Siirry pääsisältöön

Kimurantti käsityönopetus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) käsityön oppiaineen tehtävänä on ohjata oppilaita kokonaisen käsityöprosessin hallintaan sekä monimateriaaliseen työskentelyyn. Opetussuunnitelma ohjaa yhä enemmän oppilaita omatoimisuuteen ja kokonaisen käsityöprosessiin, eikä tekniikoista puhuta juuri lainkaan. Kokonaisessa käsityössä sama henkilö suorittaa kaikki käsityöprosessin vaiheet itse, jolloin hän tuntee tuotteen valmistuksen eri vaiheet ja tekee pääsääntöisesti tuotteen itse. Kokemusteni perusteella käsityötä opettavien opettajien keskuudessa vallitsee paljon erilaisia, jopa turhautuneita ajatuksia opetussuunnitelmasta. Itse olen saanut luokanopettajakoulutuksessani hyvät valmiudet käsityönopetukseen perusopintojen ja sivuaineopintojen ansioista. Opintojeni ansiosta olen myös vaikuttunut kokonaisen käsityöprosessin toteuttamisesta opetuksessa. Julkiset keskustelut sekä henkilökohtaiset keskustelut luokanopettajien kanssa inspiroivat minua tutkimaan käsityönopetusta ja kokonaista käsityöprosessia tarkemmin.

Tutkielmassani selvitin, miten käsityötä opetetaan tällä hetkellä alakouluissa: miten käsityötä opettavat luokanopettajat kuvaavat heidän käsityönopetustaan ja miten kokonainen käsityöprosessi näkyy heidän kuvauksissaan. Näiden lisäksi minua kiinnosti, mitä asioita opettajat pitävät tärkeinä ja toisaalta taas haastavina käsityönopetuksessa. Koska tutkin opettajien kuvauksia ja käsityksiä käsityönopetuksesta, tutkimustani ohjasi fenomenografinen tutkimusote. Fenomenografian avulla oli tarkoitus löytää ja kuvata ajattelutapojen erilaisuutta. Aineiston hankintamenetelmäksi valitsin sähköisen kyselylomakkeen. Kyselylomakkeessa oli yhdeksän kysymystä, joista seitsemän oli avoimia kysymyksiä. Keräsin aineistoni syksyllä 2020 ja siihen vastasi yhteensä 42 käsityötä opettavaa luokanopettajaa. Jaoin kyselyä opettajatuttavieni lisäksi Facebookin Alakoulun aarreaitta -ryhmässä, joten vastaajat olivat eri puolelta Suomea.

Analysoin aineistoni fenomenografisella analyysilla, jonka avulla sain esiin erilaisten käsitysten vaihtelun. Fenomenografista analyysia tehdessä edetään aineiston ehdoilla. Analyysini eteni vaiheittain litteroinnista merkitysyksiköiden poimimiseen ja kuvauskategorioiden muodostamiseen. Kun poimin aineistosta merkitysyksiköitä, muodostin niille omat käsiteryhmät, jolloin yksi käsite kuvasi sen alle sopivia merkitysyksiköitä. Näin sain merkitysyksiköt käsitteellistettyä. Kuvauskategorioiden muodostamisen jälkeen muodostin vielä jokaiselle kohdalle alakategoriat. Tutkimusaineistoni jäsensin kyselylomakkeen kysymysten mukaisiin kuvauskategorioihin. Niitä olivat käsityönopetuksen toteuttaminen, tärkeimmiksi koetut asiat, haastaviksi koetut asiat sekä tuotteen suunnittelu käsityötunnilla, tuotteen valmistus käsityötunnilla ja arviointi käsityönopetuksessa. Nämä kuvauskategoriat vastaavat hyvin myös tutkimuskysymyksiini. Alakategorioita nimesin kaksi: opetus tukee kokonaista käsityöprosessia ja opetus ei tue kokonaista käsityöprosessia.

Tutkimukseni tulokset olivat hyvin moniulotteisia. Kokonaisella käsityöprosessilla oli vaihteleva asema opettajien kuvauksissa. Osa opettajista oli sisäistänyt kokonaisen käsityöprosessin, mutta eivät kokeneet voivansa toteuttaa sitä opetuksessa esimerkiksi tilojen, yhteistyön puutteen, osaamattomuuden tai vaikutusvallan puutteen takia. Jotkut opettajista olivat tuoneet opetuksessaan tiettyihin osa-alueisiin kokonaisen käsityöprosessin ominaisuuksia, mutta se ei kuitenkaan ulottunut vielä kokonaisvaltaisesti opetukseen. Tulosten mukaan myös osa opettajista ajatteli toteuttavansa kokonaista käsityöprosessia opetuksessaan, mutta toteutus ei kuitenkaan vastannut kokonaisen käsityöprosessin määritelmään, jolloin opetus on ositettua käsityötä. Harvassa kuvauksessa kokonainen käsityöprosessi siis toteutui täydellisesti.

