaisten seksuaalikulttuuri. Teoksesta Apter, Dan, Väisälä, Leena & Kaimola, Kari (toim.) 2006. Seksuaalisuus. Jyväskylä: Gummerrus Kirjapaino Oy.

Rauhala, Lauri 2005. Ihminen kulttuurissa – Kulttuuri ihmisessä. Helsinki: Yliopistopaino.



 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koronaviruspandemia ja pro gradu -tutkielma

Keväällä 2020 Suomessa otettiin käyttöön valmiuslaki, josta seurasi hyvin poikkeuksellinen ajanjakso. Tämä haastoi meidät tutkielman tekijät toteuttamaan pro gradu -tutkielman täysin etäyhteyksiä hyödyntäen. Tutkielman toteuttaminen onnistui mutkattomasti, vaikka toinen meistä työskenteli gradun parissa Rovaniemellä ja toinen Helsingissä. Koronaviruksen leviäminen maailmanlaajuisesti vaikutti työskentelytavan lisäksi myös meidän tutkielmamme aiheeseen, sillä poikkeusolojen vuoksi koulut sulkeutuivat ja näin ollen emme päässeet tutkimaan alkuperäistä aihettamme. Koulujen sulkeutumisen ja etäopetuksen aloittamisen myötä meille tutkielman tekijöille avautui mainio mahdollisuus tutkia tätä historiallisesti ennennäkemätöntä etäopetuksen ajanjaksoa Suomen peruskouluissa ja oppilaitoksissa. Etäopetusta on tutkittu verrattain paljon, mutta aiemmat tutkimukset painottuvat toiselle ja kolmannelle asteelle, etenkin Suomen kontekstissa. Halusimme säilyttää tutkielmamme aiheessa yhteisen mielenkiin

Kimurantti käsityönopetus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaisen käsityöprosessin hallintaan sekä monimateriaaliseen työskentelyyn. Opetussuunnitelma ohjaa yhä enemmän oppilaita omatoimisuuteen ja kokonaisen käsityöprosessiin, eikä tekniikoista puhuta juuri lainkaan. Kokonaisessa käsityössä sama henkilö suorittaa kaikki käsityöprosessin vaiheet itse, jolloin hän tuntee tuotteen valmistuksen eri vaiheet ja tekee pääsääntöisesti tuotteen itse. Kokemusteni perusteella käsityötä opettavien opettajien keskuudessa vallitsee paljon erilaisia, jopa turhautuneita ajatuksia opetussuunnitelmasta. Itse olen saanut luokanopettajakoulutuksessani hyvät valmiudet käsityönopetukseen perusopintojen ja sivuaineopintojen ansioista. Opintojeni ansiosta olen myös vaikuttunut kokonaisen käsityöprosessin toteuttamisesta opetuksessa. Julkiset keskustelut sekä henkilökohtaiset keskustelut luokanopettajien kanssa inspiroivat minua tutkimaan käsityönopetusta ja kok