Tutkimustulosten perusteella ilmeni tarve ja mahdollisuus täydennyskoulutukselle. Opettajat tiedostavat opetussuunnitelman vaatiman kokonaisen käsityöprosessin, mutta eivät pysty sitä syystä tai toisesta toteuttamaan. Opettajat pitivät käsityöprosessia tärkeänä mutta myös haastavana asiana käsityönopetuksessa. Näillä perustein voidaan olettaa, että täydennyskoulutuksella olisi tervetullut asema alakoulun käsityönopetuksessa. Kokonaisen käsityöprosessin ja täydennyskoulutuksen lisäksi tutkielmassani nousi esille muitakin käsityönopetuksen ongelmakohtia, joita olivat mm. kiire ja suuret esivalmistelut. Käsityönopetus on siis selkeästi mielenkiintoinen ja moniulotteinen aihe, jossa riittää tutkittavaa. Tästä siis edellisen blogikirjoituksen tapaan lisää inspiraatiota tutkimusaihetta pohtiville opiskelijoille!

Venla Turunen

Lapin yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta



Kirjoitus perustuu kasvatustieteen pro gradu -tutkielmaan: ”Kokonaisen käsityöprosessin asema käsityönopetuksessa. Käsityönopetus alakoulun luokanopettajien kuvaamana”.

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Koronaviruspandemia ja pro gradu -tutkielma

Keväällä 2020 Suomessa otettiin käyttöön valmiuslaki, josta seurasi hyvin poikkeuksellinen ajanjakso. Tämä haastoi meidät tutkielman tekijät toteuttamaan pro gradu -tutkielman täysin etäyhteyksiä hyödyntäen. Tutkielman toteuttaminen onnistui mutkattomasti, vaikka toinen meistä työskenteli gradun parissa Rovaniemellä ja toinen Helsingissä. Koronaviruksen leviäminen maailmanlaajuisesti vaikutti työskentelytavan lisäksi myös meidän tutkielmamme aiheeseen, sillä poikkeusolojen vuoksi koulut sulkeutuivat ja näin ollen emme päässeet tutkimaan alkuperäistä aihettamme. Koulujen sulkeutumisen ja etäopetuksen aloittamisen myötä meille tutkielman tekijöille avautui mainio mahdollisuus tutkia tätä historiallisesti ennennäkemätöntä etäopetuksen ajanjaksoa Suomen peruskouluissa ja oppilaitoksissa. Etäopetusta on tutkittu verrattain paljon, mutta aiemmat tutkimukset painottuvat toiselle ja kolmannelle asteelle, etenkin Suomen kontekstissa. Halusimme säilyttää tutkielmamme aiheessa yhteisen mielenkiin

Millaisia seksuaalikasvattajia luokanopettajaopinnot valmistavat?

Seksuaalisuus on elämänmittainen, muuttuva ja irrottamaton osa ihmistä. Se on alati läsnä niin arkisissa, kuin laajemmissakin ilmiöissä, kuten ihmissuhteissa ja käyttämässämme kielessä. Seksuaalisuus on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ajassa ja kulttuurissa, eli sen tulkinta on kontekstuaalista. Yhtenä seksuaalisuuden lähihistoriaan sijoittuvista murrosvaiheista ja ilmapiirin vapautumisesta pidetään 1960-luvun aaltoa (Kontula 2006, 27-28). Suhteessa tähän elämme parhaillaan aikaa, jossa joko nykyisten seksuaalikasvattajina toimivien henkilöiden vanhemmat tai heidän vanhempansa elivät ennen kyseistä käännekohtaa. Tämä voi aiheuttaa ilmiön, jossa riittävää seksuaalikasvatusta ei välttämättä ole osattu antaa systemaattisesti sukupolvelta toiselle, varsinkin jos siitä ei ole saatu omakohtaista kokemusta. Seksuaalisuuteen kun on yhdistetty pitkään hiljenemisen kulttuuri, jopa tabun leima. Seksuaalisuuden aiheen laaja-alaisuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi tarvitsemme ajantasaista ja modernin m